Organisaation johtaminen tekoälyn nousuissa ja laskuissa – tekoäly ennen ja nyt

Tekoälyn asema yleisessä keskustelussa on mullistunut viime vuosien aikana. Vielä vähän aikaa sitten tekoälystä ei puhuttu muualla kuin scifi-kirjallisuudessa ja asialle vihkiytyneiden propellihattujen keskinäisissä keskusteluissa. Nyt olemme yhtäkkiä tilanteessa, jossa tekoäly pitäisi kutsua johtoryhmään ja nostaa strategisten panostusten kärkeen – puhumattakaan siitä, että henkilöstö tulisi kouluttaa uusiin menetelmiin, aloittaen toki johtajista itsestään.

Mistä tekoäly tuli meidän keskuuteemme ja puheenaiheeksemme? Entä mihin se on menossa? Näitä kysymyksiä istahdimme pohtimaan professori ja tekoälytutkija Timo Honkelan kanssa. Kahvikupin äärellä aprikoitiin, onko nykyinen tekoälyinnostus kestävällä pohjalla ja mitä organisaatioiden sekä niiden johtajien tulisi tämän murroksen aikana tehdä.

“Jonkinlainen tiputus on varmasti tulossa”

Tekoälyhuuman keskellä on syytä muistaa, että vastaavassa tilanteessa on oltu aiemminkin. Huumaa seuraa yleensä aina jonkinasteinen alamäki ja tekoälyn osalta ne alamäet ovat olleet niin rajuja, että niille on jopa ehtinyt vakiintua oma nimityksensä: tekoälytalvi. Tähän mennessä olemme nähneet kaksi isoa tekoälytalvea: 70- ja 80-lukujen vaihteessa suurten rahoittajien menettäessä uskonsa varhaisiin kehitysprojekteihin sekä uudelleen 10 vuotta myöhemmin niin kutsuttujen asiantuntijajärjestelmien ja Japanin valtion 850 miljoonan dollarin “viidennen sukupolven tietokoneen” epäonnistuessa.

“Jonkinlainen tiputus on varmasti tulossa”, arvioi Honkela. Hänen mukaansa nykyisessä ajattelussa pielessä ei ole niinkään tavoitetaso kuin aikaskaala. Moni aiempien kehitysvaiheiden unelmaksi jäänyt tavoite on nyt saavutettu mutta kylläkin kymmeniä vuosia myöhässä. On myös hyvä huomata, että esimerkiksi DARPA:n vuonna 1974 hyllyttämän puheentunnistusprojektin tavoitteet eivät ole nykyään pelkästään saavutettu, vaan kehitys on myös tapahtunut alkuperäisessä projektissa luotuja teknologioita hyödyntäen. Honkela kertookin, että tekoälytutkimuksessa oikeastaan kaikki tehtävät paitsi tunteiden mallintaminen ovat olleet mukana jo alusta alkaen 50- ja 60-luvuilta.

Tekoälyä on julkisuudessa käsitelty positiivisessa ja välillä jopa hurmoshenkisessä sävyssä. Myös kriittisiä puheenvuoroja on jo käytetty, kuten esimerkiksi Image-lehdessä, jonka tekoälynumeron pääjuttu oli omistettu tekoälyn ympärillä pyörivän “paskanjauhantabisneksen” ruotimiseen. On ennakoitavissa, että lisää säröääniä on luvassa. Kuinka päätöksentekijän tulisi suhtautua ristiriitaisiin näkemyksiin?

Honkela muistuttaa, että tekoälyn kehitys on vasta alussa. Hän vertaa sitä digivalokuvaukseen: aluksi vakavasti otettavat kuvaajat lähinnä naureskelivat digikameroille, koska niiden surkea resoluutio ei riittänyt mihinkään oikeaan käyttöön. Myös tekoälyn osalta voidaan todeta, että resoluutio on yhä pieni, eikä riitä moniinkaan vakaviin käyttötarkoituksiin.

