Kaikki riippuu – 3 havaintoa globaaleista riskeistä

Pariisissa on parhaillaan hieno René Magritten taidenäyttely. Tämä belgialainen surrealisti haastaa taiteellaan näkemämme. Yksi tunnetuimpia töitä esittää piippua varustettuna tekstillä: Tämä ei ole piippu. Huomioni kiinnittyi myös erääseen toiseen tauluun, jossa kana munittuaan ihmettelee munakupissa olevaa kananmunaa. Ei voinut olla ajattelematta vanhaa hokemaa siitä, kumpi oli ensin, muna vai kana, ja onko tässä nyt yleensäkään kana ja muna.

Taulu putkahti uudelleen mieleen, kun luin vasta ilmestynyttä World Economic Forumin raporttia The Global Risks Report 2017. Siitä nostaisin esiin monien tärkeiden asioiden joukosta seuraavat kolme asiaa:

    1. Eri riskeillä on yhä suuremmassa määrin keskinäisiä riippuvuussuhteita. Kun siinä kimpussa jonkin yksittäisen riskin todennäköisyys tai vaikutuksen suuruus muuttuu, on sillä seurauksensa myös muihin linkittyneisiin riskeihin.
      Esimerkiksi käy vaikkapa se, että jos epäonnistumme ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, on tällä vaikutuksia myös veden saatavuuteen, sitä kautta ruoantuotantoon, sosiaalisen levottomuuden kasvuun ja lopulta maahanmuuton suuntautumiseen niille alueille, joissa vaikutukset ovat olleet vähäisemmät. Muitakin riskiklustereita aineistosta löytyy.
    2. Kymmenen vuoden aikana riskikartoissa on tapahtunut kiinnostava kehitys. Eri riskityyppejä kuvaavat värit ovat painottuneet kartassa viime vuosina yhä enemmän vihreään eli ympäristöriskeihin. Ne eivät kuitenkaan ole ”pelkkiä” ympäristöasioita, vaan uhkaavat huonontuessaan eri tavoin globaalia taloutta.
    3. Sään ääriolojen lisääntyminen on esitetty riskikartalla todennäköisimmin toteutuvaksi maailmanlaajuiseksi riskiksi, ja sen ympärille näyttäisi kietoutuvan paljon sosiaalisia ja taloudellisia tekijöitä. Tämä tarkoittaa käytännössä satoja vievää kuivuutta, talot saartavia tulvia sekä ennen kokemattomia myrskyjä.

Isoja riskejä kannattaa lähteä taklaamaan jostakin suunnasta.

Näillä kaikilla on seurausvaikutuksia yksityisille ihmisille ja perheille, yhteiskunnille, kansantalouksille sekä tietysti myös itse luonnolle.

Sään ääriolot ovat osa ilmastonmuutoksen ilmentymää, joten jos mietimme toisiinsa linkittyneitä riskejä sekä samaan aikaan muna-kana-ongelmaa, olisi viisainta tehdä kaikkemme ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Se voisi rauhoittaa sääilmiöitä, säilyttää yhteisöjä ja tukea yhteiskuntien tervettä talousrakennetta. Tämä voi kuulostaa paradoksaaliselta, sillä usein ilmastonmuutoksen torjunnan viivyttelyä perustellaan juuri taloudellisilla näkökulmilla.

Palataan vielä René Magritten taiteeseen. Yhdessä tauluistaan hän maalaa kuvaa munasta, mutta sen sijaan kankaalle piirtyykin lentoon lähtevä lintu. Synkistelyn sijaan olisi suotavaa löytää sellainen näkökulma, jossa ongelmiin piiloutuneet ratkaisut vapautetaan lentoon sekä kestävän että sosiaalisesti oikeudenmukaisen talouden ja puhtaamman ympäristön luomiseksi.

Vaikkei muna-kana-ongelmaan löytyisikään lopullista totuutta, kannattaa isoja riskejä lähteä taklaamaan jostakin suunnasta. Sillä on kuitenkin myönteisiä seurauksia.