Tämä kirjoitus pohjautuu ”Metaversumi! Matkaopas johtajille, hallitustyöläisille, omistajille ja uteliaille” -kirjan ajatuksiin (2023, Kauppakamari).
Tekoälyn vallankumous
Analyyttinen tekoäly on levinnyt laajalle niin ihmisten arkeen kuin yritysten, organisaatioiden ja yhteiskuntien toimintaan. Viimeisen parin vuoden aikana sen rinnalle on noussut luovempi pikkuveli, generatiivinen tekoäly, jonka kehitys on ollut ällistyttävän nopeaa.
Generatiivisen tekoälyn avulla työtä voidaan tehdä tehokkaammin, tuottavammin ja luovemmin. Kehotemuotoilusta (prompt engineering) ja tekoälydialogista on tulossa kaikkien työntekijöiden ja kansalaisten perustaito. Microsoftin mukaan generatiivisen tekoälyn käytöllä voi olla vaikutuksia myös työntekijäkokemukseen ja jopa työnantajan valintaan.
Generatiivinen tekoäly myös muuttaa ihmisten tapoja vuorovaikuttaa koneiden ja teknologioiden kanssa. Microsoftin perustaja Bill Gates pitää generatiivista tekoälyä yhtenä tärkeimmistä edistysaskeleista tietokoneiden saralla 40 vuoteen. Kyse on siis isommasta murroksesta kuin vain sisältöä tuottavasta tekoälystä.
Tekoälyn kehittymistä vauhdittavat kasvava datan määrä, uudet algoritmit ja laskentatehon kasvu sekä lähes kaikkien teknojättien lisääntyvät tekoälypanostukset. Generatiivinen tekoäly tullee integroitumaan laajalti yritysten tuotteisiin, palveluihin, prosesseihin ja toimintamalleihin.
Lähitulevaisuudessa odotettavissa on myös autonomisempia, monikykyisempiä ja toisiinsa kytkeytyviä tekoälyagentteja, uusia kielimalleja ja algoritmeja sekä myös avoimen koodin generatiivisen tekoälyn edistysaskeleita. Tekoälykkäät työkaverit, tiiminjäsenet, strategistit, asiakaspalvelijat ja pomot lienevät kohta arkipäivää kaikkialla. Näiden yhdistyminen metaversumiin, digitaalisiin kaksosiin ja avatareihin on myös tapahtumassa.
Tulemme todennäköisesti myös näkemään enemmän tekoälynatiiveja ja ’tekoäly-ensin’ -yrityksiä ja -strategioita. IBM kutsuu tätä siirtymää +AI:sta (tekoäly lisänä) AI+:aan (tekoäly ensin). McKinsey arvioi raportissaan, että generatiivinen tekoäly voisi globaalisti lisätä yritysten tuottoja jopa 4,4 biljoonaa dollaria vuosittain.
Metaversumin vallankumous
Tekoälyn lisäksi toinen teknologinen vallankumous – metaversumi – etenee myös vauhdilla. Metaversumi on pysyvien ja yhteentoimivien virtuaalimaailmojen verkosto, joka voi yhdistää kaiken fyysisen, digitaalisen ja virtuaalisen – uusin tavoin ja globaalisti. Tämä luo yrityksille mahdollisuuden parantaa ja tehostaa nyky(liike)toimintaa sekä innovoida aivan uusia tuotteita, palveluita, (liike)toimintamalleja ja kokemuksia.
Teknologisten ja taloudellisten ajureiden lisäksi metaversumin etenemistä vauhdittavat myös meissä ihmisissä olevat asiat. Tärkeimpänä näistä on kolmiulotteisuus ja immersiivisyys: Ihminen on kolmiulotteinen olento, joka on vuosituhansia elänyt, ajatellut ja toiminut kolmiulotteisessa fyysisessä atomien maailmassa.
Kun metaversumi muuttaa digitaaliset bittien maailmat kolmiulotteiseksi ja immersiivisiksi, siirtymät metaversumimaisiin maailmoihin ovat meille luonnollinen asia.
Metaversumin neljästä sovellusalueesta kuluttajapuoli taapertaa eteenpäin hitaimmin (esim. Metan palvelut). Yrityspuoli sekä teollinen ja julkinen metaversumi puolestaan etenevät jo nopeammin. Näissä toiminnalliset digitaaliset kaksoset, tekoäly, data ja kytkökset fyysiseen maailmaan ovat keskeisiä. Esimerkkinä BMW:n uusien autotehtaiden suunnittelu Nvidian Omniverse-alustalla, jossa suunnitteluaikaa lyhennettiin 20–30 prosenttia, laatua parannettiin 20 prosenttia, resurssitehokkuutta lisättiin jopa 40 prosenttia ja samalla parannettiin työntekijäkokemusta. Metaversumin ja digitaalisten kaksosten avulla tehtaan, rakennusten ja tuotteiden koko elinkaarta voidaan paremmin ja kestävämmin hallita aina suunnittelusta rakentamiseen, ylläpitoon, uudistuksiin ja alasajoon – samalla parantaen sekä työntekijä- että asiakaskokemusta.
