DIF-lounaalla 18.3.2024 keskusteltiin vastuullisesta, avoimesta ja kestävästä palkitsemisesta Mandatumin johdolla.
Tervetulosanat lausui Mandatumin hallituksen puheenjohtaja Patrick Lapveteläinen, jonka jälkeen eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz piti puheenvuoron ajankohtaisista teemoista ja palkitsemisen erityispiirteistä valtio-omisteisissa yhtiöissä.
Valtion omistajapoliittinen periaatepäätös on työn alla, eikä ministeri voinut vielä kommentoida sitä. Valtion yhtiöomistuksia kehitetään nykyisen hallituksen kaudella, mutta omistajaohjauksen perusperiaatteisiin ei ole luvassa muutoksia. Valtion omistuksia hallinnoidaan vastuullisesti ja ammattimaisesti omistaja-arvoa kasvattaen.
Valtionyhtiöiden hallituspalkkioita korotetaan vaiheittain tulevina vuosina. Ensimmäiset korotukset ovat luvassa kevään yhtiökokouksissa. Päätös palkkioiden korotuksista tehtiin jo edellisen hallituksen aikana, mutta toimeenpano jäi tekemättä. Ministeri kertoi myös olevansa valmis palkkioiden korotuksista mahdollisesti nousevaan julkiseen keskusteluun.
Ministerin puheenvuoron jälkeen Mandatumin palkitsemispalveluiden liiketoimintajohtaja Kiisa Hulkko-Nyman sekä Hill & Knowltonin ja Pohjoisranta BCW:n toimitusjohtaja Tarja Jussila keskustelivat johdon palkitsemiseen liittyvistä viestintäkarikoista ja niiden välttämisestä.
Jussila esitteli havaintoja katsauksesta, jossa oli tarkasteltu palkitsemista koskevaa uutisointia kolmen vuoden ajalta suomalaisissa ja ruotsalaisissa medioissa. Selvityksen perusteella aihe ei saa valtavasti huomiota suomalaisissa medioissa. Palkitseminen kiinnostaa enemmän Ruotsissa, jossa tyypillisesti uutisoidaan pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkkioista. Kummassakin maassa sisältöjen sävy on pääasiassa neutraali.
Suomessa kohujen ja huomion kohteena ovat erityisesti valtionyhtiöt. Yksittäisen toimitusjohtajan palkitseminen nousee meillä harvoin esille, mutta huono tulos yhdistettynä korkeaan palkitsemiseen kiinnittää median huomion varmasti.
Palkitseminen ei ole helppo aihe. Keskivertotyöntekijän voi olla vaikea ymmärtää monimutkaisia johdon palkitsemisjärjestelmiä. Ymmärryksen edistämiseksi tarvitaan perusviestintätyötä. On kyettävä selittämään, miten palkitseminen liittyy strategiaan ja yrityksen tavoitteisiin.
DIFin jäsenen kommenttipuheenvuoron piti Veronica Vitzthum Lindholm. Hän nosti esille sen, että tilaisuuden puheenvuorot kannustivat selkeyteen ja avoimuuteen palkitsemisessa ja sitä koskevassa keskustelussa. Palkitsemisesta on syytä puhua enemmän, mutta keskusteluun voi ja kannattaa valmistautua.