Digitalisaatio ja disruptio ovat päivän sanoja. Nykykielen käytössä disruptiolla tarkoitetaan ilmiötä, jossa esimerkiksi jokin uuteen teknologiaan perustuva innovaatio haastaa alan perinteiset toimintatavat.
Tullessani lenkiltä vuoden vanhan bokseriurokseni Topin kanssa mieleeni tuli Lapinlahden Lintujen kuolematon kappale 1980-luvun lopulta: ”Miksei asioista puhuta, niiden oikeilla nimillä?” Siitähän näissä hienoissa sivistyssanoissa on tosiasiassa kyse. Rahoitussektorilla tämä käytännössä tarkoittaa, että vanhan rahan raskaat rakenteet ja lainsäädäntö horjuvat, kun uuden rahan sääntelemättömät, asiakasystävälliset, kevyet ja pilvessä toimivat toimintamallit; joukkorahoitus, vertaislainat, yms. valtaavat maailmaa.
Miksei asioista puhuta, niiden oikeilla nimillä?
Vierassanana disruptio vaikuttaa melko vakiintuneelta, varmaankin osittain siitä syystä, että riittävän kuvaavaa suomennosta on vaikea löytää. Disruptiosta on käytetty ainakin suomenkielistä ilmausta ”häiritsevä innovaatio” (disruptive ’häiritsevä’). Selittävämpi suomennos on ”vakiintuneiden toimintamallien murtuminen”. Toisinaan puhutaan ”toimialamurroksesta”.
Miettiessäni sanaa ”disruptio” tulin siihen lopputulemaan, että olen urani aikana nähnyt monta disruptiotapahtumaa, joissa toimintamallit ovat muuttuneet, vaikka työstäessäni niitä, en ole asiaa siten mieltänytkään. Näitä ovat olleet muun muassa tutkimukseni Suomen Pankin shekkitilijärjestelmien nettouttamisen oikeudellisesta sitovuudesta, sijoitusrahastolainsäädännön tuleminen, elektroninen raha, arvopaperistaminen, kiinteistörahastot, sijoittajansuojan kehittäminen Arvopaperilautakunnan kautta, strukturoidut sijoitustuotteet ja erilaisten liiketoimintamallien kehittäminen eri alan yhtiöissä. Ne ovat kaikki tuoneet muutosta aikaisempiin toimintamalleihin. Hitaasti, mutta muutosta kuitenkin. Nykyisin kaikkia edellä luettelemiani asioita pidetään jo vakiintuneina toimintoina, jotka toimivat hallitusti lainsäädännön sekä Finanssivalvonnan valvonnan alla. Aina ei näin ole ollut.
Olen siis työurallani lähes aina ollut tekemässä rahoitusalalle jotakin häiritsevää muutosta. Olenko siis häirikkö? Jonkun on kai kuitenkin aina oltava. Silti olen aina pitänyt työstäni, vaikka juuri edellä mainituista syistä se ei ole aina ollut helppoa. Kaikki eivät ole pitäneet minusta. Jyvät ovat erottuneet akanoista. Monin eri tavoin. Olen saanut tavata uusia, innovatiivisia ihmisiä tai nähdä suurten instituutioiden harmaat eminenssit, jotka syystä tai toisesta ovat katsoneet, että vallalla oleva toimintatapa on se ainoa oikea.
Nykyisin kaikkia edellä luettelemiani asioita pidetään jo vakiintuneina toimintoina.
Muutos mielletään harvoin positiiviseksi. Disruptio tekee usein aineelliselle ja aineettomalle pääomalle uusjaon ja tästäkään syystä se ei ole aina kaikille mieleen.
Muutos on kuitenkin tullut jäädäkseen. On helpompi olla muutoksessa mukana kuin sen jarrumiehenä, vaikka pelkokertoimet saattavatkin sumuverhon takana nousta muutoksen lähestyessä. Muutokseen voi hypätä hallitusti tai sitten vain hypätä. Lähtökohtaisesti vanhan rahan on nyt päätettävä, kuinka valjastaa uuden rahan nuori voima ja innovatiivisuus ilman, että kielletään tuleva muutos ja laitetaan pää puskaan.
Asioita voi miettiä myös päinvastoin: on äärimmäisen mielenkiintoista kääntää voimassa olevat mallit toisenlaisiksi ja olla tekemässä tätä muutosta. Miettiä olemassa olevan lainsäädännön rajoja, pilotoida uusia toimintamalleja, keskustella rahoitusvalvojan kanssa mahdollisuuksista ja pelisäännöistä, jotka eivät ole vielä aivan selkeitä kenellekään.
Kukaan ei pysty antamaan suoria vastauksia, vaan on luovittava eettisyyden, sijoittajansuojan ja hyvien käytänteiden valossa. Joillekin muutos antaa voimaa, joiltakin se syö liikaa energiaa. Mielipiteeni asiassa on kuitenkin selkeä: jos muutokseen ei pysty, on aika siirtyä syrjään ja antaa tilaa muille.
Olisiko valvonta- ja sääntelypuolellakin syytä aloittaa disruptio?
Mikä tämänhetkisestä tilanteesta ja disruptiosta tekee sitten niin erilaisen rahoitussektorilla aikaisempiin tilanteisiin verrattuna? Miksi finanssialalla tuntuu olevan vaikeuksia hallita tulevaa muutosta? Miksi digitalisaatio ja FinTech puhututtavat niin paljon?
Väitän sen johtuvan nopeudesta. Teknologian ja innovaatioiden nopeus ovat nykyisin huippuluokkaa. Ihmisillä ei ole aikaa jäädä sulattamaan uudistusten vaikutuksia, lainsäätäjä ei pysty legalisoimaan uusia rahoitusalan innovaatioita, sitä mukaan kuin ehkä pitäisi ja alan valvoja ei tiedä, mitä ja miten pitäisi valvoa, koska lainsäädäntö on jäänyt jälkeen antamatta valvontavaltuutuksia. Olisiko koko konstruktio uudistettava? Olisiko valvonta- ja sääntelypuolellakin syytä aloittaa disruptio?
Vanhat toimintamallit ovat jäykistäneet ja vaikeuttaneet muutosmahdollisuuksia nykymalleissa eivätkä uudet rahoitusalan toimintaratkaisut odota lainsäätäjän tai valvojan kannanottoja. Miksi pitäisikään? Business on aina löytänyt lainsäädännöstä toiminta-alueet, niin nytkin. Se, mikä ei ole kiellettyä, on laillista.
