Mikä hallituksenne valiokunnista valmistelee tekoälyyn liittyviä asioita? Kysymys kuulostaa hallinnolliselta yksityiskohdalta, mutta vastaus kertoo usein enemmän kuin moni strategiakeskustelu. Conference Boardin tuoreen selvityksen mukaan yli 80 prosenttia suurista yhdysvaltalaisyhtiöistä nimeää tekoälyn olennaiseksi riskiksi raportoinnissaan, mutta vain 40 prosenttia on antanut tekoälyyn liittyvien kysymysten valmistelun jollekin hallituksen valiokunnista. Osuus on toki nelinkertaistunut vuodessa, joten suunta on oikea. Erotus tarkoittaa silti, että noin joka toinen riskin nimenneistä yhtiöistä ei ole osoittanut riskille omistajaa eikä todellista valvontaa.

Kiinnostavin havainto on kuitenkin siinä, minne valmistelu on viety silloin, kun se on järjestetty. Valmistelu on lähes poikkeuksetta tarkastus- ja riskivaliokunnissa. Tekoäly on siis sijoitettu sinne, missä vartioidaan vahinkoja, ei sinne, missä päätetään yhtiön tulevasta suunnasta. Valinta paljastaa sen, millaiseksi hallitukset käsittävät oman roolinsa tekoälymurroksessa. Väitän, että tuo käsitys kattaa vain osan hallituksen tekoälyyn liittyvästä tehtävästä.

Hallituksella on tekoälyyn liittyen kaksi tehtävää. Ensimmäinen tehtävä on hallinnoida tekoälyyn liittyviä riskejä. Toinen on hallituksen transformaatiotehtävä. Sen varmistaminen, että yhtiö todella muuttuu. Näiden tehtävien sekoittaminen on kokemukseni mukaan hallitusten tekoälyvalvonnan yleisin virhe.

Yhtiö voi hoitaa riskit täydellisesti ja pysyä silti täsmälleen samana yhtiönä ja menettää siten kilpailuetuaan.

Riskien hallinnointi on vähimmäisvaatimus. Riskeihin liittyen kysymyksiä riittää mallivirheistä ja tietovuodoista valtuuksiensa yli toimiviin agentteihin sekä vastuuseen, joka haihtuu sillä hetkellä, kun jokin pettää. Riskien hallinnointi ei ole myöskään vapaaehtoista, sillä EU:n tekoälyasetus velvoittaa jo nyt tiettyihin toimenpiteisiin. Osaamisvelvoite on ollut voimassa helmikuusta 2025 alkaen ja vaikka se koskee muodollisesti henkilöstöä, hallituksen on vaikea valvoa vaatimusta, jota se ei myöskään itse täytä. Kielletyt käytännöt ovat nekin jo voimassa, vaikka korkean riskin järjestelmien velvoitteet siirtyivät viime kesän Digital Omnibus -paketissa vuosiin 2027 ja 2028. Lykkäyksestä ei silti kannata vetää vääriä johtopäätöksiä. Sääntely antoi lisäaikaa vähimmäisvaatimuksena olevan riskienhallinnan rakentamiseen, mutta kilpailu ei anna lisäaikaa niille toimenpiteille, jotka kohdistuvat toiminnan uudelleenjärjestämiseen.

Pelkkä riskien hallinnointi ei vielä riitä, sillä yhtiö voi hoitaa riskit täydellisesti ja pysyä silti täsmälleen samana yhtiönä ja menettää siten kilpailuetuaan. Se voi luokitella tekoälyn käyttökohteensa, hyväksyä politiikkansa, rakentaa suojauksensa ja raportoida tekemisensä samalla kun toimintamallia, kustannusrakennetta, päätösvaltuuksia ja kilpailuedun lähteitä ei suunnitella ja hallinnoida mitenkään. Hallitus kokee hallinnoivansa tekoälyä, vaikka se hallinnoi vain tekoälyn riskejä. Lopputuloksena on hyvin kontrolloitu yhtiö, joka hiipuu hiljaa paikalleen. Luvut viittaavat siihen, ettei vaara ole enää teoreettinen, sillä lähes kaikki suuret organisaatiot käyttävät jo tekoälyä, mutta alle puolet pystyy osoittamaan sen vaikutuksia tulokseensa.

Miksi hallitukset tyytyvät vain vähimmäistasoon? Uskoakseni siksi, että vähimmäistaso on konkreettinen. Häiriöt, kontrollit ja vaatimustenmukaisuus ovat tuttuja jokaiselle kokeneelle hallituksen jäsenelle. Mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää sitä, että hallitukset pystyvät kuvittelemaan tekoälyn mahdollistaman tulevaisuuden, jollaista ei vielä ole olemassa. Hallitus ei voi johtaa kohti tulevaisuutta, jota se ei pysty kuvittelemaan. Kunnianhimo asettuu sinne, mihin mielikuvitus yltää ja maltilliseen tavoitteeseen tähtäävä valvonta tuntuu vastuulliselta varovaisuudelta.

Kansainväliset kartoitukset kertovat, ettei kyse ole yksittäistapauksista. Deloitten hallituskyselyssä kaksi kolmasosaa hallituksista arvioi oman tekoälyosaamisensa vähäiseksi tai olemattomaksi ja transformaatiojohtajista kaksi kolmasosaa kertoo hallituksensa roolin rajoittuvan tilannepäivitysten vastaanottamiseen. Tilannepäivityksiä vastaanottava hallitus valvoo suunnitelmaa mutta ei johda muutosta. Ja suunnitelman valvominen tuntuu hyvältä juuri silloin, kun kokoukset sujuvat ja raportit ovat vihreitä.

Transformaatiotyö alkaa kahdesta kysymyksestä, jotka jokainen hallitus voi esittää itselleen jo seuraavassa kokouksessaan. Tietäisimmekö, jos transformaatiomme olisi epäonnistumassa samaan aikaan kun riskikontrollimme pysyvät vihreinä? Ja ovatko yhtiön toimintamallit ja rakenteet muuttuneet viimeisen vuoden aikana, vai onko kaikki ainoastaan tehostunut? Jos johdon tekoälyraportti ei vastaa näihin kysymyksiin, emme hallinnoi muutosta.

Seuraavaan kokoukseen kannattaa siksi viedä sama kysymys, jolla tämä kirjoitus alkoi. Hallinnoimmeko tekoälyn riskejä vai johdammeko sen tuomaa muutosta? Ja jos riski asuu tarkastusvaliokunnassa, missä asuu muutos?

Teemu Kaltean kirja The Board’s Job — Governing the Company That AI Is Rewriting on julkaistu lokakuussa 2026.