Johtajalla kasvun paikka

Suomi neljättä vuotta taantumassa. Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan koskaan. Kiinan veturi hyytyy – vaikeuksia vientiyrityksille.

Nämä ja monet vastaavanlaiset otsikot ovat viime aikoina hallinneet talousviestintää ja heijastavat tämän päivän liiketoimintaympäristöä.

Kasvun ja mahdollisuuksien sijaan esillä ovat lama, maksuvaikeudet, saneeraukset ja hengissä selviämisen tarinat.

Yksittäisen yrityksen näkökulmasta tarrautuminen negatiivisten asioiden kierteeseen tietää lopun alkua. Useimmiten kasvun vaihtoehtona on kuihtuminen.

Mistä yritys sitten voi ammentaa eväitä kasvuun ja menestykseen toimintaympäristön ollessa vähintäänkin haastava?

Vastaukseni tähän on hyvä johtaminen. Vaikeaa toimintaympäristöä hyväkään johtaja ei saa muuttumaan paremmaksi, eikä vaikeuksista menestykseen  pääse hetkellisellä hokkus-pokkus-tempulla.

Usein yrityksen menestyminen haastavissa tilanteissa on enneminkin seurausta johdonmukaisesta ja pitkäjänteisestä työstä, jota näkemyksellinen johtaja on vienyt suunnitelmallisesti eteenpäin.

Vaikea markkinatilanne vaatii johtajalta ennen kaikkea oivaltavaa, vahvaa näkemystä niistä markkinamahdollisuuksista ja osaamisista, joita yrityksen tulee kehittää ja hyödyntää erottuakseen ja luodakseen kilpailuetua.

Tämän lisäksi oleellista on, miten johtaja saa vakuutettua oman ydintiiminsä ja henkilöstönsä valitun suunnan ja ratkaisujen oikeellisuudesta. Luottamus lienee paras sana kuvaamaan tätä onnistumista.

Kokemukseni mukaan useimmat – tai ainakin liian monet – johtajat kuitenkin vaikeassa tilanteessa kaventavat näkökulmansa operatiivisiin ongelmiin ja saneerauksen vaatimiin toimenpiteisiin.

Valitettavasti näin on monesti käynyt myös itselleni. Tässä on johtajan kasvun paikka – on uskallettava olla avoin ja kehitettävä myös itseään jatkuvasti. On altistuttava ulkoisille ärsykkeille ja myös arvioinnille ja kritiikille, jotta voi katsoa riittävän pitkälle ja tehdä riittävän rohkeita ratkaisuja.

Itsensä avaaminen, analysointi ja kehittäminen on avain johtajan kasvuun – ja menestykseen myös vaikeina aikoina.

Teksti on julkaistu aiemmin MPS:n Johtamisen maailma -blogissa osoitteessa http://www.johtamisenmaailma.fi/fi/etusivu/johtajalla-kasvun-paikka.html