Henrik Husman

DIFin jäsenet vierailivat 26.8.2026 Helsingin pörssissä (Nasdaq Helsinki). Toimitusjohtaja Henrik Husman kertoi pörssin ja listautumismarkkinan tuoreet kuulumiset ja Tapani Manninen (Associate General Counsel) tarjosi katsauksen ajankohtaisiin sääntelymuutoksiin.

Aluksi Husman esitteli Nasdaqin toimintaa. Pörssioperaattorina tunnettu Nasdaq on todellisuudessa globaali finanssiteknologia- ja ohjelmistoyhtiö. Sen liiketoimintoja ovat esimerkiksi indeksilaskenta ja rahanpesun torjunta. Pankit ovat Nasdaqille merkittäviä ohjelmistoasiakkaita, ja pankkisääntelyn lisääntyessä ohjelmistojen kysyntä kasvaa. Nasdaqin teknologiaa käyttävät muutkin kuin sen itse operoimat pörssit.

Vuosi 2025 oli yhdeksällä listautumisella Helsingissä hyvä, ja listautumistahti on jatkunut vilkkaana tämän vuoden puolelle. Myös loppuvuosi näyttää hyvältä, kun kuluvan vuoden listautumismäärän ennakoidaan tuplaantuvan. Ennätyksellisen tästä vuodesta tekee jo nyt IQM:n listautuminen, joka oli vuoden kolmanneksi suurin koko Euroopassa ja suurin vuosikymmeniin Suomessa.

Tapani Manninen kertoi ajankohtaisista sääntelyhankkeista. EU:n rahoitusmarkkinoiden ja valvonnan integraation edistämispaketin (Market Integration and Supervision Package, MISP) käsittely jatkuu. Sen tavoitteena on integroida EU:n pääomamarkkinoita yhdenmukaistamalla sääntelyä ja keskittämällä valvontaa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle ESMA:lle.

Muita ajankohtaisia sääntelyhankkeita ja -muutoksia ovat EU Listing Act, tiedotevarasto ja ESAP (European Single Access Point), uusi hallinnointikoodi, EU Inc.-yhtiömuodon asetusehdotus, osakeyhtiö- ja osuuskuntasääntelyn muutokset (HE 126/2026) sekä yritysvastuudirektiivin implementointi.

Tilaisuuden esitysmateriaali on DIFin jäsenten ladattavissa jäsensivuilla (edellyttää kirjautumisen).

Lisää asiaa samoista aiheista

Ajankohtaista