DIF ja olemassaolon tarkoitus

DIFin hallitus on viime kuukausina ollut peruskysymysten äärellä: Keitä ja miksi me olemme ja mitä me haluaisimme olla? Palveleeko yhdistys ensisijaisesti sen jäseniä, yrityksiä vaiko laajemmin yhteiskuntaa? Vai kaikkia näitä? Näistä mietteistä syntyi ajatus luopua yhdistyksen sinänsä hyvistä vision ja mission kuvauksista ja laatia kokonaan uusi purpose statement, joka paremmin ja kiteyttäen kuvaisi yhdistyksen olemassaolon syvintä tarkoitusta ja roolia yhteiskunnassa.

Ei kuitenkaan luovuta vanhasta silloin kun se edelleen toimii: Kehity. Verkostoidu. Vaikuta. Nämä kolme jo pidempään yhdistyksen viestinnässä käytössä ollutta sanaa kuvaavat mielestämme edelleen erinomaisesti yhdistyksen tarkoitusta erityisesti yksittäisen jäsenen perspektiivistä.

DIF on yhtä kuin jäsenensä. Jäsenistä muodostuu yhteisö, joka kokoontuu, keskustelee ja yhdessä oppii uutta kehittyen yhä taitavammiksi ja tietävämmiksi hallituksen jäseniksi. Osaavista hallituksen jäsenistä muodostuu hyviä hallituksia, jotka tukevat yritysten menestystä. Purposeen alkoi näin piirtyä laajempaa merkitystä. DIF onkin enemmän kuin jäsenensä.

Hahmottelimme DIFin purposeen kolme tasoa: yksilö, yritys ja yhteiskunta. Aloitamme yksilöstä, yhdistyksen jäsenestä: DIF edistää jäsenistönsä valmiuksia toimia yritysten hallituksissa. Tästä siirrymme yrityksiin, joiden hallituksessa jäsenemme kantavat hallitusvastuuta: Hyvä hallitustyö parantaa yritysten kilpailukykyä. Lopuksi haluamme korostaa hyvän hallitustyön merkityksellisyyttä laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa: Yhteiskunta tarvitsee vastuullisia ja menestyviä yrityksiä.

Itse olen innoissani siitä, että aikaisempiin mission ja vision kuvauksiin verrattuna purpose tuo DIFin toiminnan ytimeen myös vastuullisuusnäkökulmat. Vain vastuullisesti toimivat yritykset voivat kestävästi menestyä.

Mitä mieltä sinä olet? Olemmeko onnistuneet luomaan yhdistykselle ajassa olevan ja tulevaisuuteen katsovan purpose statementin? Pyydämme jäsenistöltä palautetta aiheeseen liittyen kesän kuluessa. Yhdistyksen uusi hallitus paneutuu asiaan kesälomien jälkeen, jolloin julkistamme lopullisen version purpose statementistä ottaen sen osaksi yhdistyksen viestintää.

Lopuksi haluan lämpimästi kiittää pääsihteeri Maarit Aarni-Sirviötä yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä, nyt kun hän jättää tehtävänsä DIFin operatiivisessa johdossa lomien jälkeen. Maarit jatkaa DIFin Policy-valiokunnan jäsenenä, minkä lisäksi toivon hänen muutenkin osallistuvan aktiivisesti yhdistyksen toimintaan.

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
1 Jätä kommentti
vanhimmat
uusimmat suosituin
Inline Feedbacks
View all comments
Minna Metsälä
Minna Metsälä
4 vuotta sitten

Erinomaiset kiteytykset. Yksinkertaistaminen vaatii laajoja pohdintoja ja syvää ymmärrystä. Olette onnistuneet tässä hyvin.