Yritysten yhteiskuntavastuu puhutti railakkaasti syksyllä. Keskustelu alkoi pääministeri Marinin peräänkuuluttaessa yritysten yhteiskuntavastuuta ja todeten, ettei siihen pelkästään voi luottaa. Pääministeri avasi ajatuksiaan yritysten vastuusta UPM:n Kaipolan tehtaan lakkautuspäätöksen ja Nesteen Naantalin jalostamon mahdollisen alasajon johdosta.
Elinkeinoelämä vastasi varsin kipakasti pääministerille yhteiskuntavastuupuheista. Yritysjohtajat loukkaantuivat Marinin vaatiessa vastuullista toimintaa. Ainakin näin ulkopuolisen näkökulmasta on vaikuttanut siltä, että joko tahattomasti tai tahallisesti puhuttiin ohi asian ja sitä kautta saatiin tuulta kritiikkiin.
Ainakin näin ulkopuolisen näkökulmasta on vaikuttanut siltä, että joko tahattomasti tai tahallisesti puhuttiin ohi asian ja sitä kautta saatiin tuulta kritiikkiin.
Pääministeri Marin toimi kuten poliitikot toimivat näissä tilanteissa, mutta elinkeinoelämän reaktiot eivät olleet tavanomaisia. Ainakaan jos vertaa aikaisempiin poliitikkojen ja elinkeinoelämän sananvaihtoihin samasta aihepiiristä.
Monet ovat viitanneet presidentti Niinistöön ja hänen vetoomuksiinsa vastuusta esimerkiksi osinkojen maksamisesta koronakeväänä. Nämä vetoomukset kuitattiin sillä, ettei presidentillä ole samanlaista lainsäädäntövaltaa kuin maan hallituksella ja että siksi ne eivät olleet niin vakavia ja loukkaavia kuin pääministerin vetoomukset.
Joten jätetään presidentti syrjään, mutta vilkaistaan kesään 2015. Silloin Microsoft ilmoitti jättimäisistä irtisanomisista. Tilannetta kommentoivat julkisuudessa työministeri Lindström ja elinkeinoministeri Rehn. Sanomalehti Kalevassa sekä Lindström että Rehn vetosivat Microsoftin yhteiskuntavastuuseen. He toivoivat, että yhtiö olisi vahvasti mukana irtisanomisten jälkihoidossa tukemalla työntekijöitä ja tekemällä uusia investointeja Suomeen. En muista tästä nousseen valtavaa haloota ja ministerien pätemättömyyden, kokemattomuuden, ymmärtämättömyyden julistamista.
Pääministeri Sipilä paalutti keväällä 2016 valtionyhtiöt yhteiskuntavastuun mannekiineiksi, joiden tulee korostetusti näyttää esimerkkiä yhteiskuntavastuusta. Hän myös totesi, ettei verotuksen minimointi ole hyväksyttävää. En muista, että tämänkään ulostulon jälkeen elinkeinoelämä olisi suominut Sipilää himoverottajaksi, joka tuhoaa suomalaisfirmojen kilpailukyvyn ja epäilee liikkeenjohtajien yhteiskuntavastuuta.
Yhteiskuntavastuu toteutuu, kun tekee jotain lakiin kirjatun lisäksi.
Kovin johdonmukaiselta elinkeinoelämän reaktiot ministerien puheisiin eivät siis vaikuta. Joku voisi spekuloida, että keski-ikäistä yrittäjätaustaista miestä ei-vasemmistolaisesta puolueesta arvioidaan toisin kuin nuorta demarinaista. Joka tapauksessa tuli taas mieleen vanha totuus yhteiskunnallisesta keskustelusta: se mitä sanotaan, on vähemmän tärkeää kuin se kuka sanoo.
Takaisin yhteiskuntavastuuseen. Se, että noudattaa lakia ei ole yhteiskuntavastuuta. Se on normaalia lainkuuliaisuutta. Yhteiskuntavastuu toteutuu, kun tekee jotain lakiin kirjatun lisäksi.
UPM ja Neste ovat isoja voittoja tuottavia yhtiöitä. Nyt niillä on näytön paikka, mitä yhtiöiden hallituksissa hyväksytyt yhteiskuntavastuulinjaukset todella tarkoittavat. Miten ne ovat irtisanottavien työntekijöiden tukena enemmän kuin laki ja työehtosopimus vaativat. Miten ne luovat uutta työtä ja hyvinvointia Suomeen ja tukevat seutukuntia, joista ne laittavat piiput kylmiksi. Vasta vuosien päästä voimme arvioida, saatoimmeko luottaa näihin yhtiöihin.
Kirjoitus on Boardview 2/2020 -lehden Toisinajattelija-kolumni.
