Hallituksen vastuu laajenee – mistä olennaiset kestävyyden mittarit?

Vuosikymmenien kuluessa on saavutettu yhteisymmärrys siitä, kuinka yhtiöiden tulos lasketaan. Kestävyyden mittaamisessa tähän ollaan vasta matkalla.

Suomessa astui voimaan tämän vuoden alussa raportointilaki, jonka perusteella yli 500 henkilöä työllistävien yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen on raportoitava kestävyyden mittareilla saavutetuista tuloksista osana hallituksen toimintakertomusta.

Lakimuutoksen suurin yksittäinen vaikutus on, että vastuu muistakin kuin taloudellisista tiedoista on nyt hallituksen jäsenillä. Vaikka laissa ei tarkkaan määritellä kestävyyden mittareita ja raportoinnin sisältöä, niin se korostaa hallitusten jäsenten vastuuta kestävyystyön ohjaamisessa ja ennakoivan, huolellisuuden turvaavien prosessien varmistamisessa. Sisällön osalta laki antaa harkintavaltaa yrityksille soveltaa olennaisuuden pohjalta olemassa olevia raportointiviitekehyksiä.

Kestävyyden kentässä on monta toimijaa. Ylätasolla on YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, joihin Suomikin on sitoutunut. Yrityksiä koskee puolestaan uusi raportointilaki, vapaaehtoiset standardit, mallit ja aloitteet, kuten sijoittajien tarpeesta syntynyt Carbon Disclosure Project.

Standardi kestävyyden mittareille

On vaikea kuvitella, mikä olisi yritysten taloudellinen vertailukelpoisuus, jos yritykset laatisivat tuloslaskelman ja taseen kukin poimien ja alleviivaten mieleisiään tunnuslukuja. Kestävyyden suhteen näin kuitenkin on. Mutta olemme matkalla kohti yhteisiä mittareita.

Ei-taloudellinen raportointi määrämuotoistuu: yleisimmin käytetty raportoinnin ohjeistus GRI (Global Reporting Initiative) muuttuu raportointistandardiksi. Tuore pörssin ESG-suositus vetää yhteen eri raportointimallien keskeisimmät kestävyyden mittarit. Mallien pohjana on olennaisuus mutta rasitteena, että ne eivät anna riittävän hyvää ja yhdenmukaista perustaa eri toimialojen erityispiirteiden huomioimiseen. Hallituksen jäsenen tulisi kuitenkin pystyä yhtenäisen viitekehyksen avulla arvioimaan mikä on olennaista yritykselle ja miten yritys suoriutuu toimialan olennaisissa kestävyyskysymyksissä suhteessa muihin alan yrityksiin.

”Uusi raportointilaki lisää hallitusten jäsenten vastuuta kestävyystyön ohjaamisessa.”

Yhdysvalloissa kehitettyjen SASB-standardien vahvuus onkin juuri toimialakohtaisten erojen huomioon ottamisessa. Esimerkiksi metsäyhtiöille korostuu oman tuotannon päästöt ja teleoperaattoreille yksityisyyden suoja ja jopa lasten oikeudet. SASB keskittyy 10-15 avainmittariin ja -tavoitteeseen per toimiala, mikä tekee kestävyyden arvioinnista aiempaa fokusoidumpaa ja selkeämpää. Taloudelliseen olennaisuuteen pohjautuen SASB on määritellyt kestävyyden mittaristot 79 toimialalle. Kestävyysmittaristo perustuu vaikutusten taloudelliseen olennaisuuteen.

Myös sijoittajat osoittavat kasvavaa kiinnostusta liiketoiminnan vastuullisuutta kuvaaviin tunnuslukuihin. Vuonna 2016 vastuullisten sijoitusten kokonaisarvo oli 23 triljoonaa USD (26 % maailman kaikista sijoituksista), ja YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet allekirjoittaneita institutionaalisia sijoittajia oli noin 1.700.  Vaikka SASB on uusi standardi, niin PWC:n joulukuussa 2016 julkaistu tutkimus kertoi, että 43 prosenttia haastatelluista institutionaalisista sijoittajista suosii SASB-standardia ESG-raportoinnissa.

Olennaisilla mittareilla on taloudellinen merkitys

Ilmastomuutos ja laajemmin YK: n kestävän kehityksen tavoitteet ovat monen yhtiön johdon mietteissä. Hiilijalanjäljen pienentäminen ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on varastanut päähuomion. Kuitenkin vain seitsemän edellä mainituista 79:stä toimialasta kattaa yhteenlasketuista hiilidioksidipäästöistä 85 prosenttia. Myös muille toimialoille ilmastoriski on tärkeä mutta ilmenee eri tavoin, jolloin tarvitaan eri mittareita.

Kestävyyden arvioitsijoita on paljon. Kullakin heistä on oma metodologiansa, joilla pisteytetään tai arvioidaan yrityksiä. Empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet, että kestävyysasioiden hyvällä hoitamisella on positiivinen vaikutus yrityksen arvonkehitykseen. Mutta vasta marraskuussa 2016 julkaistu Harvardin yliopiston tutkimus osoittaa, että ne yritykset, jotka voittavat viiteryhmänsä muut yritykset nimenomaan olennaisilla, mutta häviävät epäolennaisilla kestävyyden mittareilla, ovat arvonkehityksessään alansa parhaita[i].

Yritysten tulisikin ennakoida sijoittajien viitoittamaa tulevaisuutta ja tuoda esiin toimialansa olennaiset kestävyysasioihin liittyvät tiedot.

Susanna Miekk-oja ja Mikael Niskala

[i] *) Mozaffar Khan, George Serafeim, and Aaron Yoon (2016) “Corporate Sustainability: First Evidence on Materiality.” The Accounting Review: (November 2016), Vol. 91, No. 6, pp. 1697-1724