Omakohtainen kokemukseni on, että pääomasijoittajan menestys perustuu kolmeen K:hon – kurinalaisuus, katse pallossa ja kiire.
Kurinalaisuus näkyy kaikessa pääomasijoittajan toiminnassa. Sijoittajille on vakuutettu, että jokaista sijoitusta edeltää määrämuotoinen prosessi. Prosessi tunnistaa niin riskit kuin arvonluontipotentiaalin ja määrittelee, minkä tyyppisillä konkreettisilla ohjelmilla riskejä hallitaan ja arvoa aletaan luomaan. Sijoitusprosessi karsii raakileet ja ylikypsät marjat prosessin eri vaiheissa. Prosessin läpi kulkee kymmeniä kohteita, jotka eivät läpäise joitain sijoitusprosessin kriteereistä. Kurinalaisuus ulottuu sovituista kriteereistä kiinni pitämiseen, toiminnan tehokkuuteen ja syvälliseen analyysiin.
Pääomasijoittaja tutustuu toimialaan, sijoituskohteen asiakkaisiin, kilpailijoihin ja toimittajiin. He haastattelevat entisiä työntekijöitä, toimialan asiantuntijoita, tilaavat kattavia analyyseja niin sijoituskohteesta kuin markkinasta. Kaikki tämä, vain päästäkseen toteamaan taas kerran – että jokin kriteereistä ei täyttynytkään.
Marssiväsymystä ei tunneta ja vaikka tunnettaisiin, niin sille ei anneta periksi – ollaan kurinalaisia. Ja viime vaiheessa, kun ollaan edelleen kiinnostuneita sijoituskohteesta, arvioidaan, kuinka paljon kohteesta voidaan maksaa. Hintajoustoa ei pitäisi olla paljoa, ainakaan ylöspäin, sillä rahastoihin sijoittaneille on luvattu, että sijoitushetkellä sijoituskohteesta kaiken edellä luetellun analyysin perusteella saadaan vähintään 20–30 prosentin tuotto sijoitetulle pääomalle, pääomasijoittajasta riippuen.
Katse pallossa taas kertoo pääomasijoittajan kyvystä hallita yksittäistä sijoitusta tehokkaasti ja useita sijoituskohteita samanaikaisesti. Kukin sijoituskohde pääomitetaan itsenäisesti, sen kassavirroilla ei tueta muita sijoituksia ja suunnitellut arvonluontiohjelmat viedään määrätietoisesti läpi.
Pääomasijoittaja miehittää kunkin yhtiön parhailla mahdollisilla asiantuntijoilla, niin hallituksessa, johdossa kuin neuvonantajina. Pääomasijoittaja myös varmistaa, että kaikilla näillä on katse pallossa ja varmasti samassa pallossa. Tähän on kannustimia, jotka toimivat sekä porkkanana että keppinä. Niin hallituksella kuin johdolla on useimmiten mahdollisuus sijoittaa pääomasijoittajan rinnalla sijoituskohteeseen, usein tavoilla, jotka voivat yrityksen menestyessä moninkertaistaa sijoitusten tuoton. Keppiä tulee, kun sijoitus ei toteudukaan suunnitellusti.
Kiire saa monet muut omistajaryhmät varuilleen – voiko kiireessä saada mitään hyvää aikaiseksi? Edellä luetellut kaksi kriteeriä, kurinalaisuus ja katse pallossa, mahdollistavat, että pääomasijoittaja voi vaatia suunniteltuja asioita toteutettavaksi nopeassa aikataulussa. Pääomasijoittajaa ajaa rahastojen ”parasta ennen” -päiväys eli lupaus siitä, että sijoitus tuottaa sovitussa aikataulussa arvioidun tuoton ja sijoittajille kotiutetaan sijoitusvaiheen mukainen tuotto. Kun tuotto muodostuu etukäteen määriteltyjen kehitysohjelmien toteuttamisesta, ei niiden lykkäämisellä saavuteta mitään – paras siis panna toimeksi nopeasti. Kaikki eivät totu pääomasijoittajan tyyppisen omistajan aikataulupaineisiin. Tämä johtaa usein vaihdoksiin yrityksen johdossa, hallituksessa tai neuvonantajien joukossa.
Billy Ocean julkaisi 1980-luvulla kappaleen ”When the going gets tough, the tough get going”. Tämä sopii hyvin pääomasijoittajien filosofiaan – ”Pelin kovetessa kovat pelimiehet astuvat esiin”.
Kirjoittaja on Nordhavenin hallituksen puheenjohtaja, entinen pääomasijoittaja (Triton Partners) ja DIF:n jäsen.
