Henrik Husman

DIFin jäsenet vierailivat 27.8.2025 Helsingin pörssissä (Nasdaq Helsinki). Toimitusjohtaja Henrik Husman kertoi pörssin tuoreet kuulumiset ja markkinavalvonnan johtaja Susanna Tolppanen tarjosi tietopaketin pörssin markkinavalvonnan toiminnasta.

Helsingin pörssi on aktiivinen ja hyvin toimiva. Pohjoismaiden ja Baltian pörsseistä Suomen markkina on monella mittarilla toiseksi suurin, Ruotsin jälkeen. Helsingin pörssin osakevaihto on tosin viime vuosina ollut laskusuunnassa niin euroissa kuin kauppojen lukumäärässä mitattuna.

Osakkeiden lisäksi Helsingin pörssissä voi käydä kauppaa muillakin tuotteilla. Näitä ovat warrantit, indeksiosuusrahastot, optio-oikeudet, korkotuotteet ja uusimpana ETN-tuotteet. ETN-tuote on pörssilistattu velkakirjamuotoinen arvopaperi, jonka kohde-etuuteen liikkeeseenlaskija on tehnyt suoran sijoituksen tai sitä koskevan johdannaissopimuksen. Helsinkiin listattujen ETN-tuotteiden kohde-etuudet ovat kryptovaluuttoja.

Listautumistahti on jatkunut suhteellisen heikkona Helsingissä. Loppuvuosi näyttää kuitenkin hyvältä, sillä tänä vuonna pitäisi olla tulossa vielä kolme listautumista. Vuonna 2025 on nähty tähän mennessä kuusi listautumista, joista kaksi oli siirtymisiä Nasdaq First North -kasvumarkkinalta pörssilistalle.

Nasdaqin listautumisia ennakoiva IPO Pulse -indeksi indikoi listautumisaktiviteetin elpymistä. Tukholmassa ja Yhdysvalloissa listautumiset ovat jo hyvässä vauhdissa.

Helsingin pörssin markkinavalvonnasta kertoi johtaja Susanna Tolppanen. Markkinavalvonnan tehtävät perustuvat lakiin. Markkinavalvonnalla rakennetaan luottamusta markkinoihin: oikea hinnanmuodostus ja tasapuoliset lähtökohdat sekä olosuhteet markkinoilla toimiville.

Markkinavalvonta valvoo liikkeeseenlaskijoita listausprosessin aikana ja sen jälkeen. Lisäksi se valvoo kaupankäyntiä muun muassa sisäpiiritiedon väärinkäytösten ja kurssimanipulaation varalta. Kaupankäynnissä seurataan myös poikkeavia kurssikehityksiä ja kaupankäyntivolyymejä sekä mahdollisia virheellisiä tarjouksia.

Vuonna 2024 Pörssin valvontajärjestelmä antoi keskimäärin 601 hälytystä viikossa. Finanssivalvonnalle toimitettiin 83 kaupankäyntiä koskevaa valvontatapausta.

Tilaisuuden esitysmateriaali on DIFin jäsenten ladattavissa jäsensivuilla (edellyttää kirjautumisen).

Lisää asiaa samoista aiheista

Ajankohtaista