Kruununjalokivet ovat suupaloja pääomasijoittajille

Alkuvuodesta seurasimme Suomessa kiinnostuneina, onnistuuko Kone ostamaan Thyssenkruppin hissiliiketoiminnan. Omistajaksi päätyi pääomasijoittajien (muun muassa Adven), eläkerahaston (RAG) ja kansallisen sijoitusrahaston (ADIA) konsortio. Koneen vetäydyttyä loppusuoran taistelu käytiin kahden konsortion välillä. Toisessa ryhmässä mukana muun muassa Blackstone ja Carlyle. Teollisen toimijan sijaan Thyssenin hissit siirtyivät pääomasijoittajan omistukseen.

Tämä kauppa ja koko prosessi kuvaa aikaa, jossa elämme: erilaiset pääomasijoittajien ja rahastojen muodostamat konsortiot ostavat yrityksiä, suuria ja pieniä – myös Suomesta. Mukana konsortioissa on joskus myös alan toimija. Hyvässä muistissa on Amerin osto 4,6 miljardilla eurolla Helsingin pörssistä 2018. Ostotarjouksen taustalla oli kolmen kiinalaisyhtiön konsortio. Pääomasijoittajien lisäksi oli mukana Anta Sports, Kiinan suurin urheiluvaatteiden valmistaja.

Kiinnostava tapaus on myös Supercell. Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen perustivat Supercellin vuonna 2010 yhdessä neljän muun pelikehittäjän kanssa. Vuonna 2013 japanilaiset Softbank ja GungHo ostivat yrityksestä 51 prosenttia yli miljardilla eurolla. Kesäkuussa 2016 Softbank myi osuutensa Supercellin osakkeista kiinalaiselle Tencentille 6,45 miljardilla eurolla.

Miksi globaalit yksityiset pääomasijoittajat ja -rahastot kasvavat?

Pörssiyhtiöiden sääntely on kasvanut merkittävästi, mikä sekä aiheuttaa kuluja että hidastaa ja jäykistää päätöksentekoa. Finanssikriisin jälkeen tiukentuneet pankkien vakavaraisuussäännöt vaikeuttavat perinteisiä lainamarkkinoita. Pääomasijoittajien vahvuus on ketteryys päätöksenteossa ja joustavuus pääomien hankinnassa myös yrityskaupoissa.

Pääomasijoittajien vahvuus on ketteryys päätöksenteossa ja joustavuus pääomien hankinnassa myös yrityskaupoissa.

Sijoittajat hakevat parempia tuottoja pörssiyhtiöiden ja julkisten korkopaperien tilalle. Niinpä rahoitus- ja pääomamarkkinoiden vapautuessa rahaa on virrannut erilaisiin pääomasijoitusyhtiöiin ja rahastoihin ympäri maailmaa.

”Kaikki uskovat, että vaihtoehtoiset sijoitukset ovat julkisia markkinoita tuottavampia”, kuten the Economist otsikoi tammikuun 2020 viimeisen numeron laajassa artikkelissa.

Wall Streetin neljä suurinta pääomasijoitusyhtiöitä ovat Apollo, Blackstone, Carlyle ja KKR. Ne ovat kasvattaneet hallinnoimaansa varallisuutta viimeisen viiden vuoden aikana 76 %. Rahastojen arvo on nyt noin 1,3 triljoonaa dollaria eli 1300 miljardia US dollaria. Supercellin ostaneen Kiinan valtioon sidoksissa olevan monialayhtiön Tencentin markkina- arvo on noin 500 miljardia US dollaria.

Suomen kannalta kehitys on pelottava, sillä lisää kruununjalokiviä myydään suupaloiksi globaaleille pääomasijoittajille.

 

Artikkeli on julkaistu alun perin Kauppalehdessä 16.3.2020. 

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments