Hallituksiin tarvitaan analyyttisiä visionäärejä

Tapanani on hallituskoulutuksissa luonnehtia hyvää hallitusjäsentä analyyttiseksi visionääriksi. Koronakriisi on tuonut tämän tarpeen selkeästi esiin. Pelkkä visionäärisyys ei riitä, sen huomasin ihan omakohtaisesti. Olen nimittäin jo parin vuoden ajan uskonut ja myös lukuisille henkilöille kertonut uskovani, että tulossa on pandemia, joka helpottaa ilmastonmuutosta.

Tämä usko pandemian tulemiseen ei kuitenkaan auttanut minua kriisin vastaanottamisessa ja ymmärtämisessä, koska en ollut ajatellut asiaa sen pitemmälle. Mukana oli vielä aina niin vaarallista tunnelinäköä, sillä minun piti olla lähdössä lomamatkalle, jota olin pitkään suunnitellut ja odottanut.

Sen jälkeen, kun ymmärsin, ettei lomamatkaa tule, olikin aika tehdä DIFin toimintojen pikainen inventaario ja muokkaus uuteen tilanteeseen. Lehden tekoa pandemia ei onneksi ole estänyt, vaikka toki siinäkin on tarvittu jonkun verran uusia toimintatapoja.

Lisäarvoa tuottava hallitus näkee tulevaisuuteen ja ymmärtää sen tuomia mahdollisuuksia ja haasteita.

Lisäarvoa tuottava hallitus näkee tulevaisuuteen ja ymmärtää sen tuomia mahdollisuuksia ja haasteita. Tämän lehden artikkeli hallituksen 360 arvonluonnista tuo siihen toivottavasti lisäeväitä ja torjuu tunnelinäköä. Tunnelinäkö vaivasi sitäkin lentokapteenia, joka päästi matkustajakoneen putoamaan polttoaineen loppumisen vuoksi sen jälkeen, kun oli laskutelineen vikailmoituksen sytyttyä riittävän kauan kierrelty ja kaarreltu ilmassa.

Tunnelinäkö voi osoittautua kohtalokkaaksi myös hallitustyössä, jos kokonaiskuva unohtuu, kun kriisitilanteessa kerätään kaikki voimat yrityksen pelastamiseen kassakriisin yli. Tässä vaiheessa lienee kaikille selvää, että koronakriisi jättää pysyviä jälkiä niin yhteiskuntiin kuin yrityksiinkin. Muutosten täyttä sisältöä ja merkitystä voi vain aavistella, jos kaikilta osilta sitäkään. Ilmeisimmät muutokset koskevat työskentelytapoja, yhteydenpitoa ja teknologian hyödyntämistä ylipäätään.

Kriisissä tulee olemaan voittajia ja häviäjiä.

Lehden innovaatioteeman artikkelit avaavat visioita tulevaan kehitykseen ja mahdollisuuksiin. Kriisin oppeja lienee myös seuraajasuunnittelun painoarvon kasvu, niin pitemmän aikavälin kuin kriisitilanteiden varalta. Kakkoskvartaalin teemamme osaaminen ja seuraajasuunnittelu osui siinä aivan nappiin, ja lehdessä on nyt runsaasti virikettä seuraajasuunnittelun kehittämiseksi. Kriisissä tulee olemaan voittajia ja häviäjiä.

Ilman suomalaisten yritysten menestystä hyvinvointiyhteiskunnastamme tulee vain kaunis muisto. Hallitusjäsenet ovat avainasemassa yritysten luotsaamisessa kriisin yli menestykselliseen tulevaisuuteen. Toivotan lukijoille voimia parhaan mahdollisen tulevaisuuden tekemiseen meille kaikille!

 

Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Boardview 1/2020 -lehdessä, jonka näköisversio on vapaasti selattavissa DIFin sivuilla.

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments