Suomen talous on toipunut hyvin hitaasti vuonna 2008 alkaneesta taantumasta. Hallitus on asettanut tavoitteeksi nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin ja katkaista velkaantumiskierre. Ennusteiden mukaan työllisyysastetavoitetta ei saavuteta vaalikauden loppuun mennessä ja myös velkasuhteen kasvun pysähtyminen on kiikun kaakun. Mitä talouspolitiikassa pitäisi tässä tilanteessa tehdä?
Finanssipolitiikka on uusimpien arvioiden perusteella ensi vuonna lievästi elvyttävää. Tätä viritystä voidaan pitää järkevänä kompromissina finanssipolitiikan lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteiden välillä: julkisen talouden velkaantumiskehitys hidastuu merkittävästi lähivuosina ja toisaalta finanssipolitiikka tukee hieman kotimaista kysyntää.
Sanottavaan lisäelvytykseen ei ole syytä lähteä, jotta velkaantumiskehitys voidaan pitää aisoissa. Perusteita ei myöskään ole massiivisille uusille leikkauksille. Niihin joudutaan turvautumaan, jos kasvua ei saada lähivuosina vahvistumaan ja julkista palvelutuotantoa tehostumaan mm. Sote-hankkeen onnistumisen avulla. Mutta uusiin leikkauksiin ei pidä nyt rynnätä.
Talouspolitiikan painopisteen tulee olla ns. rakennepolitiikassa, joka parantaa kasvun edellytyksiä ja tehostaa julkista sektoria usean vuoden aikajänteellä.
Uudistuksille ei ole järkevää vaihtoehtoa.
Työllisyys ratkeaa työmarkkinoilla
Suomen pitkäaikaiseksi muodostuneen heikon työllisyyskehityksen taustalla on huono yhdistelmä palkanmuodostuksen jäykkyyttä, työllistämiseen liittyviä riskejä, työn korkeaa verotusta, sosiaaliturvan riittämätöntä kannustavuutta sekä työvoima- ja uudelleenkoulutuspalveluiden puutteita. Näiden korjaaminen on vaikeaa, koska monilla yksittäisillä toimilla on lyhyellä aikajänteellä ikäviä vaikutuksia, joita erityisesti ammattiyhdistysliike pyrkii estämään.
Tästä huolimatta uudistuksille ei ole järkevää vaihtoehtoa. Eduskunnan enemmistön tukeen nojaavalla hallituksella on oikeus ja velvollisuus toimia silloinkin kun etujärjestöt asettuvat vastahankaan.
Sääntely vaatii huomiota
Toinen keskeinen rakennepolitiikan alue on ns. hyödykemarkkinoiden sääntely kilpailun lisäämiseksi ja digitaalitekniikan antamien mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Kauppojen aukioloaikojen vapautus ja liikennepalveluiden modernisointiin tähtäävä liikennekaari ovat merkittäviä uudistuksia. Mutta tällä tiellä on vielä tekemistä, esimerkiksi apteekkitoimilupien niukkuus on huonosti perusteltu.
Yritys- ja pääomatuloverotus ei nykyisellään ole kasvun este. Järjestelmää olisi kuitenkin kehitettävä pitäen mielessä verotutkimuksen keskeinen viesti: matalat verokannat, laaja veropohja ja verojärjestelmän selkeys tukevat voimavarojen ohjautumista parhaisiin käyttöihin.
Osaamisen turvaaminen edellyttää lisäpanostuksia
Suuret menoleikkaukset ovat järkyttäneet luottamusta siihen, että valtio huolehtii koulutusjärjestelmän kyvystä antaa kaikille ja erityisesti korkeakouluopintoihin suuntautuville moderni koulutus ja että mahdollisuudet perustutkimukseen turvataan.
Osin on kyse rakenteiden uudistamisesta, mutta tarvitaan myös voimavarojen lisäystä. Realistisin vaihtoehto ovat valtion pääomasijoitukset korkeakouluihin, mitä hallitus onkin ryhtynyt valmistelemaan. Tekesin heikennettyjä rahoitusmahdollisuuksia olisi myös parannettava.
Vaalikausi on lyhyt aika
On epätodennäköistä, että hallitus ehtisi saavuttamaan asettamiaan työllisyys- ja velkatavoitteita vaalikauden aikana edes voimakkailla toimilla. Tästä huolimatta hallituksen tulee jatkaa uudistuspolitiikkaa. Suunta on oikea, vaikka vauhti on ollut riittämätön. Jos hallitus ei ehdikään saamaan kiitosta tulevissa vaaleissa, historiankirjoitus palkitsee rohkeasta politiikasta.
Artikkeli nojautuu kirjoittajan yhdessä professori Bengt Holmströmin ja emeritusprofessori Sixten Korkmanin kanssa valtiovarainministerille elokuussa laatimaan muistioon. Vihriälä on kuitenkin yksin vastuussa tämän kirjoituksen tulkinnoista.
