Brändi – vaikea rakentaa, helppo tuhota

Syksyn uutinen on saksalainen Volkswagen. Brand Finance otsikoi lokakuussa ”From People’s Car to People’s Shame” ja toteaa, että Volkswagen on riskeerannut brändinsä ja jopa luottamuksen Saksan valtioon. Artikkelissa todetaan, että yhtiön brändiarvo oli alkuvuonna 31 miljardia dollaria, josta se on menettänyt jo noin 10 miljardia. Lisäpaljastukset ratkaisevat tulevaisuuden.

Volkswagenissa on kuohunut pitkään. Edellinen hallituksen puheenjohtaja, 78-vuotias Ferdinand Piech jätti paikkansa viime keväänä sen jälkeen, kun hän hävisi valtataistelun pääjohtaja Martin Winterkornille.

Hän puolestaan joutui eroamaan päästöskandaalin seurauksena ja totesi eronsa jälkeen: ’Yhtiön toimitusjohtajana hyväksyn vastuuni dieselmoottoreissamme havaituista epäsäännöllisyyksistä.”

Winterkornille on luvassa lähes 28,7 miljoonan euron arvoinen eläkepotti.

Mikäli Volkswagenin hallitus toteaa Winterkornin syyttömäksi, hän saa lisäksi kahden vuoden palkkaa vastaavan korvauksen, noin 33 miljoonaa euroa.

Saksan lehdistö on kuohuksissaan myös tästä.

Autovalmistajan hallituksen puheenjohtajaksi nouseva Hans Dieter Pötsch arvioi, että Volkswagenin päästöskandaali voi levitessään uhata yhtiön koko olemassaoloa.

VW on kuilun reunalla. Voisiko sinun yrityksellesi käydä samalla tavalla?

DIF:n teema vuoden viimeisellä neljänneksellä on Hallitus ja brändi. Tämä numero käsittelee asiaa monelta suunnalta. Volkswagenin casea tarkastellaan Sirpa Juutisen artikkelissa hallituksen huolellisuusvelvoitteen kannalta.

Strategian lisäksi hallituksen tärkein tehtävä on toimitusjohtajan valinta. Halusimme tai emme, toimitusjohtajan henkilöbrändillä on suuri merkitys yrityksen tunnettuuteen ja houkuttelevuuteen. Jouni Heinosen artikkeli tarkastelee suomalaisten toimitusjohtajien henkilöbrändejä esimerkkien valossa.

Tämä lehti auttaa meitä ymmärtämään brändin merkitystä yritykselle, sen rakentamista, tuhoa ja suojaamista. Myös yhdistys pohtii omaa brändiään. Hallitus tulee ehdottamaan seuraavalle vuosikokoukselle myös yhdistysrekisterissä olevan nimen vaihtamista nykyaikaisemmaksi.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä sekä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kirjoitus on julkaistu Boardview-lehden numeron 4/2015 pääkirjoituksena. Pääset lukemaan lehden artikkelit tästä.