DIFin jäsenet tutustuivat terveysteknologiaan 3.3.2020 Terveysteknologia ry:n johdolla.
Toimitusjohtaja Saara Hassinen tarjosi kattavan katsauksen terveysteknologian alan tilanteeseen. Terveysteknologia on nopeimmin kasvava vientialamme, ja alalta löytyy monenlaisia yrityksiä pienistä startupeista suuriin kansainvälisiin yrityksiin. Terveysteknologia on hyvin säännelty ala, sillä asiakkaina ovat sosiaali- ja terveysalan toimijat, kuten lääkeyhtiöt ja sairaalat.
Terveysteknologian alalla toimii innovatiivisia yrityksiä, jotka panostavat tutkimukseen ja kehitykseen merkittävästi. Terveysteknologian ala koostuu monista osatekijöistä hygienia- ja huoltotekniikasta hyvinvointia tukevaan tekoälyyn, laitteistoihin, digitaalisiin palveluihin ja johtamisjärjestelmiin. Toimiala on kasvanut viimeisen 20 vuoden ajan, ja valtaosa sen 2,6 miljardin vuosittaisesta liikevaihdosta syntyy viennistä. Viennin takana ovat etenkin suuret yritykset, kun taas pienemmissä alan yrityksissä on tarve kasvun tukemiselle esimerkiksi hallitusosaamisen kautta.
Terveysteknologiayritysten tulisikin pyrkiä yhteistyöhön, sillä kilpailijoiden toimintaedellytysten ja kasvun tukeminen hyödyttää kaikkia kotimaisia toimijoita. Tässä hyvän hallitustyön kaukonäköisyys ja verkostoituneisuus ovat avainroolissa. Kotimaassa terveysteknologia-alan kehitys etenee mainiosti virkamiehistön tuella, mutta valtio- ja kuntapäättäjätasolla on rakenteellisia haasteita. Ulkomailla huomionarvoista on ymmärtää paikallisia tarpeita ja kulttuuria.
Tilaisuudessa kuultiin myös alan yritysten johtoon ja hallituksiin kuuluvien kokemuksia. Leena Niemistön puheenvuorossa kuului hallituksen jäsenen näkökulman ohella sijoittajan näkökulma. Niemistöllä on seitsemän vuoden kokemus enkelisijoituksista ja niiden ohella hallitustyöstä terveysteknologian kasvuyrityksissä. Hän toimii parhaillaan esimerkiksi Nexstim Oy:n, LymphaTouch Oy:n ja DBC Global Oy:n hallitusten puheenjohtajana. Niemistön kokemuksen mukaan terveysteknologiayritysten hallituksissa vaaditaan laaja-alaista osaamista sekä kykyä kyseenalaistaa ja haastaa vastapainona vahvoille perustajaomistajille.
Modulight Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Seppo Orsila kertoi laserteknologiayrityksen kasvupolusta. Vuonna 2013 yritys rakensi lisäarvohallituksen ottamalla mukaan ensimmäiset ulkopuoliset hallituksen jäsenet. Modulightin hallitus on hyvin aktiivisesti mukana yrityksen toiminnassa muun muassa olemalla mukana messuilla ja asiakastapaamisissa. Ulkopuolisilla hallituksen jäsenillä on ollut merkittävä vaikutus muun muassa syöpähoitolaitteita valmistavan yrityksen kehitykseen. Hallituksen kokoamisen ja strategisten linjausten jälkeen yritys on kasvattanut liikevaihtoaan 30–40 prosenttia vuodessa. Yrityksen liikevaihdosta 98 prosenttia tulee viennistä.
Innokas Yhtymä Oy:n hallituksen jäsenen Jaakko Rissasen mukaan terveysteknologiayritysten hallitusten yksi haaste on ratkaista, millä tavoin yritys pidetään säännöstenmukaisessa järjestyksessä jäykistämättä samalla sen toimintaa. Alan yritykset ovat hyvin riippuvaisia henkilöiden osaamisesta, minkä vuoksi henkilöstön tyytyväisyys on esillä myös hallitustyössä. Hallitusta haastaa myös kilpailijaseuranta, sillä alalle ja markkinoille voi tulla hyvin erilaisilla ratkaisuilla. Rissanen kehottaa pieniäkin alan yrityksiä panostamaan johtamisjärjestelmään ja corporate governanceen, sillä hyvin hoidettuna ne herättävät luottamusta suurissa yrityksissä, joita pienet haluavat asiakkaikseen.
Tilaisuuden esitysmateriaalit ovat jäsenten ladattavissa ohessa (edellyttää kirjautumisen).