Jäsentyytyväisyyskyselyn 2024 tulokset

DIFin kesällä tekemään jäsentyytyväisyyskyselyyn vastasi 120 jäsentä. Vastaajista yli puolella oli hallituspaikka pörssiyhtiössä ja lähes kaikilla muissa(kin) yhtiöissä. Kolmella neljänneksellä vastaajista oli vähintään kaksi hallituspaikkaa. Vastaajista miehiä oli 59 prosenttia ja naisia 41 prosenttia.

Vastauksista saatiin hyödyllistä palautetta sekä ideoita DIFin tulevaa toimintaa varten. Toiveita täytetään mahdollisuuksien mukaan, ja erinäisiä valmisteluja onkin jo käynnissä.

Vastaajia pyydettiin arvioimaan DIFin onnistumista eri osa-alueilla asteikolla 1–5. Jäsenet ovat varsin tyytyväisiä DIFin toimintaan, kun DIF kokonaisuutena sai arvosanan 4 ja uuteen konseptiin, DIF-sparraukseen osallistuneilta keskimäärin 4,3. DIFin viestinnän laatu sai arvosanan 3,6 ja vaikuttamistyö samoin 3,6.

DIF-teemat 2025

Kyselyn vastausten perusteella DIFin hallitus päätti teemat vuodelle 2025. Ehdotuksia teemoista saatiin runsaasti. Eniten toivottiin geopolitiikkaan ja teknologiaan/tekoälyyn liittyviä teemoja. Runsaasti ehdotettiin myös vastuullisuutta, strategiaa ja kasvua Suomi nousuun -ajatuksella sekä hallitustyötä koskevia teemoja. Toiveet on sopeutettu DIFin hallituksen vahvistamiin vuoden 2025 teemoihin, jotka ovat:

  • Q1 Hallitus ja geopolitiikka
  • Q2 Hallitus ja kestävä tulevaisuus
  • Q3 Hallitus ja Suomi nousuun
  • Q4 Hyvän hallitustyön kulmakivet

Jatkossakin pysyviä teemoja ovat Hallitustyön kehittäminen ja Hallitus ja muuttuva liiketoimintaympäristö.

Teknologia liittyy useisiin kvartaaliteemoihin ja pysyviin teemoihin, joten teknologia-aiheisia tilaisuuksia on luvassa ympäri vuoden.

DIF-tilaisuudet

Tilaisuuksien puhujiksi ja aiheiksi saatiin runsaasti ehdotuksia. Uusi konsepti DIF-sparraus sai erittäin hyvää palautetta; Toiveita aiheista ja sparraajista saatiin myös. Myös vierailukohteista saatiin ehdotuksia, joita pyritään toteuttamaan.

Jotkut mainitsivat, että heillä on kontakteja mutta eivät antaneet nimeään. Kyselyn tulokset käsitellään anonyymisti, joten nimettömänä annetut ehdotukset pyydetään lähettämään vielä pääsihteeri Leena Linnainmaalle: leena.linnainmaa(a)dif.fi.