DIF-webinaarissa kartoitettiin kansainvälistä siirtohinnoittelua

Siirtohinnoittelun merkitys kasvaa jatkuvasti kansainvälisessä yritystoiminnassa. Verotuksellisiin riskeihin ja mahdollisuuksiin syventyvä aihe oli vahvasti pinnalla DIF-webinaarissa torstaina 20.5.2021. Asiantuntijakumppani Boreniuksen partneri Janne Juusela toivotti osallistujat tervetulleiksi, minkä jälkeen Senior Associate Sampo Viding piti asiantuntijapuheenvuoron siirtohinnoittelun merkityksestä kansainvälisen konsernin näkökulmasta.

Siirtohinnoittelu on samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelua. Sitä koskeva lainsäädäntö on usein suppeaa, liikkuvaa ja tulkinnanvaraista, minkä vuoksi ristiriidat yritysten ja paikallisten veroviranomaisten kanssa ovat mahdollisia. Potentiaalisilta riskeiltä on tärkeä osata suojautua ja prosessi heijastuu vahvasti myös hallitustyöhön, jossa seurannan ja compliancen merkitys on keskeinen. Oman ulottuvuutensa asiaan tuo myös tietopääoma aineettomana omaisuutena sekä datan merkitys siirtohinnoittelussa.

Keskustelupaneeliin osallistuivat Metso Outotec Oyj:n verojohtaja Jarno Siivola, Kesko Oyj:n talousjohtaja Jukka Erlund, Posti Group Oyj:n lakiasiainjohtaja Kaarina Ståhlberg. Jokainen panelisti kertoi kokemuksiaan siirtohinnoittelusta esimerkkien omaisesti ja virkistävän erilaisista näkökulmista.

Ståhlberg muistutti arvioinnin ja yhdenmukaisuuden tärkeydestä sekä tarkastusvaliokunnan valvovasta, muttei liian operatiivisesta, roolista. Siivola kertoi, miten tärkeää on noudattaa OECD:n luomia, markkinaehtoisia periaatteita kaikkialla, erityisesti haastavamman sääntelyn maissa. Erlundin mukaan paneutuminen sekä oman organisaation resurssien ja osaamisen varmistaminen vaativat työtä. Verotiimin täytyy syvällisesti ymmärtää liiketoiminnan käänteet ja transaktiot. Hallituksen puolestaan on elettävä vuosikellon mukaan ja kyettävä ennakoimaan.

Juusela lisäsi mukaan hallituksen näkökulmaa painottaen valvonnan haasteita ja kontrollijärjestelmien kunnossapitämistä. Keskustelussa sivuttiin myös, mitä kehittämistä Suomen verojärjestelmässä on, ja mikä puolestaan toimii hyvin.

Lopuksi DIFin pääsihteeri Leena Linnainmaa kiitti puhujia ja osallistujia muistuttaen siirtohinnoittelun tärkeydestä, sillä takavuosina julkisuudessa on ollut hyvin suuria, aiheeseen liittyviä veroriitoja. Hän totesi olevansa suorastaan vaikuttunut, miten selkeästi näinkin haastava asia avattiin esityksessä ja paneelikeskustelussa, mitä panelistien erilaiset taustat tukivat mainiosti.

 

Tilaisuuden esitysmateriaali löytyy DIFin jäsensivujen Videotallenteet-sivulta (vaatii kirjautumisen). Esitysmateriaali löytyy kirjautuneille myös tämän artikkelin jälkeen.

Siirtohinnoittelusta ilmestyy myös Juuselan ja Vidingin laatima kattama asiantuntija-artikkeli Boardview 1/2021 -lehdessä kesäkuussa.