Toimitusjohtaja ja kolme kirjekuorta

Vaikeuksissa olevaan pörssiyhtiöön palkattiin uusi toimitusjohtaja. Hän tapasi yksityisesti edeltäjänsä tämän kerätessä viimeisiä tavaroita huoneestaan. Hiukan vaivautuneissa tunnelmissa edellinen toimitusjohtaja ojensi seuraajalleen kolme numeroitua kirjekuorta:

”Laitan nämä pöytälaatikkoosi. Avaa ensimmäinen kirjekuori, jos sinulle tulee yhtiössä vaikea tilanne. Kuoret 2 ja 3 ovat seuraavia vaikeita tilanteita varten – numerojärjestyksessä.”

Kolmen kuukauden kuluttua myynti ja tulos takkuilivat edelleen ja paineet toimitusjohtajaa kohtaan kasvoivat. Hän alkoi yksinäisinä hetkinään hiukan ahdistua. Avasi työpöydän laatikon, otti ensimmäisen kuoren. Tekstissä luki: ”Syytä edeltäjääsi.”

Toimitusjohtaja järjesti webinaarin. Hän selosti, kuinka edeltäjä oli jättänyt yhtiön ja sen raportoinnin sekasortoon. Siivoaminen vei odotettua kauemmin, ja alaskirjauksia on tarvittu. Nyt vääntö on tehty ja suunta käännetty. Lehdistö ja markkinat olivat tyytyväisiä. Osakekurssi toipui.

Seuraava neljännes kului. Ongelmat jatkuivat. Toimitusjohtaja avasi toisen kirjekuoren. Viesti oli: ”Tee organisaatiomuutos.” Niinpä hän irtisanoi pari avainhenkilöä, vähensi divisionia ja leikkasi rajusti kustannuksia missä vain pystyi. Markkinat hurrasivat.

Kun markkinoiden luottamus menee, lopulta lähtee toimitusjohtaja.

Kolme kuukautta kului – myynti ja tulos laahasivat. Nyt toimitusjohtajan tulisi keksiä, miten selvitä seuraavasta osavuosikatsauksesta. Hän meni huoneeseensa. Sulki oven. Avasi kolmannen kirjekuoren. Ohje oli: ”Kirjoita kolme kirjekuorta – seuraajallesi.”

Tämä on tunnettu tarina, jonka opetus on selkeä. Kun markkinoiden luottamus menee, lopulta lähtee toimitusjohtaja. Kuulin tarinan ollessani brittiyhtiön hallituksessa. Siellä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajan toimikausi on keskimäärin 4,8 vuotta ja laskee.

Kasvollinen omistaja tuo vakautta, mutta herkkäliikkeisimmät sijoittajat ratkaisevat yhtiön arvon.

Pienissä suomalaisyhtiöissä luottamus menee, kun aktiivisesti kauppaa käyvät piensijoittajat eivät enää usko yhtiön tarinaan. Mitä pienempi yhtiö ja keskittyneempi omistajarakenne, sitä suurempi valta sijoittajilla on yhtiön markkina-arvon muodostuksessa.

Suurissa yhtiöissä luottamus menee, jos kansainväliset analyytikkotahot (Morgan Stanley, BlackRock, Credit Suisse) menettävät uskonsa ja alentavat suosituksiaan.

Sijoittajat ratkaisevat yhtiön markkina-arvon, eivät ankkuriomistajat. Luottamussuhde sijoittajiin vaatii hyvän strategian, toimintasuunnitelman ja avointa viestintää kaikkina aikoina.

Hyvä sijoittajatarina ohjaa odotuksia kvartaalia kauemmas.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Kauppalehdessä 20.5.2019.

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments