Mitä yritykseni tekee paremmin kuin muut?

Erityisosaaminen korostuu, kun rutiinityöt siirtyvät roboteille.

Yritykset eivät välttämättä enää rekrytoi osaamista eli kompetenssia vaan henkilöitä, joilla on kyky oppia uutta. Tuoreiden tutkimusten mukaan lähes kolmannes yrityksistä ei osaakaan määritellä millaista osaamista se tulevaisuudessa tarvitsee. Vielä suurempi osuus yrityksistä ei tiedä, millaista osaamista sillä jo on.

HRM Partnersin ja DIF:n järjestämässä aamiaistilaisuudessa 7.11.2017 pohdittiin yrityksen strategisia kyvykkyyksiä ja robotisaatiota. Tilauksen avannut HRM Partnersin hallituksen puheenjohtaja Staffan Kurtén uskoo vahvasti, että robotisaatio tuo paljon hyvää vähentäessään työelämän rutiineja.

Tomi Torri Eera Oy:stä havainnollisti ohjelmistorobotin työtä esimerkein ja painotti robotin käyttöönoton ketteryyttä. Parhaimmillaan työvaihe voidaan automatisoida vain parin viikon työllä vuosien järjestelmähankkeiden sijaan. Tämä paitsi nopeuttaa prosessien uudistamista, myös motivoi henkilöstöä, sillä tulokset ovat nopeasti nähtävissä.

”Oman ja yrityksen erityisosaamisen merkitys korostuu entisestään, kun rutiinityöt voidaan jättää roboteille. Jokaisen yrityksen on selvitettävä itselleen, missä se on parempi kuin muut. Yrityksen tulisi määritellä oma kyvykkyysarkkitehtuurinsa”, korosti HRM Partnersin toimitusjohtaja Paula Kilpinen.

DIF:n puheenvuoron piti tilaisuudessa Juha Putkiranta. Keskustelussa nousi esiin erityisesti hallituksen ajankäyttö. Miten löytää aikaa tulevaisuuden ja sen tuomien osaamistarpeiden haistelemiseen ja siitä keskustelemiseen operatiivisten asioiden sijaan? Patenttiratkaisua tähän ei ole, mutta hallituksen monimuotoisuus auttaa.

 

DIF:n jäsenet voivat tutustua tilaisuuden esitysmateriaaliin jäsensivuille kirjautumalla.