DIFin vuosikokous 2020

Directors’ Institute Finlandin vuosikokous 13.5.2020 valitsi yhdistykselle uuden hallituksen.

Directors’ Institute Finland – Hallitusammattilaiset ry:n vuosikokous 2020 järjestettiin keskiviikkona 13.5. Kokous pidettiin poikkeusjärjestelyin Borenius Asianajotoimisto Oy:n kokoustiloissa ja siinä käsiteltiin vain yhdistyksen sääntömääräiset asiat. Jäseniä pyydettiin koronaepidemian aiheuttaman tartuntariskin pienentämiseksi seuraamaan kokousta etäyhteydellä. Äänioikeutensa käyttämiseksi jäsenillä oli niin halutessaan mahdollisuus valtuuttaa haluamansa henkilö edustamaan itseään ja käyttämään äänivaltaa puolestaan kokouksessa.

Nimitystoimikunta ehdotti, että hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kirsi Komi ja hallituksen jäsenet Eero Heliövaara, Christina Dahlblom, Kim Ignatius ja Nina Kopola valitaan uudelleen. Marjo Miettinen ja Juha Rantanen luopuivat hallituksen jäsenyydestä ja uusiksi jäseniksi ehdotettiin Ville Voipiota ja Heikki Westerlundia. Vuosikokous vahvisti päätöksen keskiviikkona 13.5.2020. Hallitus jatkaa seitsemän hengen kokoonpanolla.

Nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Philip Aminoff ja jäseneksi Kirsi Komi. Edellisen vuosikokouksen päätöksen mukaisesti kolmanneksi jäseneksi nimitetään vuosittain vaihtuvan yhteisöjäsenen edustaja. Nimitystoimikunnan kolmanneksi jäseneksi vuonna 2020 valittiin Risto Murto Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Varmasta.

Yhdistys on liittynyt ecoDan Membership Cross Border Convention -sopimukseen. Sen mukaan ecoDan jäsenyhdistykseen kuuluva henkilöjäsen voi liittyä toiseen jäsenyhdistykseen, jos hän täyttää kyseisen yhdistyksen jäsenkriteerit, jolloin toissijaisen jäsenyhdistyksen jäsenmaksu on puolet kyseisen yhdistyksen jäsenmaksusta. Hallituksen ehdotus toissijaisen jäsenen liittymis- ja vuosimaksun puolittamisesta hyväksyttiin vuosikokouksessa. DIFin liittymismaksu (250 euroa) ja vuosimaksu (400 euroa) säilyivät ennallaan, joten toissijaisen jäsenen liittymismaksu on 125 euroa ja vuosimaksu 200 euroa.

Lopuksi DIFin uudelleen valittu puheenjohtaja Kirsi Komi kiitti jäseniä luottamuksesta, ja kokouksen puheenjohtaja Jyrki Tähtinen päätti kokouksen.

Vuosikokouksen materiaalit ovat luettavissa DIFin jäsensivuilla (vaatii kirjautumisen). Perinteinen DIF-vuosiseminaari järjestetään yhteistyössä Deloitten kanssa alustavasti elokuun lopulla.