Pitkän linjan hallitusammattilaiset Jari Paasikivi ja Kirsi Komi kertovat DIF:n kaksoishaastattelussa, että hallituksen jäsenen tulee vaatia aktiivisesti riittävää perehdytystä yrityksen toimintaan.
Yrityksen toimintaan perehtyminen on hallitustyöskentelyn lähtökohta, sanoo syöpäsairaala Docrateen hallituksen puheenjohtaja, kaikkiaan seitsemässä hallituksessa vaikuttava Kirsi Komi
”Jos menen uuteen hallitukseen ja yrityksen toimiala on minulle uusi, niin enhän voi tehdä duunia, ellen ensin opiskele sitä”, Komi sanoo.
Komi sanoo, että perehdytys on toiminut hyvin niissä firmoissa, joiden hallituksessa hän toimii. Siksi hän kertookin olevansa yllättynyt Directors’ Institute of Finland – Hallitusammattilaiset ry:n (DIF) tuoreesta jäsenkyselystä. Sen mukaan hallitusammattilaiset kokevat, että hallitusten jäsenten perehdytys yrityksen liiketoimintaan on usein puutteellista.
”Minulla on pelkästään positiivisia kokemuksia”, Komi kertoo.
”Kun tulin ensimmäistä kertaa pörssiyrityksen hallitukseen Uponorilla, minulle oli järjestetty tosi hyvä ohjelma. Tapasin koko johdon, ja kävimme läpi tuotteet ja liikeidean, sanoo Oras Investin toimitusjohtaja Jari Paasikivi.
”Jos tälläistä ei järjestetä, on uuden jäsenen oltava aktiivinen ja valitettava puheenjohtajalle”, sanoo Paasikivi.
Katso Paasikiven ja Komin videohaastattelu kokonaisuudessaan täältä ja lue lisää heidän mietteitään Boardview-lehden numerosta 3/2014.