Keskeistä metaversumin etenemiselle on yhteentoimivuus ja yhteiset standardit, joita edistää merkittävä yhteenliittymä Metaverse Standards Forum (MSF).
Myös Suomessa on viime aikoina otettu lupaavia askeleita metaversumin saralla, esimerkkinä VTT:n Human Driven Industrial Metaverse (HumiVERSE) -hankekokonaisuus ja Suomen uusi kansallinen metaversumistrategia. Lisäksi muun muassa Tampere on luonut Metaverse Visio 2040:n ja Nokia on ottanut metaversumin osaksi strategiaansa.
Metaversumimarkkinoiden arvioidaan kasvavan nopeasti.
Riippuen toimijasta, markkinoiden laskutavasta ja aikaikkunasta yleiset arviot liikkuvat 1 000–13 000 miljardin dollarin välillä vuoteen 2030 mennessä. Digitalisaation ja tekoälyn tapaan metaversumin oletetaan ulottuvan kaikkialle ihmisten elämään, työhön, vuorovaikutukseen, yritysten liiketoimintaan ja yhteiskuntaan.
Robotisaation vallankumous
Robotit ovat levinneet tehtaista ja varastoista yhä laajemmin maalle, merelle, ilmaan, avaruuteen sekä työpaikoille, koteihin ja jopa ihmisten sisään. World Robotics 2023 -raportin mukaan Aasia on edellä Eurooppaa ja Yhdysvaltoja robotisaatiossa. Eniten teollisuusrobotteja käytetään elektroniikassa, autoteollisuudessa ja metalli- ja konepaja-alalla. Palveluroboteissa on myös kasvua ja niitä käytetään eniten siivous- ja puhtaanapitoalalla, maataloudessa, kuljetus- ja logistiikka-alalla, lääke- ja terveydenhoitoalalla sekä matkailu- ja ravintola-alalla. Kasvussa ovat myös sosiaaliset ja hoiva-alan robotit.
Metaversumi vauhdittaa tekoälyn ja robottien kehittymistä ja päinvastoin. Robotit monimuotoistuvat, tulevat älykkäämmiksi, oppivat nopeammin sekä liikkuvat ja toimivat yhä ketterämmin ja autonomisemmin. Robotisaation vauhdittajia ovat myös kasvava työvoimapula, toimitusketjujen haasteet ja re- ja nearshoring-tarpeet sekä robottien demokratisoituminen (robotit palveluna, robots-as-a-service).
Tulevaisuustutkalle kannattaa nostaa myös nopeasti kehittyvät, ihmismäiset humanoidirobotit.
Esimerkiksi Amazon testaa varastoissaan Digit-humanoidirobotteja, joiden massatuotannon Agility Robotics ilmoitti äskettäin aloittavansa. Kiina on ilmoittanut suunnitelmistaan massatuottaa humanoidirobotteja, jotka voivat ”muuttaa maailman” kahdessa vuodessa. Myös Tesla on ilmoittanut vauhdittavansa Optimus-humanoidirobottinsa kehittämistä ja julkisti äskettäin Optimus Gen 2 -version. Kehityksen nopeudesta kertoo myös Figure AI:n uusi Figure 01 -humanoidirobotti, jonka prototyyppi kehitettiin dynaamisesti käveleväksi 12 kuukaudessa. Nämä humanoidirobotit saattavat kohta työskennellä parin euron ”tuntipalkalla” ympäri maailman, tehden yksinkertaisia ja toisteisia työtehtäviä varastoissa, tehtaissa, asiakaspalvelussa tai vaikkapa hoito-alalla.
5. teollinen vallankumous
Mutta ei tässä vielä kaikki, kuten on tapana sanoa: Tekoälyn, metaversumin ja robotisaation vallankumousten lisäksi hallituksen tulevaisuustutkalle kannattaa nostaa myös muut kehittyvät teknologiat, kuten esimerkiksi siruteknologiat, 5G/6G-verkot, 3D/4D-tulostus, IoT, bio- ja syväteknologiat sekä kvanttiteknologiat. Kun kaikki nämä teknologiat yhdistyvät uusin tavoin ja vauhdittavat toisiaan, voimme jo todeta olevamme seuraavan eli 5. teollisen vallankumouksen äärellä.
Tätä vallankumousta kuvaavat muun muassa personointi, ihmiskeskeisyys, kestävyys ja uudistava liiketoiminta, ihmisten ja koneiden yhteistyö, tekoäly ja älykkäät robotit sekä metaversumi.
