Kasvu on kirjoitettu Woltin DNA:han

DIF-jäsenwebinaarissa 16.6.2021 tutustuttiin kasvuyrityksen johtamiseen, kun vieraana oli Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi. Kuusta haastatteli DIFin Senior Advisor Eljas Repo.

Nopeasti kasvanut ruokalähettipalvelu Wolt toimii jo 23 maassa ja 180 kaupungissa. Miten kasvua johdetaan niin, että paketti pysyy kasassa? Wolt on alustatalouden yritys, joka on rakennettu skaalautumaan. Se on kasvukone, jonka DNA:han kasvu on sisäänkirjoitettu. Kun Wolt laajenee uusiin maihin ja kaupunkeihin, toimintaa rakentamaan lähetetään kokeneita työntekijöitä rekrytoimaan tiimejä. Lisäksi laajentumista ohjaa tarkka playbook, joka määrittelee, miten uusi maa avataan ja mitä toimintoja rakennetaan missäkin vaiheessa. Opit pelikirjaan on kerätty maista ja kaupungeista, jotka ovat jo käyneet läpi useat kasvun vaiheet.

Vahvasti kasvava yritys tekee kuitenkin tappiota. Millä mittareilla Woltin taloutta arvioidaan? Fokus ei ole kannattavuudessa vaan kasvussa, sekä niiden välisessä tasapainossa. Sijoittajalle merkittävä mittari on bruttomyynti suhteessa käytettyyn pääomaan, jolla mitattuna Wolt on toimialansa tehokkain globaalisti.

Wolt keräsi viime rahoituskierroksella 440 miljoonan potin eri pääomasijoittajilta. Miten Wolt on vakuuttanut sijoittajat? Tärkein tekijä on menneet näytöt, Kuusi vastaa. Wolt on aikaisemminkin tehnyt sen mitä lupaa, mikä herättää sijoittajissa luottamusta. Alan sijoittajia on maailmassa vähän, ja osa on seurannut yritystä pitkään odottaen oikeaa hetkeä osallistua rahoitukseen.

Woltin hallitus kokoontuu kerran kvartaalissa mutta keskustelee ja tekee päätöksiä ympäri vuoden kokousten ulkopuolellakin. Kuusihenkisen hallituksen kokousiin osallistuvat myös sijoittajia edustavat tarkkailijat. Hallituksen tehtävä on palvella yritystä haastamalla ja auttamalla tekemään oikeita päätöksiä.

Kuusi antaa hallituksen jäsenille vinkin siitä, mitä heidän ei kannata tehdä: Älä pyydä kevyin perustein vastausta kysymykseen, joka olisi ”kiva tietää”. Usean henkilön päivien työ voi kulua selvittelyyn, jonka tulos ei isossa mittakaavassa ole tärkeä.

Resurssien tehokas käyttö on Kuusen mielessä myös yrityksen listautumista ajatellessa. Woltin listautuminen on edessä mahdollisesti muutaman vuoden sisällä, mutta siihen valmistautuminen on pois liiketoiminnan kehittämisestä. Rahoituksen näkökulmasta Woltilla ei ole kiire pörssiin.

DIFin hallituksen jäsenen Christina Dahlblomin moderoimassa keskusteluosuudessa aiheiksi nousivat muun muassa yrityskulttuuri, rekrytointi ja Suomen vetovoima. Kuusen mukaan Suomi on hyvä kotipaikka teknologiayritykselle. Isoin ongelma on saada ulkomaiset kyvyt suostuteltua tulemaan Suomeen. Moni tänne muuttanut kuitenkin huomaa pian, kuinka hyvä paikka elää ja asua Suomi on. Etujamme ovat vakaa yhteiskunta, terveydenhuolto ja koulutusjärjestelmä. Miinuksia liiketoiminnan kannalta ovat pieni kotimarkkina ja suomalaisten liian nöyrä asenne. Kuusi kuitenkin uskoo, että kasvuyritykset luovat osaamista, mikä edelleen luo uusia yrityksiä. Tulevaisuuden yrittäjät ovat nyt Woltilla töissä.