Viime aikoina on usein väitetty, että Suomen heikko talouskasvu johtuu kotimaisten yritysten liiallisesta varovaisuudesta ja investointivajeesta: Omistajat eivät osaa vaatia kasvua vaan nostavat mieluummin suuria osinkoja, hallituksilta puuttuu visio ja kunnianhimo, toimiva johto ei kykene toimeenpanemaan kasvustrategioita. Kuoroon ovat liittyneet monet hallitusammattilaiset, yritysjohtajat, taloustieteilijät, kolumnistit sekä talous- ja päätoimittajat.

Kritiikki, ja erityisesti itsekritiikki, on toki tervetullutta. Olkoon tämä kuitenkin vaihtelun vuoksi eräänlainen puolustuspuheenvuoro.

On totta, että yritykset eivät kasva ja Suomi köyhtyy. Siksikö, että yrityksillämme on surkeita omistajia, hallituksia ja johtajia? Vaatiiko kasvu poikkeuksellista lahjakkuutta hallitukselta ja johdolta? Jos vaatii, niin valitettavasti näitä poikkeusyksilöitä ei pienessä maassa ole määräänsä enempää. Siinä tapauksessa omistajia ja hallituksia on turha haukkua huonoiksi; parempaan emme kuitenkaan pysty. Jos kasvun vaatiminen ja johtaminen taas eivät vaadi mitenkään yli-inhimillisiä taitoja, niin heikko kasvu ei voi johtua niiden puutteesta vaan muista olosuhteista. Itse uskon enemmän jälkimmäiseen selitykseen.

Kääntäen voisi kysyä, onko niissä maissa, joissa suhteellinen talouskasvu on nopeinta, taitavimmat omistajat, hallitukset ja yritysjohtajat. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Etelä-Sudan, Guyana, Libya, Senegal ja Intia, ja Euroopassa vaikkapa Irlanti, Espanja, Liettua ja Bulgaria.

Kausaalisuhteita on aina myös hyvä kyseenalaistaa. Onko Suomen talouskasvu hiipunut, koska yritykset eivät ole osanneet kasvaa, vai onko syy-seuraussuhde ainakin osittain toisin päin?

Syyt Suomen pitkäaikaiseen nollakasvuun ovat ennen kaikkea muualla kuin huonossa omistajuudessa tai johtamisessa.

Lisäksi tietty varovaisuus tai vaikkapa osingonmaksukyvyn priorisointi voi olla yksittäisen yrityksen ja sen sidosryhmien näkökulmasta aidosti viisasta. Ei siitä pidä syyllistää ketään. Bruttokansantuote ei kuulu yrityksen sidosryhmiin.

Usein kuulee myös, että suomalaiset yritykset eivät ole investoineet kasvuun, vaan ovat keskittyneet liikaa tehostamiseen ja liikevoittoon. Tämä on hieman yksipuolinen näkemys. Ensinnäkin, tulos on useimmiten terveen kasvun perusedellytys. Toiseksi, vielä ei ole tehostettu läheskään riittävästi. Tehostamisella pyritään parempaan tuottavuuteen, ja juuri tuottavuuskehitys on ollut meillä huolestuttavan vaatimatonta. Toki myös tuottavuuden kasvattaminen vaatisi enemmän investointeja. 

Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto ei myöskään yksinään mittaa todellista, lukujen takana jatkuvasti tapahtuvaa kasvua ja uudistumista.

Syyt Suomen pitkäaikaiseen nollakasvuun ovat ennen kaikkea muualla kuin huonossa omistajuudessa tai johtamisessa. Meillä on pienet kotimarkkinat, pitkät etäisyydet, vähän pääomia, raskas julkinen sektori, epäedullinen ikärakenne, heikkenevä kansanterveys ja jäykät luvitusprosessit (ja se verotus…). Suomalaiset omistajat, hallitukset ja johtajat ovat yhtä hyviä kuin muuallakin. Se ei tietenkään tarkoita, ettemme voisi pyrkiä kehittymään vielä paremmiksi!

Teksti on Boardview 2/2025 -lehden Toisinajattelija-kolumni.