Teollisessa murroksessa arki, työ, yritystoiminta, vallan painopisteet ja arvonluonnin mekanismit muuttuvat. Muutosten syklit nopeutuvat ja vaikutukset ovat entistä suurempia. Yritysten elinikä lyhenee entisestään ja isotkin yritykset voivat tipahtaa pois palkintopalliltaan. Osa töistä siirtyy koneille, osa töistä tai työtehtävistä katoaa kokoaan ja samalla uusia ammatteja, töitä ja työtehtäviä syntyy.
Yhä useampien yritysten on keksittävä itsensä uudelleen.
Supervoimia ja parempia tulevaisuuksia!
Yritysten kestävän ja uudistavan arvonluonnin keskiöön nousee ihmisten, teknologioiden, datan ja uusien toimintamallien parhaiden potentiaalien yhdistäminen. Tämä vaatii uudistumista ajattelu- ja toimintatavoissa, kulttuurissa, johtamisessa ja organisoitumisen muodoissa.
Tekoäly, metaversumi ja muut teknologiat antavat ”supervoimia” ihmisille, organisaatioille, yrityksille, ekosysteemeille ja yhteiskunnille vauhdittaen näiden tuottavuus-, luovuus- ja kestävyysloikkaa. Vaarana kuitenkin on, että osa työntekijöistä ja yrityksistä jää yhä enemmän ja nopeammin jälkeen.
Mutta mihin käytämme kaikkia näitä supervoimia?
Toivottavasti nähdäksemme ja rakentaaksemme parempia tulevaisuuksia asiakkaillemme, yrityksellemme sekä ihmisille ja planeetallemme – samalla kuitenkin niihin kaikkein huonoimpiin tulevaisuuksiinvarautuen.
Seitsemän vinkkiä hallitukselle
- Vauhdittakaa koko hallituksen kollektiivista teknologiaymmärrystä. Yhteiset teknologiapäivät ja ”teknologiakylvyt” muutaman kerran vuodessa ovat hyvä tapa edistää yhteistä oppimista. Myös erilaisten advisory boardien käyttö voi olla hyödyksi. Lisäksi on tärkeää varmistaa ja mahdollistaa johdon ja koko organisaation jatkuva oppiminen.
- Hyödyntäkää tekoälyn mahdollisuudet, mutta varokaa ”tekoälyputkinäköä”. Teknologia- ja tulevaisuustutkaa kannattaa siis laajentaa myös muihin teknologioihin, kuten metaversumiin ja robotisaatioon. PwC:n raportin mukaan edelläkävijäyritykset hyödyntävät useita eri teknologioita arvonluontiin ja kilpailuedun rakentamiseen.
- Omistajien ja hallituksen puheenjohtajan on hyvä varmistaa hallituksen teknologiaosaaminen ja -kyvykkyys ja tarvittaessa uudistaa hallituksen koostumusta.
- Pohtikaa, mitä eri teknologiat yhdessä tai erikseen voivat mahdollistaa yritykselle – nykyisen liiketoiminnan tehostamista, uuden kasvuliiketoiminnan luontia tai jopa radikaalia uutta liiketoimintaa. Millaisia tuottavuus-, luovuus-, kasvu- ja kestävyysloikkia yritys voisi ottaa? Tässä voivat olla hyödyksi myös rohkeat ajatusleikit, kuten esimerkiksi ”mitä tekisimme, jos haluaisimme kasvaa 10-100-kertaiseksi” tai ”miten rakentaisimme yrityksemme, jos tekisimme sen uudelleen nykyajan teknologioilla ja ilman historian taakkaa”.
- On tärkeää myös huomioida, että pelkkä teknologioiden käyttöönotto ei riitä, vaan organisaatiossa tarvitaan myös rohkeaa uudistumista ajattelu- ja toimintamalleissa, kulttuurissa, johtamisessa ja organisoitumisessa.
- Varautukaa vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin ja teknologioiden kehittymisvauhteihin. Vanha Amaran laki on hyvä muistaa: ”Teknologian vaikutus yliarvioidaan lyhyellä ja aliarvioidaan pitkällä tähtäyksellä”. Uusien mahdollisuuksien lisäksi on tärkeää varautua lisääntyviin uhkiin ja riskeihin.
- Yrityksessä kannattaa edetä jatkuvasti oppien, uutta kokeillen ja toimivia asioita skaalaten. Arvoa syntyy, kun löydetään ratkaisemisen arvoisia ongelmia ja näihin uusia, skaalautuvia ratkaisuja. Ratkaisuja, jotka yhdistävät ihmisten, teknologioiden, datan ja uusien toimintamallien parhaat potentiaalit.
Hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on katsoa rohkeasti vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin ja varmistaa yrityksen kyky uudistua ja keksiä itsensä uudelleen. Tässä teknologia- ja tulevaisuusuteliaisuus, kollektiivinen oppiminen, jatkuva strategiadialogi ja parempien kysymysten kysyminen ovat supervoimia.
—
DIFin jäsenet saavat koodilla META20 #metaversumimatkaopas-kirjasta 20 prosentin alennuksen. Koodi on voimassa vuoden 2023 loppuun.