DIF lehdistötiedote 6/2014: Hallituksen esitysluonnos uudeksi kuntalaiksi vaarantaa kuntayhtiöiden tehokkaamman toiminnan

Hallituksen esitysluonnos uudeksi kuntalaiksi ei nykymuodossaan mahdollista sitä, että kuntien omistamat yhtiöt voisivat toimia kilpailluilla markkinoilla samoin periaattein kuin muut yhtiöt. Tätä mieltä on Directors’ Institute of Finland – Hallitusammattilaiset ry (DIF) valtiovarainministeriölle antamassaan lausunnossa.

DIF muistuttaa, että kuntien omistamien yhtiöiden on kilpailluilla markkinoilla toimiessaan noudatettava muiden yhtiöiden tapaan kilpailuneutraliteetin periaatetta. Hallituksen luonnos uudeksi kuntalaiksi ei kuitenkaan tätä mahdollista.

DIF on lisäksi huolissaan siitä, että luonnos uudeksi kuntalaiksi ei takaa riittävää asiantuntemusta kuntien omistamien yhtiöiden hallituksiin. DIF katsoo, että lakiluonnoksen määritelmää siitä, minkälaista asiantuntemusta hallitukseen valittavalta henkilöltä edellytetään, on tarkennettava. Hallituksen jäsenellä tulisi olla kokemusta osakeyhtiömuotoisesta tai muusta yritystoiminnasta sekä kokemusta toiminnasta kilpailluilla markkinoilla. Pelkkä kunnalliseen toimintaan perustuva kokemus ei riitä, vaan jokaisella hallituksen jäsenellä tulee olla poliittisesta toiminnasta riippumatonta kokemusta.

Lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa DIF:n verkkosivuilta: Lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta

Directors’ Institute of Finland – Hallitusammattilaiset ry on yhdistys, joka palvelee suomalaista yrityselämää edistämällä hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä. DIF edustaa yli 500:aa hallitusammattilaista. Yhdistys on eurooppalaisen hallitusammattilaisten kattojärjestön ecoDan jäsen.

Directors’ Institute of Finland – Hallitusammattilaiset ry

Lisätiedot:

Jorma Eloranta, hallituksen puheenjohtaja
, puh. 040 539 5542

Maarit Aarni-Sirviö, pääsihteeri
, puh. 050 379 4170

Juha Salonen, policy-valiokunnan puheenjohtaja
, puh. 0500 507 402