Varman Risto Murto: ”Koronakriisi haastaa hallitukset”

Eläkeyhtiö Varma tarjoaa yhtenä Suomen suurimpana yritysten omistajana johdolleen näköalapaikan suomalaisyritysten hallituksiin. ”Koronakriisi haastaa hallitusten ryhmädynamiikkaa ja vaikeuttaa niiden seuraajasuunnittelua”, toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.

Risto Murto kuvaa koronaepidemiaa yritysmaailmaa ravistelevaksi kriisiksi, jonka taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan historiallisen syvät ja pahimmillaan myös pitkäkestoiset.

”Kriisi luo samalla terveydellisen uhkan, jollaista kukaan meistä työikäisistä ei ole aiemmin kokenut. Kaikille tuntemilleni yrityksille ensimmäinen asia kriisissä onkin ollut henkilöstön turvallisuudesta huolehtiminen”, Murto sanoo.

Epäreilu kriisi kurittaa tiettyjä toimialoja

Toimitusjohtajan mukaan isot suomalaiset yritykset ovat pärjänneet kriisissä tähän mennessä yllättävän hyvin.

”Kriisiyritysten joukossa on ollut silmiinpistävän vähän isoja yrityksiä. Niiden taserakenteet ovat olleet kunnossa ja yrityksissä on ollut hyvä reagointivalmius, mikä kertoo siitä, että niiden hallituksissa ja johdossa on tehty hyvää työtä.”

Viime kuukaudet ovat kuitenkin osoittaneet, että koronakriisi ei kohtele yrityksiä tai eri toimialoja tasapuolisesti.

”Yleisnäkemys on se, että kriisi vahvistaa vahvoja yrityksiä ja heikentää heikkoja yrityksiä.”

”Yleisnäkemys on se, että kriisi vahvistaa vahvoja yrityksiä ja heikentää heikkoja yrityksiä. Suomessa esimerkiksi ruokakauppa ja teleoperaattorit ovat selvinneet hyvin, mutta hotelli-, ravintola- ja matkailualan osalta tilanne on hyvin vaikea. Kansainvälisellä tasolla kriisin voittajiksi ovat nousseet isot teknologiayhtiöt”, Murto määrittelee.

Hallituksen substanssiosaaminen korostuu

Liikkumista ja kokoontumista rajoittava koronakriisi on haastanut myös yritysten hallitukset, joissa on totuttu edistämään asioita vahvan vuorovaikutuksen ja fyysisen läsnäolon kautta.

”Poikkeustilanne vaikuttaa hallituksessa ryhmädynamiikkaan sekä liiketoiminnan substanssin hallintaan. Tilanne on haastavin yrityksissä, joissa hallituksen vaihtuvuus on ollut suurta ja liiketoiminnan logiikan opiskelu on vaikeaa etäyhteyksien kautta”, Murto sanoo.

Toimitusjohtaja kehuu hallitusten etätyöskentelytaitojen kehittyneen nopeasti. Hän uskoo etäkokousten muodostuvan jatkossakin käytännöksi silloin, kun asialista on riittävän rutiininomainen. Uudet etätyötavat voivat tarjota ratkaisun myös suomalaisille globaaleille yrityksille, joille pohjoismaisten hallitusten tiheä kokoontumistahti aiheuttaa vaikeuksia rekrytoida Euroopan ulkopuolisia hallitusjäseniä.

Haasteita seuraajasuunnitteluun

Koronakriisi vaikeuttaa Murron mukaan erityisesti hallitusten seuraajasuunnittelua. Varsinkin kansainväliset haut vaikeutuvat, koska matkustusrajoitukset estävä fyysiset tapaamiset ja haastattelut.

”Kriisi voi pitkittyessään siirtää hallitushaun painopistettä kotimaan suuntaan. Ja isommissa hallitusmuutoksissa sekä hauissa, jotka muutenkin ovat haastavampia, otetaan varmasti tässä tilanteessa aikalisä.”

Murto nostaa rekrytointien osalta esiin myös lojaliteettikysymyksen. Hänen mukaansa etenkin ylimmän johdon avainhenkilöiden voi olla vaikea lähteä vaihtamaan työpaikkaa, kun nykyinen organisaatio joutuu työskentelemään poikkeusolosuhteissa ja oma lähtö vaikeuttaisi tilannetta entisestään.

Hallitusjäseniltä odotettavaan osaamiseen poikkeustilanne ei Murron mukaan juuri vaikuta. Ainoastaan liiketoiminnan substanssiosaaminen on aiempaa tärkeämpää, kun sen opettelulle ei ole yhtä paljon mahdollisuuksia ja aikaa kuin normaaliolosuhteissa.

Hallituksen seuraajasuunnittelun systemaattisuutta Murto sen sijaan korostaa.

”Suunnitelmallisen hallituskierron arvo on korkeimmillaan juuri tällaisissa kriisitilanteissa.”

 

Teksti: Kaisa Ihalainen

 

Risto Murto valittiin toukokuun vuosikokouksessa DIFin nimitystoimikunnan yhteisöjäsenedustajaksi.

Haastattelun laajempi versio julkaistaan Boardview-lehden numerossa 1/2020 kesäkuussa.