Kun puhe kääntyy tekoälymallien resoluutioon, on pakko kysyä Honkelan näkemystä raskaan laskentakapasiteetin ja tekoälyn suhteesta. Superlaskentakeskuksena Tieteen tietotekniikan keskus CSC on aina pyrkinyt tarjoamaan Suomelle mahdollisuuksia tarkempien ja parempien ennusteiden sekä mallien tekoon. Nyt Opetus- ja kulttuuriministeriön DL2021-hankkeen kautta Suomen suurin laskentaympäristö päivitetään nimenomaan tekoälyn kehittämisen tarpeita vastaavaksi. Honkela on vakuuttunut, että kaikki laskentateho tulee tarpeeseen. Tekoälyn menetelmät ovat jo käyttökelpoisia, mutta suuri haaste niiden soveltamiseen ihmisten kannalta keskeisiin asioihin on riittävän datan sekä laskentatehon tuominen yhteen.

Timo Honkela kuvaa uraansa tekoälyn parissa itseohjautuneeksi: tutkimuskysymyksensä hän aina etsinyt itse sieltä, missä on nähnyt olevan tärkeitä sovelluskohteita. Tämä lähestymistapa on johtanut uuden löytämiseen mutta toki myös harhapolkuihin. Honkelan ura on kulkenut muun muassa TKK:n uraauurtavien neuroverkkojen, VTT:n kieliteknologian, TAIK:n medialaboration ja Helsingin yliopiston digitaalisten aineistojen tutkimuksen kautta. Hän on aina ollut tietoinen termin tekoäly suhteellisesta roolista: esimerkiksi pitkäaikainen toimiminen Suomen Tekoälyseurassa ei ole ollut kaikkina aikakausina varsinaisesti meriitti vakavasti otettavalle tutkijalle.

“Tekoälyssä on aina mukana propellihattuelementti”, Timo Honkela kuvaa.  Kehityksen kohteena ovat sellaiset kognitiiviset tehtävät, joita ei vielä sillä hetkellä osata tehdä. Esimerkiksi tiedon esittäminen tietokannoissa on nykyään erittäin arkipäiväistä tietojenkäsittelyä, jonka kytköstä tekoälytutkimukseen ei enää muisteta. Käytännön sovelluksia harkitsevan onkin hyvä muistaa, että tekoälystä nousee aina esille sen viimeisin ja suuririskisin osa, mutta taustalla on jo paljon varmaa ja vakiintunutta teknologiaa.

Tekoäly osana organisaation toimintaa

Tekoälyn tuomiseen osaksi organisaation toimintaa Honkelalla on useita neuvoja. Lähtökohdaksi hän nostaa ihmisten moninaisuuden. Pelkistä insinöörilähtökohdista tekoälyn soveltaminen voi olla vaikeaa, koska laajamittaiset sovellukset kytkeytyvät vahvasti ihmisiin. Mukaan tarvitaankin humanistista otetta: humanisteilla on taito käsitellä inhimillisiä kysymyksiä, joissa teknisesti tarkasteltuna näkee vain selvien kausaliteettien puuttumisen.

Oletusten huolellinen valinta on myös tärkeää tekoälyn soveltamisessa. Tekoäly voi luokitella havaintoja kylmän rationaalisesti eri luokkiin, mutta lopputuloksen kannalta on paljon merkitystä sillä, mitkä luokat ihminen on valinnut – ja sama pätee käytettyihin menetelmiin. Datatieteilijän johtoryhmälle koostama analyysi voikin huomaamatta ohjata koko ryhmän ajattelua, elleivät johtajat osaa kysyä oikeita kysymyksiä analyysin taustaoletuksista. Kaikesta huolimatta tekoäly on hyvä näkemyksen luomisen väline, ja Honkela puolivakavissaan toteaakin, että jokaisella itseään kunnioittavalla modernilla yrityksellä tulisi olla jonkinlainen tekoälyseinä, jolla näytetään datatieteilijöiden koostamaa analyyttista näkymää yrityksen tilanteeseen.

