Johdon vastuuvakuutus on sinun asiasi

Johdon vastuuvakuutus on kummajainen vakuutusten joukossa. Kun kaikilla muilla vakuutuksilla vakuutuksenottaja turvaa omaa ja lähipiirinsä intressiä, johdon vastuuvakuutuksessa johtajat antavat yritykselle vallan päättää miten heidät on vakuutuksella katettu. Ja myös vallan hyväksyä sen mitä jätetään kattamatta. Näin siitä huolimatta, että johtajan henkilökohtainen taloudellinen intressi on valtavan suuri. Satojentuhansien asianajokulut ja miljoonien korvausvastuut ovat usein suurin taloudellinen riski johtajalle – täysin eri suuruusluokkaa kuin kesämökin palaminen tai laskettelurinteessä muljahtaneen polven tähystysleikkaus.

Tämä vaatii yrityksen johdolta suurta luottamusta yrityksen vakuutuksista päättäviä henkilöitä kohtaan. Vai onko sittenkin niin, että luottamuksen sijaan kyse on enemminkin halusta uskoa siihen, että johtohenkilöt on riittävän hyvin vakuutettu? Kuinka monessa yhtiössä hallitus ihan oikeasti tietää millainen vakuutusturva heillä on, ja mitkä riskit on jätetty heidän itsensä kannettaviksi?

Kuinka monessa yhtiössä hallitus ihan oikeasti tietää millainen vakuutusturva heillä on?

Vaikka johdon vastuuvakuutus kattaa hallituksen lisäksi ison joukon muitakin yhtiön johtajia, vakuutuksella on kuitenkin suurin merkitys hallituksen jäsenille. Monessa tilanteessa voidaan kuvitella yrityksen tulevan apuun ja vastaavan kustannuksista, jos johtaja joutuu epäilyksen alaiseksi toimistaan. Hallituksen jäsenten tilanne on kuitenkin täysin toinen: kriisitilanteessa hallituksesta tulee hyvin nopeasti entinen hallitus, eikä yrityksellä ole välttämättä minkäänlaista intressiä maksaa entisen hallituksen jäsenten kuluja. Kulujen kattaminen ilman vakuutusta on myös verotuksellisesti kallis ratkaisu.

Hallituksen kannattaa siis olla erittäin kiinnostunut omasta turvastaan. Kiinnostuksen tulisi alkaa omien riskien ymmärtämisestä:

  • Voimmeko olla osallisena ympäristövahingossa?
  • Miten tietosuojalainsäädäntö koskee meitä?
  • Voivatko USA-riskit vaikuttaa meihin, vaikka USA:ssa ei olisikaan suoraan omaa liiketoimintaa?
  • Paljonko vakuutusmäärää on riittävästi?

Kun riskit on huolellisesti arvioitu ja kvantifioitu voidaan niiden pohjalta muodostaa vakuuttamispolitiikka. Tällainen politiikka löytyy osalta yhtiöistä yleisellä tasolla, mutta se on riskienhallinnasta ja vakuutuksista vastaavien henkilöiden tekemä, eikä sitä välttämättä ole edes käsitelty hallituksessa. Kuinka hyvin nämä henkilöt osaavat arvioida johdon riskejä? Onko arvioinnissa käytetty apuna kyseiset riskit tuntevaa ammattilaista? Tässä kohtaa voin antaa arvokkaan vinkin: benchmarking-tieto kilpailijoista ei riitä antamaan oikeaa vastausta näihin kysymyksiin. Se, mitä toisessa yhtiössä tehdään, ei tarkoita, että siellä asiat tehdään kuten pitäisi.

Oletko valmis riskeeraamaan koko oman omaisuutesi sen eteen, että yritys voi säästää muutaman kymppitonnin?

Johdolle vaarallisin tilanne on silloin, kun vakuutusten hankinta on annettu yksin hankintaosaston käsiin, jossa valitettavan usein huomio kiinnittyy pääasiallisesti ostettavan tuotteen tai palvelun hintaan. Käsi sydämelle: oletko valmis riskeeraamaan koko oman omaisuutesi sen eteen, että yritys voi säästää muutaman kymppitonnin?  Vakuutusten hankinnassa kyse ei ole koskaan ainoastaan vakuutusten hinnasta, vaan vakuutettavan riskin kokonaiskustannuksesta.

Kun tinkii vakuutusmaksuissa, tinkii samalla todennäköisesti myös tulevaisuudessa maksettavista korvauksista. Vakuutusten hankkiminen on vaativa taitolaji, jossa tulee yhdistää riskiosaaminen ja yhtiön strategia. Lisäksi päätökset tulisi perustaa analyyttiseen tietoon, ei omiin kokemuksiin tai kilpailijoiden tekemisiin.

Vakuutusmarkkinoiden koveneminen – eli hintojen jyrkkä kasvu ja vakuuttajien penseämpi suhtautuminen riskiin – vaikeuttaa tilannetta entisestään. Tesla ilmoitti äskettäin, että se ei enää uudista johdon vastuuvakuutusta seuraavalle kaudelle, koska vakuutusmaksut ovat nousseet liian korkeiksi. Sen sijaan toimitusjohtaja Elon Musk on luvannut tarjota yrityksen johdolle vastavanlaisen turvan omasta varallisuudestaan. Johto on hyväksynyt tämän ajatellen, että Muskin miljardiomaisuus ja tehty sopimus riittävät turvaamaan heidät. Näin varmaan onkin, jos johdon vastuuvahinko osuisi ensi vuoteen. Entäpä jos kanteet nostetaankin vuosien kuluttua, kun ties mikä kriisi on syössyt Teslan ahdinkoon ja Muskin maksukyky ja -halu on muuttunut matkan varrella oleellisesti?

Omasta turvasta kannattaa siis olla kiinnostunut. Hallitus voi parhaiten turvata selustansa muodostamalla itse näkemyksen siitä, millainen vakuuttamispolitiikka yrityksellä on johdon vastuuvakuutuksen suhteen, ja sen jälkeen valvoa, että malli toteutuu. Muuttuvien riskien maailmassa on syytä pysyä hereillä koko ajan. Huolellinen pohjatyö, asiantuntijoiden hyödyntäminen ja säännölliset päivitykset toimivat monen muun asian ohella myös johdon henkilökohtaisten riskien turvaamisessa.

 

Willis Towers Watsonin laatima Vakuutukset-osio on päivitetty DIF-tietopankkiin (vaatii kirjautumisen).

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments