Ilmarinen ja DIF järjestivät aamiaistilaisuuden 27.1.2017. Aiheena oli omistajaohjaus ja viestintä yhtiön johdon ja hallituksen välillä.
Tilaisuudessa puheenvuoron pitivät Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula ja senior-analyytikko Tiina Landau. Lisäksi ohjelmassa oli paneeli, jonka keskustelijoina ovat valtionneuvostonkanslian omistajaohjausosaston ylijohtaja Eero Heliövaara, Neste Oyj:n toimitusjohtaja Matti Lievonen ja Asianajotoimisto Hannes Snellmanin osakas Riikka Rannikko. Paneelin fasilitaattorina toimi DIF:n hallituksen jäsen Hannu Syrjänen.
Tilaisuudessa käsiteltiin muun muassa Ilmarisen omistajaohjauksen periaatteita ja työeläkevarojen vastuullista sijoittamista. Ilmarinen esitteli omistajan rooliaan hallitusjäsenten nimitysprosessissa ja valmistautumistaan yhtiökokouksiin aktiivisena osallistujana. Muun muassa palkitsemisjärjestelmät, verojalanjälki ja ilmastoriskien hallinta vaikuttavat Ilmarisen sijoituspäätöksiin.
Paneelikeskustelussa esiin nousivat kysymykset valtion omistajaohjauksesta verrattuna yksityisen sijoittajan rooliin, poliittisten intressien vaikutus osakeyhtiön hallinnointiin ja kotimaisuuden korostaminen sijoituksissa ja omistuksissa. Keskustelussa käsiteltiin myös tulevaisuuden trendejä omistajuudessa Suomessa.