Tekoälyn myötä eettisyyden rooli korostuu yritysten toiminnassa. Mikäli asioita ei hoideta hyvin, niin siitä ei seuraa pelkästään eettisiä ongelmia vaan myös puhtaita bisnesongelmia. Huonosti rakennettu järjestelmä ei osu ilmiöön, jota sillä pyritään hallitsemaan. Honkelan mukaan eettisyyttä ei tulisikaan nähdä liiketoiminnan hidasteena vaan, päinvastoin, pitkän aikavälin arvonluonnin mahdollistajana. Tärkeää on myös, että eettisten kysymysten edessä ei jähmetytä paikalleen. Euroopan laajuista kehitystä yksityisyydensuojan regulaation suhteen hän pitää arvokkaana, mutta toivoo, että siinä ei sorruta “hyvää tarkoittavaan hölmöyteen” eli innovatiivisen dynamiikan unohtamiseen.

Honkela ajattelee, että tehokkuus ja eettisyys eivät ole keskenään kilpailevia asioita, vaan aivan kuten älykkäissä hakujärjestelmissä kyetään optimoimaan tulosten kattavuutta ja tarkkuutta yhtä aikaa, niin myös tekoälyn käytössä tulisi pyrkiä kasvattamaan toiminnan tehokkuutta ja eettisyyttä. Tätä ajatusta hän on myös toteuttanut Rauhankone-aloitteessaan. Tekoälyä voidaan käyttää ihmisten välisen ymmärryksen parantamiseen ja sitä kautta sekä vapauden että turvallisuuden parantamiseen.

Risto Siilasmaa totesi haastattelussa, että jokaisen johtajan tulisi opiskella tekoälyä. Tämän ohjeen antaa myös Timo Honkela, sekä täydentää: “On tapahtunut disruptio ja laadukkaan päätöksenteon edellytykset ovat muuttuneet. Mikä ennen toimi, ei toimi enää.”

Tekoälyoppaiden kanssa tuskaileville johtajille hän kuitenkin tarjoaa helpotuksen sanat: pelkkä johtajien osaaminen ei ole ratkaisevaa. Päätöksentekoon osallistuvien henkilöiden moninaisuus ja luottamus voivat auttaa tekemään oikeat päätökset sekä pelastaa organisaation muutoksessa.

DIF:n jäsenen Pentti Heikkisen kommentti

On helppo yhtyä Timo Honkelan näkemyksiin tekoälyn vaikutuksista yrityksiin ja johtamiseen. Ennustan, että tekoälyn vääjäämättä etenevällä laajamittaisella käyttöönotolla tulee olemaan kokoluokaltaan samankaltainen vaikutus elämäämme ja yrityksiin kuin aikanaan 90-luvulla alkaneella internetin käyttöönotolla.

On aivan elintärkeää, että suomalaiset yritykset, julkinen sektori ja yliopistot sekä korkeakoulut ottavat tekoälyn haltuun ja miettivät miten sen avulla luodaan ainutlaatuista kilpailuetua. Tätä mahdollisuutta ei ole varaa jättää käyttämättä.

IT-alalla toimivana ja omissakin yrityksissä tekoälyä soveltavana näen ilahduttavan määrän aktiviteetteja asian suhteen Suomessa. On myös hienoa, että OKM on tehnyt investoinnin, jolla turvataan korkeakoulujen käyttöön sen tarvitsema data- ja laskentakapasiteetti.

Yrityspuolella puhutaan usein Gartner Groupin hype-käyrästä. Tällä tarkoitetaan, mitä IT-ilmiöitä kulloinkin on eri kehitysvaiheessa, ja arvioidaan niiden hype-pitoisuutta ja sitä, milloin niistä tulee teollista liiketoimintaa. Kuten professori Honkela hyvin kuvaa, tekoälyn osalta tuo hype-käyrä on ollut valtavan pitkä, kymmeniä vuosia. Olen aivan varma, että nyt käyrällä on kuljettu pisteeseen, jossa tekoäly on teollista liiketoimintaa tässä ja nyt. Otetaan se haltuun.

Timo Honkela

• digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa
• tutkinut tekoälyä 80-luvun lopusta alkaen, aiheina mm. kieliteknologia, monet koneoppimisen menetelmät ml. neuroverkot ja digitaaliset ihmistieteet
• julkaisi vuonna 2017 kirjan Rauhankone, jossa esittää ajatuksensa tekoälyn ja koneoppimisen valjastamisesta tuottamaan hyvää ihmisille

Pentti Heikkinen

• DIF:n jäsen
• hallitusammattilainen, mm. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja
• yrittäjä