Ensin hyvät uutiset: suomalaiset yritysjohtajat ovat ymmärtäneet vastuullisuuden merkityksen liiketoiminnalleen. Valtaosa johtajista kertoo kysyttäessä panostavansa kestävään kehitykseen.
Sitten huonot uutiset: moni johtaja pitää kestävää kehitystä sinänsä tavoiteltavana, mutta liiketoiminnan strategian kannalta toisarvoisena asiana. Vastuullisuus nostetaan mieluusti esiin kyselyissä ja juhlapuheissa, muttei aina strategisissa päätöksissä.
Käytännössä monien yritysten vastuullisuustyön ytimessä ovat yhä raportteja tehtailevat vastuullisuuspäälliköt ja viestintäosastot. Kun vastuullisuus jää esikuntaorganisaation vastuulle, siitä tulee pelkkä compliance-asia. Tällöin siitä ei synny myöskään kilpailuetua. Pahimmassa tapauksessa siiloajatteluun pohjautuva, taaksepäin katsova asenne vastuullisuuteen kostautuu strategisina virheinä.
On helppo löytää esimerkkejä vaikkapa yrityskaupoista, joissa kaupan kohteena oleviin toimintoihin on liittynyt merkittäviä vastuullisuusongelmia. Se, mikä on näyttänyt päätöksentekijöiden silmissä pelkältä vastuullisuus- ja viestintäihmisten operatiiviselta pulmalta, on kuitenkin aiheuttanut merkittäviä ongelmia emoyhtiölle. Ja se on istuttanut koko yrityksen jopa vuosiksi negatiivisen julkisuuden piinapenkkiin.
Vaikka piinapenkki onkin yritykselle ja sen johdolle uhka, pohjimmiltaan vastuullisuudessa on kyse isommasta asiasta kuin kaidalla tiellä pysymisestä.
Vaikka piinapenkki onkin yritykselle ja sen johdolle uhka, pohjimmiltaan vastuullisuudessa on kyse isommasta asiasta kuin kaidalla tiellä pysymisestä. Se on liiketoimintamahdollisuuksia, myynnin kasvattamista, rekrytointietua ja parempaa henkilöstötyytyväisyyttä. Se on tyytyväisempiä asiakkaita, parempaa tuotekehitystä ja raaka-aineiden saatavuutta, edullisempaa rahoitusta, vahvempia yhteistyösuhteita, parempia katteita ja vahvempaa brändiä. Näin alkajaisiksi.
Maailmasta tulee tehdä turvallisempi, puhtaampi ja kestävämpi. Se tarjoaa uskomattomia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille, jotka osaavat tehdä bisnestä turvallisemmin, puhtaammin ja kestävämmin. Kestävyyskysymykset ohjaavat yrityksiä ottamaan kantaa, miettimään suhdettaan ilmastonmuutokseen tai kiertotalouden mahdollisuuksiin sekä pohtimaan, miten yhtiö luo arvoa ja miten vastuullisuus kehittää yhtiön arvoa.
Maailmasta tulee tehdä turvallisempi, puhtaampi ja kestävämpi.
Edellytyksenä on, että vastuullisuus on yrityksen strategian ytimessä. Vastuullisuus on siis myös hallitusasia. Hallituksen ei tule tarttua raporttilillukoiden varsiin. Sen sijaan sen täytyy toteuttaa tärkein tehtävänsä: valita yritykselle toimitusjohtaja, joka toteuttaa yrityksen strategiaa kaukonäköisesti, viisaasti ja tehokkaasti.
Jos hallitus tekee työnsä hyvin, valinta kohdistuu henkilöön, joka on sisäistänyt vastuullisuuden merkityksen yrityksen arvolle. Hänen ei tarvitse olla vastuullisuuden ammattilainen siinä mielessä, että hän osaisi ulkoa eri standardien ja sertifikaattien vaatimukset. Sen sijaan hänellä täytyy olla näkemys yrityksen roolista entistä kestävämmässä maailmassa, kykyä johtaa liiketoimintaa, jossa vastuullisuus on bisneksen ytimessä sekä käydä dialogia kaikkien sidosryhmien kanssa.
Tämä varmistaa sen, että yhtiö löytää paikkansa uudessa, entistä kestävämmässä maailmassa – ja sen, että yrityksestä kuullaan enemmän hyviä kuin huonoja uutisia.