Euroopan komissio antoi alkuvuodesta direktiiviehdotuksen yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta eli Euroopan unionin yritysvastuulaista. Ehdotus linjaa selvästi, että ympäristö- ja ihmisoikeuskysymykset kuuluvat yhtiön ylimmälle johdolle. Muuttaako se yritysvastuuta riskienhallinnasta kulttuurikysymykseksi?
Euroopan komissio esitteli helmikuun lopussa 2022 direktiiviehdotuksen yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta (corporate sustainability due diligence). Lakialoitetta on kutsuttu Euroopan unionin yritysvastuulaiksi. Se velvoittaisi suuret yritykset selvittämään, ehkäisemään ja korjaamaan toimintansa aiheuttamat ympäristövahingot ja ihmisoikeusloukkaukset arvoketjuaan myöten.
Ehdotus nostaa ympäristön ja ihmisoikeudet hallitusten asialistalle, sillä sen mukaan vastuu uuden huolellisuusvelvoitteen täyttämisestä kuuluisi yhtiön ylimmälle johdolle, siis hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Johdon pitää esimerkiksi huolehtia, että yhtiön ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset heijastuvat strategiaan.
Uuden huolellisuusvelvoitteen periaate – tunnista, ehkäise ja vähennä vaikutuksia – on tuttu YK:n ja OECD:n yritysvastuustandardeista ja nykyisistä kansallisista yritysvastuulaeista. Direktiiviehdotus terästäisi periaatetta viranomaisvalvonnalla ja seuraamuksilla.
Sopimuslausekkeita ja yhteistyötä
Ehdotettu yritysvastuulaki jättäisi varsin avoimeksi sen, mitä yrityksen pitää tehdä huolellisuusvelvoitteensa hoitaakseen. Perusreseptiksi ehdotus tarjoaa periaatteita, varmentamista ja sopimuslausekkeita. Yrityksen pitää laatia toimintaperiaatteet (code of conduct) ympäristö- ja ihmisoikeushaittojen ehkäisemiseksi ja varmentaa noudattavansa niitä. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa ulkopuolista auditointia.
Yrityksen on sitoutettava liikekumppaninsa sopimuksella noudattamaan samoja toimintaperiaatteita. Yritys voi lisäksi ketjuttaa sopimuksen eli vaatia, että kumppanit tekevät vuorostaan samanlaisen sopimuksen omien kumppaniensa kanssa.
Ehdotus ohjaa yrityksiä ratkomaan ongelmia yhteistyössä. Suuryritysten pitäisi esimerkiksi kustantaa auditointi pk-kumppaneilleen ja tarjota niille tarvittaessa rahoitusta, koulutusta tai muuta apua ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten ehkäisyyn ja korjaamiseen. Liikesuhteen katkaisemista ei saisi käyttää ensisijaisena ratkaisuna.
Arvoketjun lisäksi direktiiviehdotus nostaa esiin sidosryhmäyhteistyön: yrityksen pitäisi kuulla riskeille tai haittavaikutuksille altistuvia ryhmiä. Sidosryhmäyhteistyön vaatimusta on kuitenkin pehmennetty lisäyksellä ”jos tarpeellista”. Pakollista olisi vain perustaa valituskanava riskien ja ongelmien tuomiseksi yrityksen tietoon.
Täsmällisimmät määräykset koskevat ilmastokriisiä. Direktiivin piiriin kuuluvien yritysten pitäisi tehdä suunnitelma, jolla ne sovittavat strategiansa ja liiketoimintamallinsa vihreään siirtymään ja Pariisin ilmastosopimuksen puolentoista asteen lämpenemistavoitteeseen. Vihreän siirtymän suunnitelma ja päästövähennystavoitteet olisi tietyin edellytyksin kytkettävä johdon tulospalkkioon.
Velvoitteesta yritysvastuun kulttuuriin
Muuttaisiko unionin yritysvastuulaki suomalaisten suuryhtiöiden lähestymistapaa yritysvastuuseen? Kysymystä voi pohtia tutkimusten valossa. Yritysvastuuverkosto FIBSin Yritysvastuu 2021 -tutkimuksen mukaan yleisin yritysvastuutyön tavoite oli maineen ja brändin turvaaminen. Kärkitavoitteisiin kuului myös riskienhallinta. Sen sijaan sidosryhmien luottamusta ja tulevaisuuden toimintaedellytysten turvaamista tavoitteli entistä harvempi vastaaja.
Hankenin tutkijat taas haastattelivat 19 suuren yrityksen hallitusten puheenjohtajia vastuullisuuden merkityksestä. Tulokset vahvistavat kuvaa, että maineen rakentaminen ja riskienhallinta ovat yrityksille tärkeitä yritysvastuun motiiveja. Edelläkävijäyritykset tosin korostivat lisäksi hallituksen sitoutumista ja vastuullista toimintakulttuuria.
Uusi huolellisuusvelvoite ei välttämättä merkitsisi suurta muutosta maine- ja riskilähtöiseen yritysvastuutyöhön. Ranskassa samankaltainen velvoite tuli lainsäädäntöön vuonna 2017, ja vaikutusarvion mukaan ranskalaisyritykset ymmärtävät velvoitteen ennen muuta maineenedistämistyöksi. Sidosryhmäyhteistyössä oli paljon parannettavaa. Velvoite ei ollut saanut aikaan kulttuurin muutosta, joka ohjaisi yritykset ajattelemaan päätöstensä vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan laajasti.
Direktiiviehdotus tavoittelee kuitenkin ympäristö- ja ihmisoikeuskysymysten nivomista kaikkeen päätöksentekoon ja toimintatapoihin. Myös yhteistyön painottaminen ohjaa lähestymään kestävää liiketoimintaa yritysrajat ylittävästä näkökulmasta.
Kulttuurin rakentamisen kannalta ehdotuksen kiinnostavin osa on vihreän siirtymän suunnitelma, jonka avulla hallitus voi jättää kädenjälkensä ilmastokriisin hoitamiseen. Vaikka direktiivi muuttuisi matkalla, edelläkävijä voi toimia jo.
Suuryrityksistä arvoketjun kautta pk-yrityksiinEU:n yritysvastuulaki koskisi suoraan kolmenlaisia yrityksiä:
Koska vaikutuksia on tarkasteltava arvoketjussa, direktiivi koskisi epäsuorasti pk-yrityksiä. |
Lähteet:
Anne Duthilleul ja Matthias de Jouvenel. Évaluation de la mise en œuvre de la loi no 2017-399 du 27 mars 2017 relative au devoir de vigilance des sociétés mères et des entreprises donneuses d’ordre. Ministère de l’économie et des finances. 2020. https://www.economie.gouv.fr/files/files/directions_services/cge/devoirs-vigilances-entreprises.pdf. Luettu 7.4.2022.
Laura Varja ja Janne Tienari. Vastuullisuus yritysten hallitusten päätöksenteossa: tutkimushankkeen loppuraportti. Boardman, FIBS ja Perheyritysten liitto. 2022.
Yritysvastuu 2021. Tutkimus maamme suurimpien yritysten vastuullisuuden johtamisesta, käytännöistä, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä. FIBS ry. Julkaistu 2.12.2021.
Laajempi versio tästä artikkelista on julkaistu Boardview-lehden numerossa 1/2022.
