Nallen neuvot hallitusammattilaisille

 

Nordean Vanhassa Pankkisalissa järjestetyssä DIF-tilaisuudessa 27.9. kuultiin Nallen neuvot hallitusammattilaisille. Björn Wahlroosin haastattelijoina toimivat DIFin hallituksen puheenjohtaja Jussi Koskinen sekä pääsihteeri Leena Linnainmaa.

 

 

 

Tilaisuudessa keskusteltiin toimitusjohtajan, hallituksen ja hallituksen puheenjohtajan rooleista ja tehtävistä, hallituksen kokoonpanosta ja koosta, osaamisvaatimuksista ja diversiteetistä, strategiatyöstä, toimitusjohtajan seuraajasuunnittelusta, hallitusjäsenten valinnoista ja nimitysvaliokunnista. Lisäksi käsiteltiin lisääntyneen regulaation vaikutuksia hallitustyöhön sekä hallitustyön johtamista kriisissä. Myös yleisö nosti esiin runsaasti kysymyksiä ja näkemyksiä.

 

Toimitusjohtaja johtaa yhtiötä ja hallitus katsoo toimitusjohtajan perään

 

Wahlroos korosti, että toimitusjohtaja johtaa yhtiötä, ja hallituksen puheenjohtaja edustaa kollegiaalista toimivaltaa toimitusjohtajaan nähden. Hallituksen tehtävänä on katsoa toimitusjohtajan perään. Tärkeintä on luottamus. Toimitusjohtajan on tiedettävä, mistä päätöksestä tulee soittaa puheenjohtajalle.

”Joka kerta erottamiset on tullut tehtyä liian myöhään. On liian heikko ottamaan vastaan heikkoja signaaleja siitä, että asiat eivät ole handussa. Siitä ei ole mitään yleissääntöä, että mikä menee pieleen. Tulee vain fiilis, että kaikki ei ole kohdallaan.”

Kriisitilanteessa toimitusjohtajan saadessa potkut hallituksen puheenjohtajalla on vastuu siitä, että asiat saadaan uudelle mallille. Kun toimitusjohtaja ei ole enää parhaimmillaan, korvaaja tulee hoitaa nopeasti. Tämä on Wahlroosin mukaan se hetki, jolloin hallituksessa on oltava vähintään yksi henkilö, jota voi käyttää pallottelupartnerina.

Wahlroos kuvasi hyvää puheenjohtajaa niin, että tämä saa hallituksen jäsenet tuntemaan olonsa turvalliseksi omalla osaamisellaan, voimallaan ja näkemyksellään. Hänen tehtävänään on osoittaa, että hänellä on sen verran hyvä regulaatiotuntemus, toimialaosaaminen sekä selkärankaa, että muut tuntevat, että he ovat hyvän miehen tai naisen matkassa.

Hallituksen puheenjohtajalta Wahlroos peräänkuulutti toimialatuntemusta ja toivoi sitä kriteeriksi valinnoissa. Lisäksi hallituksesta tulee löytyä vähintään yksi henkilö, joka äärimmäisessä tilanteessa osaa ja uskaltaa kyseenalaistaa puheenjohtajan näkemyksiä, jos puheenjohtajalta ”karkaa mopo”.