Pohditko ulkomaille muuttoa? Oletko selvillä omasta verostatuksesta tai tulojesi verotuksesta ulkomaille muuton yhteydessä ja sen jälkeen? Hannes Snellmanin veroasiantuntija Joakim Frände kirjoittaa ulkomaille muuttoon liittyvistä moniulotteisista verokysymyksistä.
Helmikuussa 2020 Valtionvarainministeriö julkaisi selvityksen luonnollisten henkilöiden maastapoistumisverosta. Maastapoistumisverolla, tai niin sanotulla exit tax -mallilla tarkoitetaan veroa, joka määrätään henkilön muuttaessa pois kyseisestä valtiosta. Useimmiten on kyse verosta, joka kohdistuu varallisuuden realisoitumattomaan arvonnousuun. Eri valtioissa on ollut ja on edelleen käytössä useita erilaisia maastapoistumisveromalleja.
Tavallista on, että maastapoistumisvero realisoituu joko muuttohetkellä tai myöhemmin varallisuuden todellisella realisointihetkellä. Yhteistä näille kaikille malleille on valtion verotusoikeus sen perusteella, että henkilö on aikaisemmin asunut kyseisessä valtiossa. Selvityksessään VM totesi, että maastapoistumisvero on ongelmallinen, eikä ehdottanut selvityksessään veron välitöntä käyttöönottoa. Myös valtionvarainministeri Kulmuni totesi julkisesti, ettei aio edistää maastapoistumisverotusta. Exit tax -tyyppiset veromallit ovat maailmalla kuitenkin hyvin tavallisia, eikä olisi yllättävää, jos maastapoistumisvero olisi taas pian hallituksen pöydällä.
Yhteistä näille kaikille malleille on valtion verotusoikeus sen perusteella, että henkilö on aikaisemmin asunut kyseisessä valtiossa.
Vaikka maastapoistumisverotus ei edennyt tämän hallituskauden aikana, on Suomessa kuitenkin tällä hetkellä jo käytössä Suomen verotusvaltaa laajentavaa sääntelyä. Tärkein esimerkki tästä on vuonna 1973 tuloverolakiin otettu ”kolmen vuoden sääntö” on lähes 50 vuoden olemassaoloaikana antanut Suomelle tavallista laajemman verotusoikeuden ulkomaille muuttavia Suomen kansalaisia kohtaan. Tiivistetysti tuloverolaista (TVL 11 §) löytyvä kolmen vuoden sääntö tarkoittaa, että Suomi saa verottaa kansalaisiaan muuttovuoden ja kolmen seuraavan kalenterivuoden ajan samoin, kuin jos henkilö edelleen asuisi ja olisi yleisesti verovelvollinen Suomessa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomen valtiolla on mahdollisuus verottaa kansalaisiaan ulkomaille muuton jälkeenkin samalla tavalla kuin ennen ulkomaille muuttoa. Suomi vaati verotusoikeutta paitsi Suomen kansalaisten ulkomailta saaduista tuloista, myös sellaisista tuloista, kuten irtaimen omaisuuden luovutusvoitoista, jotka useimmiten ovat verovapaita rajoitetusti verovelvollisten kohdalla. Toisin sanoen kyse on ajallisesti kolmeen vuoteen rajoitetusta, laajennetusta verotusoikeudesta, joka kohdistuu vain Suomen kansalaisiin.
Suomen valtiolla on mahdollisuus verottaa kansalaisiaan ulkomaille muuton jälkeenkin.
Usein kuitenkin verosopimus voi rajoittaa Suomen verotusoikeutta, esimerkiksi tilanteessa, jossa Suomen kansalainen saa osinkoa suomalaisesta pörssiyhtiöstä. Tämä edellyttää tietysti, että henkilön katsotaan verosopimuksen artikla 4:n tarkoittamassa mielessä asuvan kohdemaassa. Jos henkilö asuu Suomessa, hänen osinkoihinsa kohdistuu 25,5 prosentin verorasitus. Kuitenkin useissa verosopimuksissa verotus on rajoitettu esimerkiksi. 15 prosentin lähdeveroon, jolloin verosopimus sallii vain 15 prosentin veron perimistä ulkomaan muuton yhteydessä, vaikka henkilö olisikin kolmen vuoden säännön piirissä. Muiden tulojen kohdalla tilanne voi olla eri.
Kolmen vuoden sääntö on erityisen ongelmallinen silloin, jos verosopimus sisältää viittauksen kolmen vuoden säännön soveltamiseen. Näissä verosopimuksissa Suomen verotusoikeus on hyvin paljon laajempi kuin tavallisissa verosopimuksissa, jotka eivät sisällä kolmen vuoden sääntöä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomi saa verottaa Suomen kansalaisia samaan tapaan kuin heidän asuessaan Suomessa, riippumatta verosopimuksen rajoituksista. Useimmiten kokonaisverorasitus on näissä tilanteissa vähintäänkin yhtä korkea kuin jos muuttoa ei olisi tapahtunut. Suomella on tällainen sopimus muun muassa Viron ja Italian kanssa.
Näyttövelvollisuus on poikkeuksellisesti verovelvollisella.
Kolmen vuoden sääntö on olettama (presumptio), joka sisältää samalla käännetyn näyttövelvollisuuden. Yleinen verovelvollisuus voidaan siten katkaista tiettyinä hetkinä osoittamalla, että henkilöllä ei silloin ole niin sanotusti olennaisia siteitä Suomeen. Näyttövelvollisuus on poikkeuksellisesti verovelvollisella. Mikäli henkilö saa niin sanotun rajoitetun verovelvollisuuden (R-status), Suomen verotusoikeus rajoittuu vain tuloihin, joiden katsotaan olevan peräisin Suomesta (TVL 10 §:n mukaisesti). R-statuksen saaminen helpottaa huomattavasti verotuksen ennakoitavuutta ja keventää samalla hallinnollisia velvoitteita, kun voimassa ei ole maastamuuttoveroa (mm. osakevaihtoa lukuun ottamatta).
Suosituksemme maastamuuttotilanteessa on pyrkiä saamaan rajoitettu verovelvollisuus voimaan mahdollisimman pian, mieluiten jo ulkomaille muuton yhteydessä. Rajoitetun verovelvollisuuden voi saada vain hakemalla sitä ennakkoratkaisun kautta, tai joissain tapauksissa myös myöhemmin vaatimalla sitä veroilmoituksella. Mikäli ei ole mahdollista saada R-statusta ulkomaille muuton yhteydessä, suosituksena on hakea verosopimuksen mukaista asumista kohdemaahan, joka rajoittaisi Suomen verotusvaltaa verosopimuksen sääntöjen mukaisesti.
Jos henkilöllä on olennaisia siteitä Suomeen, ainoa vaihtoehto on odottaa, että muuttovuodesta on vierähtänyt kolme vuotta, ja tämän jälkeen hakea ennakkoratkaisua asiasta. Kolmen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen henkilö voi olla yleisesti verovelvollinen vain, mikäli hänellä on erityisen vahvoja olennaisia siteitä Suomeen. Mikäli kohdevaltiossa on kolmen vuoden sääntö sisällytettynä verosopimukseen, muuttoa on syytä harkita huolellisesti.
