Kaikkien yritysten toimintaan liittyy aina riski erimielisyyksistä asiakkaiden tai toimittajien kanssa. Silloin kun kyse on merkittävistä summista, asia päätyy myös tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan pöydälle ja siis myös hallituksen agendalle. Erimielisyydet näkyvät myös yrityksen numeroissa muun muassa varausten muodossa ennen asian lopullista ratkaisua.
On selvää, että asiakkaiden tai toimittajien kanssa käytävät oikeudenkäynnit ovat monin tavoin haitallisia liiketoiminnalle. Oikeudenkäyntiprosessien kustannus on merkittävä, prosessit voivat kestää useita vuosia ja mikä pahinta, ne tuhoavat helposti yhteistyösuhteen asiakkaan tai toimittajan kanssa. Eivätkä ne toki ole toivottavia myöskään yrityksen maineen kannalta.
Ristiriitatilanteet eivät myöskään ole missään tapauksessa selkeitä ja mustavalkoisia: usein kummallakin osapuolella on perusteita näkemykseensä. Oikeudenkäynnin lopputulosta on hyvin vaikea arvioida etukäteen.
USA:ssa onkin jo hyvin vakiintunutta ja yleistä ratkaista liiketoimintaan liittyvät ristiriidat oikeudenkäyntiprosessin sijasta erityisessä sovittelussa. USA:ssa sovellettu sovittelu eroaa huomattavasti Euroopassa sovelletusta sovittelusta, muun muassa suomalaisesta tuomioistuinsovittelusta. Yhdysvaltalainen sovittelu on kehitetty nimenomaan liikejuridisiin erimielisyyksiin.
Tapasin private mediator Pirita Virtasen ja keskustelin hänen kanssaan siitä, miksi tämä riitojenratkaisutapa on saanut niin vahvan jalansijan noilla markkinoilla, ja on nyt myös yhä laajemmin käytetty Suomessa ja muualla Euroopassa.
Pirita kuvasi yhdysvaltalaista sovitteluprosessia ja sen hyötyjä osapuolille.
”Yhdysvaltalaisessa sovitteluprosessissa sovittelija ei ole vain ulkopuolinen osapuolten välistä keskustelua auttava taho, vaan ottaa kantaa myös juridisiin kysymyksiin. Sovittelija perehtyy erimielisyyden yksityiskohtiin keskustelemalla osapuolten kanssa, lukemalla heidän kirjelmänsä ja hän muodostaa oman käsityksensä tilanteesta. Hän saattaa kuvata osapuolelle esimerkiksi sitä, miltä tilanne näyttäisi objektiivisesta näkökulmasta juridisessa prosessissa ja auttaa siten osapuolta päättämään, mitä osapuoli olisi valmis tilanteessa maksamaan toiselle osapuolelle olemassa olevan konkreettisen näytön perusteella. Yhdysvaltalaisessa sovitteluprosessissa kyse ei ole myöskään ainoastaan asian sopimisesta, vaan sovittelu on samalla neuvotteluprosessi: osapuolet pystyvät testaamaan parasta mahdollista rahamäärää ja muita ehtoja erimielisyytensä ratkaisuksi.”
Sovittelu on samalla neuvotteluprosessi: osapuolet pystyvät testaamaan parasta mahdollista rahamäärää ja muita ehtoja erimielisyytensä ratkaisuksi.
Pirita on saanut kokemuksensa sovitteluprosessista USA:ssa työskennellessään maailman suurimmassa sovitteluorganisaatiossa JAMS:ssa ja sovitellessaan USA:n johtavan sovittelijan Daniel Weinsteinin kanssa. Piritan sovittelemista erimielisyyksistä on ratkaistu Yhdysvalloissa yli 95 prosenttia ja Suomessa kaikki. Jutut ovat olleet erilaisia vahingonkorvausvaatimuksia ja sopimuksiin liittyviä erimielisyyksiä, ja juttuja on ollut paljon erityisesti rakennusalalta sekä IPR-oikeuksiin sekä EU- ja kilpailuoikeuteen liittyen.
Sovitteluprosessin suuria hyötyjä osapuolille ovat käsittelyn nopeus, kustannustehokkuus ja erityisesti lopputuloksen ennakoimattomuuteen liittyvän riskin poistuminen. Sovittelija käyttää esimerkiksi noin viikon syvälliseen perehtymiseen tilanteeseen ennen varsinaista sovittelua. Osapuolet voivat käyttää asiamiestä, mutta Suomessa tämä ei ole vielä yleistä. Sovittelijan palkkio on joitakin tuhansia euroja. Lopullinen ratkaisu on aina osapuolen oma päätös eli osapuolet eivät anna päätösvaltaa pois itseltään.
Oikeudenkäynneissä ja välimiesmenettelyissä saa lopulta ainoastaan rahaa – jos voittaa.
Oikeudenkäynneissä ja välimiesmenettelyissä saa lopulta ainoastaan rahaa – jos voittaa. Kuitenkin se, kuka voittaa, on aina epävarmaa. Kyse on lain tulkinnasta ja todisteiden arvioinnista. Kaksi erittäin pätevää ihmistä voi olla eri mieltä samasta oikeuskysymyksestä, koska he tulkitsevat lakia eri tavoin. Lisäksi ainoastaan se on tuomioistuimessa totta, minkä pystyy näyttämään toteen. Kun todistelua vielä lopulta arvioidaan yhdessä oikeuskysymysten kanssa, lopputulos on aina epävarma.
Sovittelussa taas kyse on siitä, että osapuolet ottavat kyseiset riskit lain ja todisteiden tulkinnasta huomioon, ja testaavat parasta mahdollista numeroa ja muita ehtoja ratkaisuksi. Koska tuomioistuimesta saa joka tapauksessa vain rahaa, miksei päättäisi itse, minkä summan hyväksyy ja testaisi parasta numeroa, jonka voi saada.
Näiden etujen vuoksi tarkastus- ja riskinhallintavaliokuntien kannattaa pitää tämä vaihtoehtoinen riidanratkaisuprosessi mielessä ja pohtia yhdessä operatiivisen johdon kanssa, toisiko se nopeamman, edullisemman ja hyväksyttävämmän ratkaisun merkittävissä erimielisyystilanteissa perinteiseen oikeudenkäynti- tai välimiesprosessiin verrattuna.
