Koulutus: Miksi listautua pörssiin?

Pörssisäätiö järjestää keväällä kolmiosaisen Pörssilistautumiskoulutuksen, johon myös DIF:n jäsenet ovat tervetulleita. Ensimmäinen osa järjestetään 7. maaliskuuta ja sen aiheena on Miksi listautua ja valmistautuminen listautumiseen?

Tilaisuuden tavoitteena on perehdyttää osallistujat pörssilistautumisen perusteisiin. Koulutus on suunniteltu erityisesti hallituksen jäsenille, ja siinä käsitellään esimerkkejä parhaista käytännöistä, joista on hyötyä myös pörssin ulkopuolisten yritysten hallitusten jäsenille. Listautumista harkitaan usein yrityksen kasvaessa ja kasvun vaatiessa lisää omaa pääomaa.  Listautuminen tarjoaa myös mahdollisuuden vanhoille omistajille halutessaan irtautua omistuksistaan.

-Koulutus on luonteeltaan yleissivistävä ja siellä käsitellään listautumista käytännössä. Aihetta käsitellään nimenomaan hallitustyön näkökulmasta, eli mitä hallituksen jäsenen täytyy tietää omasta roolistaan, jos tällainen tilanne tulee eteen, sanoo Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Koulutuksen lähestymistapa on keskusteleva ja luentotyyppinen. Kouluttajina toimivat alansa huippuasiantuntijat. Lisäksi kuullaan käytännön yritysesimerkkejä.

-Suosittelemme koulutusta myös sellaisille, joiden yrityksissä ei juuri nyt ole listautumisaikeita. Joskus tilanteet voivat tulla nopeastikin eteen ja kun listautumista harkitaan silloin on hyvä, että hallituksessa on henkilöitä, joilla on käsitystä asiasta, Lounasmeri jatkaa.

Lounasmeren mukaan koulutus antaa oppeja myös omaan hallitustyöskentelyyn, vaikkei listautumista olisikaan suunnitteilla, sillä tilaisuudessa käydään läpi sijoittajien ja lainsäätäjän vaatimuksia.

-Ja voihan olla, että pyydetään sellaiseen hallitukseen, joka on juuri listautumassa, Lounasmeri sanoo.

Puhujina tilaisuudessa ovat:

  • Markkinapaikat: First North ja pörssilista / toimitusjohtaja Henrik Husman, Nasdaq
  • Arvo-osuusjärjestelmä / asiantuntija Jarmo Uusikari, Euroclear
  • Yritys sijoituskohteena / johtaja Pekka Hiltunen, Danske
  • Case Siili: Siilin sijoitustarina / toimitusjohtaja Seppo Kuula, Siili Solutions
  • Hallituksen uudistaminen, hallitusarviointi / hall. pj. Mikael Silvennoinen, IMS Talent
  • Talousraportoinnin uudistaminen ja sisäinen organisointi / johtaja Päivi Pakarinen, EY
  • Case: Listautuminen omistajan näkökulmasta / toimitusjohtaja Tuomas Lang, Intera Partners

Koulutus on DIF:n jäsenille maksuton ja paikkoja on rajoitetusti. Tilaisuudet järjestetään Pörssitalossa maalis-toukokuussa 2017. Koulutuksen tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen löytyvät sisäänkirjautumisen jälkeen.