DigiFinlandin tuoreen toimitusjohtajan Mirva Antilan mukaan digitalisaatio edellyttää vastuullisuutta kaikilta eri toimijoilta. ”Yhteiskunnan vastuulla on tarjota yhdenvertaisuutta lisääviä digipalveluita, organisaatioiden vastuulla on kehittää toimintatapojaan ja ottaa innovaatiot käyttöön.”
IBM:n Suomen toimitusjohtaja Mirva Antila siirtyi kuluneena syksynä digitalisaatiota edistävän ja julkisen sektorin digipalveluita luovan DigiFinlandin toimitusjohtajaksi. Siirtyminen yksityisen sektorin yhtiöstä valtio-omisteiseen yhtiöön ei tuonut Antilan johtamistapoihin muutoksia.
”Johtamisen ilot ja haasteet ovat samanlaisia toimintaympäristöstä riippumatta, sillä kysymys on ensisijaisesti ihmisistä”, Antila sanoo.
Vaikka vastuullisuus oli Antilan mukaan tärkeässä roolissa myös edellisessä työpaikassa, nykyisessä yhtiössä se määrittää kaikkea toimintaa.
”Vahvistamme suomalaisten yhdenvertaisuutta laadukkaiden ja kaikkien saatavilla olevien digipalveluiden avulla, joten vastuullisuus on kaiken tekemisemme perusta.”
Ykkösprioriteettina palveluiden vaikuttavuus
Tarve DigiFinlandin tyyppisen yhtiön toiminnalle on suuri. Vuonna 2018 Suomen terveydenhuollon menot olivat yli 21 miljardia euroa. Myös vanheneva väestö koettelee kansantalouden kestävyyttä. Digipalveluiden vaikuttavuus onkin Antilan mukaan toiminnan ykkösprioriteetti.
”Digitalisoimalla palveluja saamme kustannushyötyjä ja pystymme hillitsemään kustannusten kasvua. Myös tietojohtamisen hankkeet luovat pohjaa sujuville prosesseille ja oikeiden ja oikea-aikaisten palvelujen kohdentamista niitä tarvitseville.”
Tavoitteena on tehostaa myös julkisen sektorin tietojärjestelmien yhteentoimivuutta.
”Yhteistyö ja yhteiset tavoitteet ovat tässä avainasemassa. Me toimimme moderaattorina eri toimijoiden välillä. Toki tarvitaan myös muita yhteistyöfoorumeja, kuten kansallisen kokonaisarkkitehtuurin työstämistä”, Antila sanoo.
Pullokaulana innovaatioiden käyttöönotto
Toimivien digitaalisten käytäntöjen rakentuminen ei ole Antilan mukaan kiinni siitä, etteikö Suomessa syntyisi riittävästi teknologisia innovaatioita. Haasteena on parhaiden innovaatioiden käyttöönotto.
”Hyödyt saavutetaan toimintaa muuttamalla, ei pelkästään uuden palvelun käyttöönotolla. Kaikki lähtee omien toimintamallien ja prosessien kehittämisestä. Tässä avainsanoina ovat osallistaminen ja helppokäyttöisyys.”
Toimitusjohtaja nostaa hyväksi esimerkiksi Koronavilkun ja siihen liittyvän Omaolo-palvelun.
”Omaolon koronaoirearvion kytkeytyminen julkiseen terveydenhuoltoon ja sen myötä syntyvä ajanvarausmahdollisuus on hyvä esimerkki nopeasta yhteiskehittämisestä ja uudenlaisista automaatiohyödyistä.”
Keskeisenä palvelun onnistumisessa Antila pitää juuri uusien toimintatapojen jalkauttamista.
”Omaolo-palvelun käyttöönottavalle organisaatiolle tarjotaan käyttöönottovalmennus, joka pohjautuu LEAN-menetelmiin.”
Kyberturvallisuuden merkitys kasvaa
Antilan mukaan digitalisaatiota hidastaa edelleen vinoutunut mielikuva teknologiasta. Siksi yhtiöstä korostetaan jatkuvasti, että digipalvelut ovat vain lisäpalveluita ja myös aiemmat asiointitavat säilyvät. Digipalveluiden tarkoitus on vapauttaa kapasiteettia palvelemaan niitä, jotka aidosti tarvitsevat kasvokkain tapahtuvaa hoitoa.
Toimitusjohtaja nostaa esiin myös kyberturvallisuuden merkityksen.
”Eri järjestelmien välisen tiedonkulun turvallisuus on keskeistä, kun ihmisten tiedot siirtyvät yhä kokonaisvaltaisemmin verkkoon.”
Haastattelun laajempi versio julkaistaan 10. joulukuuta ilmestyvässä Boardview 2/2020 -lehdessä.
Teksti: Kaisa Ihalainen