Onko parempi omistaa vai vuokrata – ja muita IFRS-kysymyksiä

DIF-aamiaisella 28.5.2019 keskusteltiin PwC:n asiantuntijoiden johdolla kirjanpitokäytäntöjen muutoksista.

Timo Ihamäki esitteli PwC:n tilinpäätösselvityksen, josta hän nosti esille huomioita liikearvoista ja luottotappioista. Selvityksen mukaan IFRS9-standardilla oli eniten vaikutusta arvonalentumiskirjausperiaatteisiin isommissa listayhtiöissä, kun taas pienemmissä listayhtiöissä soveltamiseen ei ehkä ole ollut tarpeeksi resursseja.

Yksi isoista uusista kirjanpitostandardeista on IFRS16. Sen mukaan vuokralle ottajan on kirjattava pitkäaikaiset vuokrasopimukset taseeseen. Suurin osa yhtiöistä on PwC:n selvityksen mukaan käyttänyt standardin soveltamisessa niin sanottua helpotettua mallia.

Talousjohtaja Jukka Erlund kertoi, kuinka IFRS16 vaikutti vuokrasopimusten käsittelyyn Keskolla ja millainen vaikutus muutoksella oli taloudelliseen raportointiin. Kesko otti standardin käyttöön takautuvasti. Vaikutus tunnuslukuihin oli merkittävä, minkä vuoksi myös taloudellisia tavoitteita päivitettiin. Uuteen standardiin siirtymisen myötä taloudellinen raportointi oli mietittävä uudelleen. Toistaiseksi Kesko raportoi tietyt avainluvut uuden sekä vanhan standardin mukaan.

IFRS16 nostaa esille kysymyksen: Milloin on parempi omistaa kuin vuokrata? Vastaus riippuu ainakin korko- ja rahoitusympäristöstä, yrityksen taseesta ja kohteeseen liittyvistä riskeistä.

Olli-Petteri Lehtinen

DIFin jäsenen kommenttipuheenvuoron piti Olli-Petteri Lehtinen, joka peräänkuulutti asennemuutosta arvonalennusta kohtaan, jotta päästäisiin pois ajatuksesta, että arvonalennuskirjaus merkitsee epäonnistumista. Poistoja tulisi tehdä tasaisesti, sillä huonona aikana iso alaskirjaus voi syventää kriisiä entisestään.

Timo Ihamäen esitysmateriaali on DIFin jäsenten ladattavissa ohessa (edellyttää kirjautumisen).