Boyden: Toimitusjohtajan valinnassa kirjavia käytäntöjä

DIF-Tietopankkiaamiainen järjestettiin 25.10.2016 Boydenin kanssa. Tilaisuuden teemana oli Toimitusjohtajan valinta.

Boydenin asiantuntija Carita Lahti esitteli kesällä tehdyn tutkimuksen tuloksia DIF:n jäsenille.

Tilaisuudessa Boydenin Carita Lahti ja Tuija Lavonen esittelivät DIF:n jäsenkyselyn ”Onnistu toimitusjohtajan vaihdossa” tulokset . Lisäksi DIF:n jäsen, Oras Investin toimitusjohtaja Jari Paasikivi piti aiheesta kommenttipuheenvuoron.

Tutkimuksen tuloksissa selvisi, että hallituksissa on monenkirjavia käytäntöjä toimitusjohtajan valintaprosessissa ja että vastaajat olivat kovin erimielisiä siitä, kuinka hallituksen tulisi menetellä toimitusjohtajan valinnassa. Muodolliset ja epämuodolliset rekrytointiprosessit, seuraajasuunnittelu ja strategian noudattaminen nousivat tilaisuudessa esiin.

Tilaisuudessa keskusteltiin myös toimitusjohtajaprofiilin aktiivisesta päivittämisestä markkina- ja toimialatilanteen mukaan. Puheenjohtajan ja koko hallituksen rooli valintaprosessissa puhutti yleisöä. Yksi esiin noussut teema oli kasvava trendi palkata paitsi yrityksen myös koko toimialan ulkopuolisia henkilöitä toimitusjohtajiksi.