Johdon palkitseminen herättää tunteita. Julkisessa keskustelussa ruoditaan usein sitä, tienaako pörssiyhtiöiden ylin johto kohtuuttomasti suhteessa palkansaajiin. Tuoreen tutkimuksemme mukaan suomalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtaja tienasi viime vuonna kokonaispalkkaa mediaanitasolla 430 000 euroa vuodessa. Tämä on lähes täsmälleen kymmenen kertaa enemmän kuin suomalaisen työntekijän mediaanipalkka. Jonkun mielestä tämä on liikaa, toisen mielestä ei.

Pörssiyhtiöissä johdon kiinteät palkat ovat nousseet maltillisesti viimeisten vuosien aikana. Keskimääräinen korotus on noudattanut yleistä noin kolmen prosentin tasoa. Johdon kannustinohjelmien merkitys on vuosien varrella kasvanut entisestään. Kannustimia tarvitaan niin osaajien houkutteluun, motivointiin ja sitouttamiseen kuin tuomaan palkitsemiseen ohjaavuutta ja joustoa. Kannustimien rooli on erittäin merkittävä etenkin suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kokonaisansioissa, josta noin puolet tulee kiinteästä palkasta ja toinen puolisko kannustimista. Johtavat yhtiöt laittavat paukkuja kannustimiin, eivät kiinteiden palkkojen nostamiseen.

Pörssiyhtiöiden hallitusten palkkiot ovat myös nousseet kuluvalla vuosikymmenellä varsin maltillisesti. Suomalaisen pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkion mediaani on nyt  60 000 euroa, varapuheenjohtajan 48 000 euroa ja hallituksen jäsenen 30 000 euroa. Noin 60 prosenttia pörssiyhtiöistä maksaa vuosipalkkion lisäksi erillisen kokouspalkkion, joka on hallituksen ja/tai valiokunnan puheenjohtajalle mediaanitasolla 800 euroa ja jäsenille 500 euroa per kokous. Hallituspalkkioissa pätee sama sääntö kuin toimivan johdon palkoissa: mitä suurempi ja kansainvälisempi yritys, sitä korkeampia ovat hallituspalkkiot.

Reward Agency julkaisi syyskuussa jälleen vuosittaisen Johdon ja hallitusten palkitsemistutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtaista tietoa hallituksille päätöksenteon tueksi. Haluamme myös kannustaa suomalaisia pörssiyhtiöitä yhä suoritus- ja tulosperusteisempaan palkitsemiseen ja läpinäkyvämpään raportointiin. Suoritusperusteisuus, avoimuus ja läpinäkyvyys palkitsemisessa on meidän kaikkien etu.

Tutkimusraportti on jäsenten luettavissa DIFin jäsenisvuilla (edellyttää kirjautumisen).

Lisää asiaa samoista aiheista

Tutustu kirjoittajaan

Samuli Sistonen

perustaja, toimitusjohtaja, reward agency

Reward Agency on DIFin pysyvä teemakumppani.

Lisää kirjoittajalta

Ajankohtaista