Yhtiökokouksilla on maine eläkeläisten kokoontumisajoina. Menneinä aikoina ennen digitaalisen median invaasiota tunnetut konkarisijoittajat raportoivat paikan päältä lähinnä kahvitarjoilut. Lisäosingosta arvuuteltiin, onko se pullaa vai lohileipiä. Nokkelimmat kävivät osakekauppaa jälkiruokamenusta tehtyjen analyysien varassa.
Nykyaika mahdollistaisi uudenlaisen, sosiaaliseen mediaankin ulottuvan interaktion. Silti valitettavan monia yhtiökokouksia istutaan läpi ennalta käsikirjoitetun reliikin tapaan.
Määritelmän mukaan yhtiökokous on osakeyhtiön ylin päättävä elin, omistajien tahdon linnake. Hallitusammattilaiselle yhtiökokous on kuitenkin yleensä paikka, joka muistuttaa opposition kyselytuntia. Mahdollisesta haastamisesta ei juuri ole vaaraa, todelliset aiheet kun olisi jo reposteltu lehtien palstoilla. Jos jotain tilaisuuteen tullessa pelätään, niin sitä, että yleisöön istuu se yksi hullu, joka kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtivät vastaamaan. Siinähän voisi pahimmillaan jäädä päivän aikana tarkistamatta, pelataanko Talissa vielä talvigriineillä.
Hallituksen suhtautumisen yhtiökokoukseen tulisi olla vakava, sillä koko tilikauden ajan jäsenet saavat pyörittää bisnestä tai peukaloitaan ilman soraääniä. Lähtökohtaisesti hallitusjäsenet istahtavat kokoussalissa eturiviin siten, että heidän palkkansa maksajat – omistajat – näkevät vain päälaen varhaisen kaljuuntumisen. Jos hallitus istuisi aitiossa kuten ministerit Arkadianmäellä, viestitettäisiin yleisölle sanattomasti: ”the buck stops here”.
Vaikka yleensä hallitus vie ja lukumääräisesti suurin osa omistajista vain vikisee, täytyy pitää mielessä, että hallitusjäsenet ovat usein vahtimestarin ja tilintarkastajan ohella salin ainoita, joilla ei ole euroakaan omaa rahaa kiinni yhtiössä ja sen osakkeissa. Miten sitten osoittaa suoraselkäisyyttä ja annos tarvittavaa nöyryyttä? Yksinkertainen neuvo on, että kääntäkää kasvonne omistajien suuntaan yhtiökokouksen ajaksi. He ovat korvausta vastaan lainanneet työpanostanne, eivät luovuttaneet yhtiötään teille.
Nöyryyttä voi osoittaa myös vastaamalla asiallisesti esitettyihin omistaja-arvoon olennaisesti liittyviin kysymyksiin, vaikka ne tulisivat äänestyslipun numerolla päälle kahdenkymmenen. Osa kyselyoikeuttaan käyttävistä saa kyllä säännönmukaisesti aikaan hyvät naurut, mutta poikkeavillakin näkökulmilla voitaneen jalostaa yhteistä näkemystä. Hallituksella on yhtiökokouksessa välttämättömän läsnäolonsa ohella erinomainen mahdollisuus ansaita laajojen omistajapiirien luottamus kakkosrivillä istuvien rahastoyhtiöiden marionettien takaa.
Osakeyhtiölain 1 luvun 7 §:n mukaan yhtiökokous ei saa tehdä päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella. Saman luvun 8 §:n mukaan yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Tiedostan tulkintani laveuden, mutta mielestäni näiden velvollisuuksien tulisi koskettaa yhtiön johdon ja omistajan välisen vertikaalisen suhteen lisäksi myös horisontaalista suhdetta valtio-omistajan ja piensijoittajan välillä.
Kuluvan kevään aikana valtion omistajaohjausministerin, Sirpa Paateron, toiminta yhtiökokouksissa on taas kerran osoittanut, ettei poliitikon ajuri ole yhtiön tai edes yhteiskunnan etu, vaan oma kannatuskäyrä. Tällaisessa ohjauksessa asiakasnäkökulma on puoluetoimiston.
