Vuoden nuori hallitustekijä 2016 –palkinto Lucas Geislerille

Henkilöstövuokrauskonserni Studentwork Sharperin hallituksen puheenjohtaja, 33-vuotias Lucas Geisler palkittiin Vuoden nuorena hallitustekijänä 2016.

Palkinnon myönsi nuorten hallitusosaajien verkosto Future Board ry. Geisler toimii tällä hetkellä myös kyvykkyystestejä kehittävän Criterion Partnership Ltd:n hallituksessa, Kasvuryhmässä sekä Founders Alliancessa.

-Lucas on taitavasti koonnut ympärilleen innostuneen ja osaavan tiimin sekä luovuttanut näille vallan ja vastuun viedä asioita eteenpäin. Näin hallituksen puheenjohtaja on ollut aidosti hallituksen puheenjohtaja ja operatiivisissa rooleissa ovat muut päässeet menestymään, perustelee valintaa palkintoraadin puheenjohtaja Maarit Aarni-Sirviö.

Reilussa kymmenessä vuodessa Studentwork on kasvanut pienestä kasvuyrityksestä merkittäväksi kansainväliseksi konserniksi. Keskeiseksi strategiseksi painopisteeksi valittu arvopohjaisen yrityskulttuurin rakentaminen on onnistunut ja arvot ohjaavat yrityksen päivittäistä tekemistä. Perustelujen mukaan tässä työssä hallituksen puheenjohtajana toimineella omistajalla nähdään olleen keskeinen rooli.

-Yrityksessä on kyetty uudistamaan organisoitumista yrityksen kasvun myötä. Puheenjohtaja on kasvanut tehtävien mukana ja pystynyt viemään läpi rohkeita uudistuksia, joiden ansiosta organisatoriset roolit ovat erittäin selkeät. Lucas on inspiroiva henkilö, joka toimii hyvänä esimerkkinä muillekin nuorille ja vaikka vähän vanhemmillekin hallitustoimijoille, kehuu Future Boardin puheenjohtaja Jaakko Ranta.

Future Boardin hallitus teki esikarsinnan esitetyistä ehdokkaista. Lopullisen valinnan teki asiantuntijaraati, jonka muodostivat Maarit Aarni-Sirviö DIF:ltä, Janne Rainvuori Evershedsiltä, Timo Aro ja Pekka Puustinen Ilmariselta, Anni Erkko Kauppalehdestä, Raija-Leena Söderholm Hallituspartnereista ja Perttu Purhonen Nordeasta.

Future Board ry

Future Board on nuorten hallitusjäsenten verkosto, joka luo ja jakaa tulevaisuuden hallitusosaamista. Future Boardin tarkoituksena on kasvattaa nuoria osaajia suomalaisten yritysten hallituksiin. Verkoston jäsenet ovat alle 40-vuotiaita, ja heillä on vähintään yksi hallituspaikka aktiivisesti toimivasta yrityksen hallituksesta.

 

Lisätietoja:

Jaakko Ranta +358 50 34 84 824

Puheenjohtaja, Future Board ry

 

Lucas Geisler +358 50 448 3108
Vuoden nuori hallitustekijä 2016

 

www.futureboard.org