Marjo Miettinen sparrasi DIFin jäseniä hallitustyöstä perheyhtiössä.DIF-sparrausten sarja jatkui 6.10.2025, jolloin pienryhmäkeskustelun aiheena oli hallitustyö perheyhtiössä ja sparraajana toimi Marjo Miettinen, jolla on pitkä kokemus omistajuudesta ja hallitustyöstä perheyhtiössä. Moderaattorina toimi DIFin pääsihteeri Leena Linnainmaa.
Keskustelu käynnistyi pohdinnalla omistajastrategiasta ja omistajaohjauksesta. Yhtäältä saattaa ongelmana olla omistajan operatiivinen ote yhtiöön tai toisaalta se, etteivät perheomistajat osaa tai halua ottaa vastuuta omistajuudesta. Toimiva omistajastrategia edellyttää ennen kaikkea luottamuksen rakentamista ja keskustelua.
Perheyhtiön hallitukseen ehdolla olevan henkilön kannattaa haastatteluissa selvittää, kenellä on tosiasiallinen valta perheyhtiössä. Se ei välttämättä määräydy pelkästään omistusosuuksien suhteessa. Lisäksi uusien sukupolvien myötä omistusosuudet voivat eriytyä merkittävästi, jolloin keskustelu ja päätöksenteko esimerkiksi osingoista saattaa käydä vaikeaksi omistajakunnan erilaisten omistusosuuksien ja elämäntilanteiden myötä. Kuitenkin olisi tärkeää, että yrityksellä olisi varoja toimintansa kehittämiseen ja investointeihin.
Osaaminen on tärkeää myös perheyhtiöissä. Perheen jäsenten on ansaittava asemansa, onpa kyse hallitusjäsenyydestä tai työskentelystä yhtiön sisällä. Yksi keino harjaannuttaa omistajuuteen ja hallitustyöhön on ottaa uutta sukupolvea hallitukseen tarkkailijaksi.