Innovaatiotoiminnan taustalla on strategia

Helmikuun jäsenlounaalla 27.2.2020 keskusteltiin innovaatioiden johtamisesta, kun puhujana oli Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Hallituksen määrittelemä strategia antaa suunnan innovaatiotoiminnalle, Hämälä toteaa. Ideoiden ja innovaatioiden syntymisessä avainasemassa on yksilöiden aktiivisuus, ja haasteena onkin yhdistää yksilöiden tekeminen ja strateginen suunta. Hämälä nosti esiin myös riskinottohalukkuuden ja verkostot innovaatioiden taustalla. Metsä Groupin kaltaisen ison konsernin innovaatiotoiminnalle tärkeää on yhteistyö tutkimus- ja oppilaitosten, asiakkaiden ja rahoittajien kanssa.

Metsä Groupin liiketoimintaekosysteemin kannalta potentiaalisia yrityksen alkuja tunnistamaan ja kehittämään perustettiin toukokuussa 2018 innovaatioyhtiö Metsä Spring. Rahoituksen lisäksi sijoituskohteiden tukena ovat Metsä Groupin maailmanlaajuiset verkostot ja osaaminen.

Metsä on merkittävin uusiutuva luonnonvaramme ja Suomen kymmenen tärkeimmän vientituotteen joukkoon mahtuu kolme metsäteollisuuden tuotetta: paperi ja kartonki (1.), selluloosa (5.) ja sahatavara (6.). Toisaalta metsäteollisuuden jalostusaste on laskenut, mihin alan innovaatioilla pyritään hakemaan nostetta.

Esimerkkejä Metsä Groupin kehitteillä olevista uusista tuotteista ovat sellusta uudella suoraliuotus-menetelmällä valmistettava tekstiilikuitu, puupohjaiset, kolmiulotteiset pakkausmateriaalit sekä Woodion vedenkestävät puukomposiittituotteet, joiden kehityksessä Metsä Group on mukana Metsä Springin sijoituksen kautta. Innovaatioita syntyy myös prosessien tehostamisessa automaation ja digitalisaation avulla.

Metsäteollisuuden tuotteilla on merkittävä potentiaali korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Ilmastotietoisuus ja asiakkaiden pyrkimys kestäviin ratkaisuihin kannustaa metsäyhtiöitä innovoimaan muun muassa muovia korvaavia tuotteita.

Tilaisuuden esitysmateriaali on DIFin jäsenten ladattavissa ohessa (edellyttää kirjautumisen).