Sijoittajabarometri: Näiden yritysten listautumista odotetaan

Väestön ikääntyminen ja sote-uudistus ovat kasvattaneet yksityissijoittajien kiinnostusta terveydenhuoltosektoriin.

Mehiläinen sai eniten mainintoja, kun Pörssisäätiön ja Osakesäästäjien syksyn Sijoittajabarometrissä kysyttiin, minkä yritysten haluttaisiin listautuvan.

Marraskuussa julkaistuun Sijoittajabarometriin vastasi 3110 osakesäästäjää.  He pitivät kiinnostavimpina toimialoina terveydenhuoltoa, finanssisektoria ja energia-alaa. Toivotuimpia listautujia olivat Mehiläisen ohella Fazer, Altia, Harvia ja Planmeca.

Vuosina 2015, 2016 ja 2017 Helsingissä pörssilistalle ja First North -markkinapaikalle yhteensä listautui yli kymmenen yhtiötä vuodessa.  Tämä on merkittävä nousu vuosikymmenen alusta, jolloin esimerkiksi vuonna 2011 yksikään yhtiö ei listautunut.

Finanssikriisin jälkeen kiristyneet pankkirahoituksen ehdot ovat lisänneet oman pääoman ehtoisen rahoituksen kysyntää. Uusia omistajia tarvitaan. Arvostustasojen nousu on myös tehnyt listautumisesta houkuttelevan vaihtoehdon osakemyynnin kautta irtautuville vanhoille omistajille.  Samalla tiettyjä pörssin raportointivaatimuksia on kevennetty, esimerkiksi neljännesvuosiraportointia ei enää vaadita. Vuonna 2011 Suomeen siirtynyt Nasdaqin First North Finland -markkinapaikka tarjoaa myös helpomman reitin pörssimaailmaan.

Moni viime aikoina listautunut yhtiö on ollut pääomasijoittajan omistama. Sijoittajabarometriin vastanneiden top 15 -toivelistaltakin löytyy pääomasijoittajien kohteita kuten Mehiläinen, Harvia ja Royal Ravintolat.

Toivelistalta löytyy myös kaksi osuuskuntaa, OP ja Valio.  Suuret osuuskunnat nähtäisiin mielellään pörssiyhtiöinä.  Pörssin ulkopuolelta löytyy joitakin laajasti omistettuja yrityksiä kuten toivelistan Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Yrityksellä on jo satoja omistajia, ja listautuminen parantaisi osakkeen likviditeettiä.

Pörssissä on vanhastaan vahvoja perhetaustaisia yhtiöitä.  Yksityissijoittajat lähtisivät muidenkin perheyritysten tarinoihin mielellään mukaan.  Toivelistalta löytyvät Fazer, Planmeca, Paulig, ST1 ja Motonet.

 Mikäli halutaan säilyttää kotimainen omistuspohja, listautuminen on hyvä vaihtoehto.

Valtio-omistaja on kertonut harkitsevansa omaisuuden myyntiä, mahdollisesti listautumisten kautta.  Kysyntää olisi. Sijoittajabarometrin listautujatoiveiden top 15 -joukosta löytyvät Altia, VR, Alko ja Posti. Mikäli yrityksissä halutaan säilyttää kotimainen omistuspohja, on listautuminen hyvä vaihtoehto kokonaiseen tai osittaiseen irtautumiseen. Näin halukkaat kansalaiset voivat jatkaa yhtiöiden omistajina.

Listaamattomien yritysten hallituksen jäsenten on hyvä säännöllisesti arvioida yrityksen rahoituksen saatavuutta ja listautumista vaihtoehtona. Moni DIF:in jäsen perehtyi listautumisprosessiin keväällä Pörssisäätiön listautumiskoulutuksessa.  Lisätietoja saa myös Pörssisäätiön julkaisemista Listautujan käsikirjasta pörssilistalle ja Listautujan käsikirjasta monenkeskiselle markkinapaikalle (First North).