Vuonna 2015 valtion omistajaohjaus toimii seuraavasti: kun jäänmurtajilla taistellaan saavutetuista eduista koko yhteiskuntaa kiristämällä, ei ministerillä ole toimivaltaa. Kun johtaja ”taistelee”, on puututtava. Omistajaohjausministeri ei ole huolissaan vuosien vinoutumasta, kunhan hän saa hehkutettua kateuden kiimaa vaalikampanjansa käyttövoimaksi.
Valtio-omistajan ansaitsemaan ruodintaan sen turmiollisuudesta pörssiyhtiön sidosryhmänä ei tämän palstan tila riitä. Aivan aluksi haluan kuitenkin todeta, että kyllä minä pitkäjänteisenä omistajana raskain mielin seurasin ja niin mieleni pahoitin, kun Fortumin yhtiökokouksessa myös parlamentaarinen enemmistö kokousväestä näytti kannattavan hallituspalkkioiden säilyttämistä ennallaan. Pulssini tasaantui vasta, kun ymmärsin kysyä itseltäni, luottaisinko yhtiön ja oman etuni tuon lauman hoteisiin?
Sekoilun sijaan pörssilistatussa osakeyhtiössä kaikkien päätösten tulisi perustua markkinatalouden yksinkertaisiin lainalaisuuksiin, kansainvälisen toimintaympäristön ymmärrykseen ja ennen kaikkea maalaisjärkeen, ei äänten kalasteluun kulloisenkin gallupin säikäyttämänä. Järkytyksekseni huomaan kaipaavani Paavo Lipposen demareita.
Osakeyhtiölain 6 luvun 9 §:n mukaan yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä, että hallintoneuvosto valitsee jäsenet. Valintaprosessi koskee niin konkareita kuin uusia tulokkaita. Hallituksen puheenjohtaja kohentaisi juoksuaan, jos hän kertoisi omistajille, mitä lisäarvoa kukin tulokas tuo hallitustyöskentelyyn.
Taustalla lienevät usein järkisyyt, kuten toimialaosaaminen tai rahoituksen ja yritysjärjestelyiden asiantuntemus. Kun tätä ei avoimesti viestitä, jää usean yhtiökokouskuulijan alitajuntaan epäilys siitä, että valinnan taustalla on suotuisa geeniperimä tai hyvin valittu mökkikunta. Tällaisten epäilysten häivyttäminen olisi myös uusien hallitusjäsenten etu, eikä kukaan jäisi esimerkiksi kiintiöjäsenen maineeseen.
Sijoittajalle yhtiökokouksen parasta antia ovat toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan presentaatiot. Itse olen viime vuosina käynyt kuuntelemassa vain Björn Wahlroosin saarnat, muuhun en ole aikaani haaskannut. Suotavaa olisi, että muillakin puhe eroaisi selkeästi poliitikkojen jargonista – savolaisesta mallista, jossa vastuu siirtyy kuulijalle.
Ohjeet puhujalle ovat yksinkertaiset: Älä laita alaisia laatimaan esitystä. Älä ainakaan anna lakiosaston himmentää show’ta. Älä lue valmista tekstiä teleprompterista. Älä pitäydy vain itsestäänselvyyksissä. Tarjoa selkeitä näkemyksiä nykytilasta ja turvamarginaalilla varustettuja, huolella punnittuja odotuksia tulevasta.
Vaikka hallitusta arvioidaankin yleensä kollektiivina ja tulostensa perusteella, ei ripaus inhimillisyyttä ole koskaan pahaksi. Lupaan uhrata arvostamaani vapaa-aikaa ja tulla paikan päälle kuuntelemaan sen puheenvuoron, joka aloitetaan ”mikä meni tilikauden aikana pieleen”-osiolla. Toivon, ettei siinä esiinny sääolosuhteita, valuuttakursseja ja muita yllättäviä ulkoisia tekijöitä.
Toisaalta auttaisiko esitysten yleisen tason nostossa paremmin, jos sittenkin lupaisin valtakirjalla tulla esittämään muutaman yleisökysymyksen niiden yhtiöiden kokouksiin, joissa arvioin omistaja-arvoa pahimmin tärvätyn? Näistä ei viime tilikaudellakaan pulaa ollut.
