DIFFuture-ohjelma

DIFFuture-ohjelman myötä DIF haluaa kehittää hallituskokoonpanojen monimuotoisuutta ja hyvää hallitustyötä. Puolitoistavuotinen DIFFuture-ohjelma koostuu DIFin kumppanien kanssa järjestettävistä, hallitustyön ajankohtaisia teemoja käsittelevistä tilaisuuksista.
Ensimmäinen DIFFuture-ohjelma käynnistyi vuonna 2021 DIFin 20-vuotisjuhlan projektina. Ensimmäinen DIFFuture-ohjelma päättyi kesäkuussa 2023 ja toinen kesäkuussa 2025. Mukana kummassakin oli noin 20 uutta osaajaa.
Kolmannen DIFFuture-ohjelman haku päättyi 22.10.2025. Ohjelmaan valittiin 23 osallistujaa. Ohjelma alkoi helmikuussa 2026 ja jatkuu kesäkuuhun 2027.
Valintaraadissa olivat mukana DIFin edustajien lisäksi johdon suorahakukonsulttien Boydenin ja Heidrick & Strugglesin asiantuntijat.
DIFFuturen tavoitteena on, että osallistujat saavat uutta näkemystä ja osaamista hallitustyöhön.
DIFFuturen tavoitteena on, että osallistujat saavat uutta näkemystä ja osaamista hallitustyöhön. Osallistujilla on myös mahdollisuus tulla mukaan valikoituihin DIFin jäsentilaisuuksiin. Myös DIFin jäsenet pääsevät verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia uusien DIFFuture-osallistujien kanssa.
Kolmannen DIFFuture-ohjelman osallistujat ovat:
Anni Ahnger
Antti Antikainen
Johanna Flythström
Lauri Hiltunen
Niklas Härus
Päivi Juolahti
Henna Kotilainen
Jarmo Kuljukka
Katja Laurila
Taras Podbereznyj
Kaj Pyyhtiä
Elina Pyykkö
Minna Raitanen
Milla Ratia
Juuli Räsänen
Lauri Saarivuori
Tuuli Stenbäck
Maria Tiainen
Markus Vihottula
Riikka Vilminko-Heikkinen
Helena Wetterstrand
Ilona Ylinampa