Astun myymälään, jossa kohtaan ystävällisen äänen: ”Otatko kahvia tai teetä?”
Ennen kuin ehdin vastata, saan tarkan kuvauksen Espresso Scurosta, jota räätäli kehuu pehmeän kaakaomaiseksi, mutta samalla virkistäväksi. Valitsen teen ja siirryn tutkiskelemaan esille nostettuja kankaita, joista minun on tarkoitus valita itselleni mieluisin. Sitten otetaan mittoja ja toinen teekupillinen. Rutinoituneesti ja ihailtavan hienotunteisesti räätäli nappaa kehostani kaiken olennaisen tiedon, kuten vaikkapa suvullemme tyypillisen etukumaran. Ajatus siitä, että tämä tieto muuttuu ensin huolellisesti leikatuiksi kaavoiksi ja sitten kauniiksi puvuksi, on inspiroiva.
Minulla on ollut muutamia kertoja elämässäni tilaisuus teettää vaatteita mittatilaustyönä. Prosessi on ollut aina monivaiheinen, eikä minulla ole ollut kolmen tai neljän sovituskerran jälkeen pienintäkään epäilystä räätälin työpanoksen määrästä, laadusta tai arvosta.
Teollisen aikakauden saavutus, tehokas massatuotanto, on kääntymässä harjoittamaamme liiketoimintaa vastaan; meidän on yhä vaikeampi hahmottaa ostamiemme tuotteiden ja palveluiden todellista arvoa, koska emme ymmärrä, mitä niiden tuottaminen käytännössä tarkoittaa. Appelsiinimehu pitää saada luomuappelsiineista tuorepuristettuna muutaman euron hintaan, sillä ”se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa”.
Jotta liiketoiminnan harjoittaminen olisi jatkossa sekä mielekästä että kestävää, on tehtävä arvonpalautus.
Arvo syntyy prosesseissa
Isossa osassa yrityksiä tuotantokustannuksia on leikattu lähestulkoon niin paljon kuin on inhimillisestä näkökulmasta mahdollista ja prosesseja on viilattu kaikilla alueilla. Kulmahuoneiden ilman on sakeuttanut vaatimus disruptiosta, uusien alaa ravisuttavien ratkaisujen ja liiketoimintamallien kehittämisestä.
Pohdimme johtoryhmien ja hallitusten voimin erilaisissa brändityöpajoissa olemassaolomme oikeutusta, purposea. Alkaa olla ilmiselvää, että taloudellisen arvon tuottaminen ei enää riitä – ei yrityksille itselleen, eikä myöskään yritysten sidosryhmille.
Kaipuu arvon tuottamiseen ja merkityksellisyyden kokemiseen on meissä syvällä. Moni muistaa kertomuksen John F. Kennedyn ja siivoojan kohtaamisesta NASA:n pääkonttorissa. Presidentti tiedusteli toimiston lattioita mopanneelta siivoojalta hänen tehtävästään, jolloin siivoja vastasi: ”I’m helping put a man on the moon.”
Siivooja ymmärsi olevansa osa avaruushanketta, mutta kukaan ei olisi koskaan saanut tietää hänestä ilman kuuluisaksi muodostunutta dialogia.
Siivooja ymmärsi olevansa osa avaruushanketta, mutta kukaan ei olisi koskaan saanut tietää hänestä ilman kuuluisaksi muodostunutta dialogia. Juuri tällaisissa ihmisten työtä ja kohtaamisia edellyttävissä prosesseissa rakentuu se lisäarvo, jota asiakkaillemme lupaamme. Juuri tällaisissa prosesseissa toteutuu brändin merkitys, purpose.
Prosesseissa ja niiden näkyväksi tekemisessä piilee siis bisnesten näkökulmasta valtava potentiaali.
Taiteellinen prosessi vs. bisnesprosessi
Liitämme herkästi prosessien näkyväksi tekemiseen toiminnan eettisyyden vaatimuksen. Tällainen lähestymistapa prosesseihin on kuitenkin kapea, eikä tunnista prosessien koko potentiaalia arvonluonnissa. Kun katsomme mykistävää taideteosta, emme voi olla ajattelematta luomisprosessia sen takana.
Vielä syvällisemmäksi taidekokemus muodostuu, jos olemme tuttuja ilmaisumuodon kanssa. Ihminen, joka on viettänyt tuhansia tunteja pianon äärellä, kuuntelee Chopinin pianokonserttoa eri tavalla kuin sellainen, joka ei ole koskaan tutustunut omakohtaisesti lajin vaativuuteen.
Bisnes on kuin kokonaistaideteos, jonka synnyttämiseen tarvitaan iso määrä käsiä ja aivoja.
Bisnes on kuin kokonaistaideteos, jonka synnyttämiseen tarvitaan iso määrä käsiä ja aivoja. Mitä paremmin tunnemme ”teoksen” taustalla olevan tarinan ja sen synnyttämistä siivittäneet ihanteet ja arvot, sitä kiinnostavammaksi se muuttuu. Jokainen tuote ja jokainen palvelu muodostaa osan kokonaisteoksesta ja niitä voisi verrata vaikkapa maalauksen yksityiskohtaan tai romaanin hahmoon. Mitä enemmän tiedämme luomistyön vaiheista, sitä arvokkaammalta kokonaisuus tuntuu.
Mitä pienet edellä, sitä suuret perässä
Suomalainen Lovia on oivaltanut, miten prosesseja näkyväksi tekemällä voi herättää ihmisissä luottamusta. Nettisivuillaan he kutsuvat asiakkaansa ja potentiaaliset asiakkaansa tutustumaan omiin prosesseihinsa seuraavin sanoin: ”Luomuksemme taival roskakorista sinun olkapäällesi on seikkailu, jonka eri vaiheisiin pääset tutustumaan. Jokainen laukkumme kantaa sisällään DNA-koodia, joka kertoo tuotteen tarinan raa’an rehellisesti aina materiaaleista tekijöihinsä ja hinnoitteluun. Tutustu aarteesi tarinaan kirjoittamalla alle DNA-koodi.”
Minut valtaa sama tunne kuin räätälillä käydessäni: minulle annetaan mahdollisuus ymmärtää tuotteen syntyprosessia. Saan tutustua ihmisiin ja koneisiin, joita sen valmistukseen tarvitaan. Samaistun. Arvostan. Olen valmis maksamaan.