Hallitus, valmistaudu listautumiseen ajoissa – se takaa parhaat tulokset

Vastuullinen hallitus rakentaa listautumisprosessissa yhtiölle selkeän polun kohti pitkäjänteistä arvonluontia ja kestävää luottamussuhdetta niin yhtiön omistajien kuin muiden sidosryhmien kanssa. Mutta hyvää ei synny hätiköiden – parhaat tulokset saadaan, kun valmistelut aloitetaan ajoissa ja ne tehdään huolellisesti.

 

Pohjoismaiden pörssit ovat olleet vuodesta 2012 alkaen Euroopan aktiivisimpia kasvuyhtiöiden listautumisissa. Vuonna 2021 Helsingin pörssiin listattiin ennätykselliset 31 yhtiötä. Vahva trendi kääntyi laskuun vuoden 2022 aikana, ja vuonna 2023 ikkuna on käytännössä sulkeutunut. Nyt on oikea aika aloittaa listautumisvalmistelut – hyvissä ajoin seuraavaa pörssi-ikkunaa varten.

 

Nyt on oikea aika aloittaa listautumisvalmistelut – hyvissä ajoin seuraavaa pörssi-ikkunaa varten.

 

Listautuminen on yhtiölle vaativa harjoitus, sillä se vie väistämättä paljon aikaa sekä hallitukselta että johdolta. Panostukset eivät kuitenkaan mene hukkaan, vaan ovat ennen kaikkea erinomainen mahdollisuus saattaa yhtiö eri mittareilla mallikkaaseen kuntoon. Esimerkiksi pääomasijoittajan näkökulmasta huolellinen valmistautuminen vie yhtiötä kohti seuraavaa kehitysvaihetta ja onnistunutta irtautumista – joko listautumalla tai muilla tavoin.

 

Listautumisen valmistelu neuvonantajien, kuten investointipankin, kanssa kestää tavanomaisesti 8-12 kuukautta. Silloin hiotaan tarinaa, valmistellaan listautumistransaktiota ja sen markkinointia sekä varmistetaan yhtiön edellytykset selviytyä listayhtiön hallinto-, raportointi- ja tiedonantovelvollisuudesta. Hallituksen tulisi aloittaa valmistelut jo 1-2 vuotta tätä aiemmin.

 

Hallituksen tulisi aloittaa valmistelut jo vuosi pari ennen investointipankin mukaanottoa.

 

Tyypillisiä asioita, joita kannattaa ottaa huomioon valmistelussa, ovat strategiset valinnat, hyvien hallintotapojen kattava omaksuminen ja käyttöönotto sekä kestävien luottamussuhteiden rakentaminen sidosryhmien kanssa.

 

Listautumisen edellytyksenä on, että omistajatahto ja hallituksen strategiset valinnat ovat kirkkaat: missä liiketoiminnoissa ollaan mukana, liiketoimintamalli, tuotteet ja palvelut, ansaintalogiikka, markkinat sekä asiakkaat ja heidän tarpeensa. Listautuminen muokkaa liiketoimintarakennetta, johtamista, palkitsemista ja raportointirakenteita.

 

Omistajien tulee varmistaa, että hallituksessa on pörssiyhtiön vaatimat ja strategian mukaiset osaamiset ja kyvykkyydet. Hallituksen kokoonpanossa on hyvä pohtia, mitä monimuotoisuus voisi parhaimmillaan tarkoittaa tämän yhtiön hallitukselle. Regulaation osalta tulee ottaa huomioon EU-direktiivi, jonka mukaan aliedustettua sukupuolta täytyy olla vähintään 40 prosenttia hallituksen jäsenistä.

 

Hallituksen yksi keskeinen tehtävä on tuottaa arvoa sidosryhmille, kuten henkilöstölle, asiakkaille, kumppaneille ja yhteiskunnalle, sekä yhteisen tahtotilan varmistaminen.

 

Hallituksen tulee varmistaa, että yhtiön palveluksessa ja käytössä on paras mahdollinen johtamistiimi ja osaamiset. Osallistaminen ja arvostava vuorovaikutus ovat nousseet keskeisiksi johtamisen teemoiksi ja menestyksen mahdollistajiksi. Henkilöstöä kannattaa osallistaa strategiaprosessiin jo aikaisessa vaiheessa – se lisää ihmisten strategista ajattelua ja strategia ymmärretään, omaksutaan sekä saadaan paremmin toimeenpanoon. Henkilöstö kannattaa kytkeä asteittain mukaan listautumisvalmisteluihin laajemminkin, koska se luo sitoutumisen yhteiseen suuntaan ja tilaisuuden oppia uutta. Sisäisessä viestinnässä pitää luonnollisesti ottaa huomioon listautumiseen liittyvät tiedonantovelvollisuudet ja luoda niihin prosessit.

 

Monelle listautuvalle yhtiölle syntyy haasteita yrityskulttuurin sujuvassa johdattamisessa pörssiyhtiön tiukempiin raameihin. Esimerkiksi Inderes on menestyksekkäästi säilyttänyt omanlaisensa vahvan yrityskulttuurin ja itseohjautuvuuteen perustuvan johtamismallin listautumisen jälkeisestä kovasta kasvusta huolimatta. Inderesin toimitusjohtaja ja perustajaomistaja Mikael Rautanen toteaa: “Listautuminen ja kasvu tuovat toki uuden haastekertoimen avoimen, pitkäjänteisen ja ketterän kulttuurin vaalimiseen. Struktuuria ja ryhtiä se tuo taas positiivisella tavalla.”

 

Listautuminen on maineen ja arvon johtamista Se on myös hyvä ajankohta yhtiön maineen rakentamiselle ja brändistrategian kirkastamiselle. Brändistrategia kannattaa kytkeä liiketoimintastrategiaan, identiteettiin ja asiakaslupaukseen. Tämä prosessi olisi hyvä käynnistää vähintään vuosi ennen itse listautumista.

 

Ajoissa aloitettu yrityskuvan ja tunnettuuden vahvistaminen rakentavat yhtiön työntekijäkokemusta ja työnantajabrändiä, lisäävät myyntiä ja tuovat lisää asiakkaita.

 

Yhtiöt ovat myös ympäröivää yhteiskuntaa varten. Eräiden yhtiöiden ja toimialojen listautumisiin liittyy enemmän yhteiskunnallista keskustelua ja herkkyyttä. Tällöin listautumisen julkistus ja viestintä kannattaa pohjustaa ajoissa, jolloin listautumiselle saadaan hyväksyntää ja luodaan sujuva tie jatkaa listautumisen toteutusta.

 

Pörssiarki ja odotukset arvonkehityksestä alkavat listautumisen jälkeen. Tällöin yhtiön on lunastettava listautumisessa annetut lupaukset.

 

Lopuksi

 

Vastuullisen hallituksen tavoitteena on pitkän tähtäimen luottamus ja arvonluonti. Se sisältää sekä huolellisen valmistelun hyvissä ajoin ennen listautumista että kestävän arvonmuodostuksen listautumisen jälkeen.