Policy-valiokunnan sääntelykatsaus Q3/2016

DIF:n policy-valiokunta julkaisee neljä kertaa vuodessa sääntelykatsauksen, jossa käydään läpi ajankohtaisia sääntelyyn liittyviä asioita.

Osakeyhtiölain muutoskartoitus

Oikeusministeriö keräsi syksyn 2015 aikana avoimessa verkkokeskustelussa mielipiteitä osakeyhtiölain toimivuudesta ja muutostarpeista. Verkkokeskustelun perusteella oikeusministeriö laati muistion osakeyhtiölain muutostarpeesta, jonka ministeriö lähetti lausuntokierrokselle keväällä 2016. Lausuntokierroksen yhteydessä saadun palautteen perusteella lähdetään tämän jälkeen valmistelemaan mahdollista lainmuutosehdotusta.

Yhdistys toimitti oikeusministeriölle 12.8.2016 päivätyn lausunnon yhtiön hyvään hallinnointiin (corporate governance). Yleiskommenttina yhdistys korosti, että muutosten on aina perustuttava todelliseen käytännön tarpeeseen ja että lakia muutettaessa on erityisesti varmistettava lain toimivuus kokonaisuutena. Lisäksi huomioitiin, että nettikeskusteluun perustuva kysely saattaa ylikorostaa tiettyjä muutostarpeita tai perustua ainoastaan harvan toimijan edustamiin näkemyksiin, mikä tulisi pitää mielessä jatkovalmisteluissa.

Yhdistys otti kantaa muun muassa muistiossa esitettyyn ehdotukseen eriyttää johdon lojaliteettivelvollisuus omaan pykäläänsä sekä ehdotukseen laajentaa osakkeenomistajan tiedonsaantioikeutta. Johdon huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuuden osalta todettiin, että lojaliteettivelvollisuus on voimassa olevan sääntelyn mukaan vakiintunut osa johdon huolellisuusvelvollisuutta, minkä johdosta lojaliteetin eriyttäminen olisi ennemmin omiaan johtamaan epävarmuuteen huolellisuusvelvollisuuden tulkinnasta kuin selkeyttämään asiaa.

Osakkeenomistajan tiedonsaantioikeuden osalta muistiossa on ehdotettu, että pienyhtiön kaikille osakkeenomistajille annettaisiin oikeus tutustua yhtiön ”kirjanpitoon ja asiakirjoihin”, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Yhdistys on vastustanut ehdotusta viitaten yhtiön asiakirjoista ilmenevään luottamukselliseen tietoon sekä myös kolmansien osapuolten liikesalaisuuksiin, jotka voivat ilmetä materiaalista.

Yhdistys on edellä mainitun lisäksi kannattanut yhtiön edustajan nimenkirjoitusoikeuden selventämistä, varojenjaon edellytysten täsmentämistä sekä osakemerkintämenettelyn liberalisointia. Viimeksi mainitun osalta on ehdotettu, että osakkeita voitaisiin rekisteröidä jo niitä merkittäessä ja maksettaessa. Muistossa ehdotetun yhtiön sisäisen sähköisen viestinnän osalta – esimerkiksi hallitusmateriaalin sähköistämisen –  yhdistys on katsonut, että kehitys kannattaisi jättää yhtiökäytännön varaan, koska mainittavia ongelmia ei tiettävästi ole käytännössä esiintynyt.

Valtion yhtiöomistusta koskevan lain muutosehdotus

Valtioneuvosto on valmistellut ehdotuksen valtion yhtiöomistusta koskevan lain muutoksesta, jonka valtioneuvosto on toimittanut lausuntokierrokselle lokakuussa 2016. Yhdistys on antanut muutosehdotuksesta 8.10.2016 päivätyn lausunnon.

Valtioneuvosto on ehdottanut valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta annetun lain muuttamista siten, että valtion uusi kehitysyhtiö, Vake Oy, tulisi myös sääntelyn piiriin. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.1.2017 ja sillä mahdollistettaisiin valtion omistamien yhtiöiden omistuksen siirtäminen kehitysyhtiölle. Valtioneuvosto kuitenkin säilyttäisi oikeuden päättää strategisista linjauksista valtion omistukseen liittyen sekä muista omistajaohjaukseen liittyvistä seikoista. Lisäksi valtion omistusosuuksien myynti, joka johtaisi alle 33,3% omistusosuuteen, tulisi myös eduskunnan hyväksyttäväksi (nykyään hyväksyntää edellytetään ainoastaan mikäli omistusosuus laskee alle 50% tai alle 100%).

Yhdistys on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota valtion kehitysyhtiön hallituksen jäsenten vastuuseen, joka määräytyisi osakeyhtiölain nojalla (aktiivinen vastuu edistää yhtiön etua) huolimatta siitä, että hallituksen jäsenet saisivat toimintaohjeistuksia valtioneuvostolta. Lisäksi yhdistyksen lausunnossa on korostettu tarve varmistaa, ettei uusi omistusjärjestely tarkoittaisi sitä, että pörssiyhtiöiden nimitystoimikunnissa istuisi useampi kuin yksi edustaja valtion toimesta. Valtiota omistajana tulisi nimitystoimikunnissa edustaa ainoastaan yksi henkilö, jotta myös muut omistajat saisivat tarpeeksi tilaa nimitystoimikunnissa ja sijoittajien luottamus myös valtion omistamiin yhtiöihin säilyisi.

Muita vireillä olevia hankkeita

Euroopan komissio järjesti keväällä 2016 kuulemisen komission ohjeistuksesta ei-taloudellisten tietojen julkistamiseen liittyen. Direktiivimuutos tähän liittyen astuu voimaan marraskuussa. Komissio valmistelee seuraavaksi käytännön ohjeistusta direktiiviehdotukseen liittyen konsultaatiokierroksen perusteella. Tarkoituksena on laatia ohjeistus vuoden loppuun mennessä, mutta aikataulu voi viivästyä tästä.

Euroopan parlamentin työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta on valmistellut mietintöluonnosta työntekijöiden edustuksesta yritysten hallituksissa. Mietintöluonnoksessa kehotetaan Euroopan komissiota muun muassa laatimaan työntekijöiden edustusta hallituksissa koskevat säännöt, ja suositellaan, että yrityksissä, joissa on yli 50 työntekijää, puolet hallituksen paikoista varattaisiin työntekijöille tai heidän edustajilleen. Asiasta äänestetään parlamentissa marraskuun aikana.

Euroopan komissio on 14.9.2016 ilmoittanut perustavansa työryhmän, jonka tehtävänä on kehittää Eurooppa-tasoinen strategia kestävästä investoinnista osana pääomamarkkinaunionin kehittämistä.

Euroopan komissio on heinäkuussa 2016 julkistanut raportin luottolaitosten sekä sijoitusyritysten palkitsemista koskevasta sääntelystä. Raportissa on todettu, että sääntely sisältää joitakin elementtejä, jotka turhaan rajoittavat erityisesti pienten sekä listattujen toimijoiden toimintaa. Komissio tulee tekemään tästä vaikutusarvioinnin, jonka perusteella voidaan esittää muutoksia sääntelyyn, mikäli se koetaan tarkoituksenmukaiseksi.