Jäsentyytyväisyys on parantunut

DIF tekee vuosittain jäsenkyselyn jäsenistölle ja viime vuoden kyselyyn lisättiin kysymyksiä koskien DIF-Tietopankkia. Palaute on iloksemme pääasiassa erittäin positiivista. Hallitusjäsenten välitystä kaivataan edelleen.

DIF:llä on tällä hetkellä 650 jäsentä. Vuodenvaihteessa lähetettyyn jäsenkyselyyn tuli 167 vastausta. Vastausprosentti on 26,5, jota voidaan pitää erittäin kattavana. Vastaajilla on keskimäärin 3.79 hallituspaikkaa. Oheisesta liitteestä näkyy vastaajien muita perustietoja: ikä, sukupuolijakauma, kokonaistulot ja hallituskokemus. Liitteen lukemista varten tulee kirjautua sisään jäsensivuille.

Asiantuntijakumppaneiden kanssa järjestettäviin DIF-Tietopankkitilaisuuksiin ollaan pääasiassa tyytyväisiä.

Viime vuonna tehdyt panostukset viestintään ja verkkosivustoon näkyvät DIF:n jäsenten tyytyväisyydessä. Vuonna 2016 tehtiin verkkosivustouudistus ja viestintään kehitettiin myös muilla tavoin. DIF:n uudistetulla verkkosivustolla on muun muassa kumppanien blogeja, artikkeleita ja videoita sekä DIF-tietopankkimateriaaleja. Vuonna 2016 kehitettiin Senior Advisor -toimintaa ja lisättiin sekä sisäistä että ulkoista viestintää.

Verkkosivuilta haetaan ahkerasti tietoa jäsentilaisuuksista ja tilaisuuksien esitysmateriaaleja. DIF on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa.

Kokonaisarvosanaksi yhdistys sai 4,08, jota voidaan pitää erittäin positiivisena tuloksena.

DIF pyrkii edistämään jäsentensä ammattitaitoa ja sitä kautta suomalaisten yritysten menestystä. Kuluvan vuoden aikana DIF lisää kansainvälistä yhteistyötä muun muassa ecoDan kautta.